Omistamisen helpottaminen voisi kannustaa vaurastumaan.

Vuodesta toiseen, erityisesti poliittisen kentän punavihreältä laidalta, vahvistuvat vaatimukset yksityisen omistamisen entistä vahvemmasta verottamisesta. Koska ahkeran kansanosan työstä ei enää kehdata riistää enempää tilkettä yhä kasvavia sosiaalimenoja varten, on katseet nyt käännetty niihin, jotka ovat säntillisellä ja viisaalla elämäntavallaan, usein jopa ylisukupolvisesti, kartuttaneet omaisuuttaan.

Itse ajattelen, että omistamiseen on pikemminkin kannustettava. Samalla tavoin kuin sanotaan, että työnteon on oltava joutenoloa kannattavampaa, on myös omistamisen oltava. Pois turha Siddharta Gautaman ihailu.

Oikein toteutettuna omistamisen helpottaminen palvelisi koko kansakuntaa. Tavoitteena ei tule ensisijaisesti olla se, että rikkaat rikastuvat. Ennen kaikkea olisi tärkeää, ja helposti mahdollistakin, saada entistä useampi ihminen alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan. Myös alemmasta keskiluokasta köyhyysrajan alle putoaminen esimerkiksi työttömyyden koittaessa voitaisiin estää, jos omistaminen olisi nykyistä yleisempää.

Ensimmäiseksi tulisi pääomaveroon luoda samanlainen progressio kuin palkkaveroonkin. Pienistä voitoista maksaisit siis pienemmät verotkin. Samalla kotimaisiin yrityksiin ja innovaatioihin sijoittaminen tulisi voida vähentää verotuksessa ihan samalla tavoin kuin vaikka ay-liikkeen jäsenmaksukin. Edelleen tulisi veroteknisin ratkaisuin kannustaa ihmisiä erilaisten vakuutussäästötilien avaamiseen ja osakkeiden ostamiseen. Erityisesti silloin, jos kohteet ovat suomalaisia.

Myös asuntosijoittamiseen tulee kannustaa, ja helpottaa asuntolainojen korkovähennysoikeutta. Tavoitteena tulee olla, että oman asunnon lisäksi mahdollisimman moni suomalainen pystyisi hankkimaan itselleen sijoitusasunnon, jonka voisi taas edelleen vuokrata esimerkiksi pääkaupunkiseudun asuntopulaa helpottamaan.

Omistamisesta on nyky- Suomessa tehty synti. Tämä asenne tulisi sekä valistuksella, että omistamiseen kannustuksella kääntää. Moni on nähnyt netissä laskelmia, kuinka tupakanpolttoon ja viinan juontiin aiemmin käytetty raha oli purkkiin laitettuna kymmenen vuoden päästä tuhansia euroja. Oikein sijoitettuna se raha olisi saattanut olla satojatuhansia. Omistamisen helpottaminen auttaisi erityisesti keskituloista kansanosaa vaurastumaan.

Mainokset

Hyviä vuosia.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2019.

Toivottavasti myös vuodet 2018 ja 2017 olivat blogini seuraajille hyviä vuosia. Itselle olivat. Erityisesti vuosi 2017, kun tulin kolmannen kerran isäksi.

Viimeksi olen tänne kirjoittanut joulukuussa vuonna 2016. Nyt tuli painetta sen suhteen, että pitäisi alkaa uudestaan. Toivon, että nämä pyynnöt johtuisivat siitä, että kirjoituksistani pidetään. Veikkaan, että enemmän ne kuitenkin johtuvat siitä, että koska on vaalivuosi, halutaan että minäkin teen kaikkeni puolueen (ja samalla oman) vaalimenestyksen eteen.

Ne samat ihmiset, yhtä lukuun ottamatta, jotka ovat toivoneet aktivoitumistani blogissa, ovat ehdottaneet siirtymistä Uuteen Suomeen. Siellä kuulemma ovat kaikki. Minä kuitenkin olen enemmän Wanhan Suomen (lukekaa historiaa) ystävä. Täältä minua ei uskoakseni niin helposti bannata. Vanhat vihakirjoitukseni ovat säilyneet täällä koskemattomina jo vuosikaudet.

Vanhoista puheen ollen, yritin hieman päivittää näitä blogini tietoja. Joissain kohdissa onnistui, mutta kaikki sivut eivät muokkausta varten avautuneet. Siksi siellä on todella vanhentunuttakin tietoa. Kuvakin on vanha. Nykyisin olen jo komeampi.

Viimeksi kun tänne blogiini silloin 2016 kirjoitin, toivoin Teuvoa puolueemme presidenttiehdokkaaksi, ja Jussia puheenjohtajaksi. Ihan hyvä että kaikki toiveeni eivät aina toteudu.

Näin jälkikäteen ottaen kevät ja kesä 2017 olivat minulle rankkaa aikaa politiikassa. Kun kävi ilmi, että olin mukana siinä joukossa joka puuhasi Jussi Halla-ahosta Perussuomalaisten puheenjohtajaa, koetettiin minut erottaa milloin eduskuntaryhmästä, ja milloin puolueesta. Samalla olin juuri hetkeä aiemmin aloittanut verraten vaativan pestin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi päädyin silloin, itsenäisyytemme juhlavuotena, Pohjoismaiden Neuvoston varapresidentiksi. Minulla oli liikaa töitä, ja kova paine siinä puheenjohtajaoperaatiossa.

Kukaan ei ikinä, ei edes armeijassa, ole huutanut minulle yhtä pahasti kuin puolueemme silloinen puheenjohtaja sen kevään aikana. Kyllä siinä heikommin hermoin varustettu kansanedustaja olisi jo jäänyt saitsulle. Onneksi tosiaan siviilielämässä pyyhki verrattoman hyvin.

Petyin aivan valtavasti siihen, mitä Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017 tapahtui. Kyllä minä tiesin, että muutama edustaja meiltä lähtisi Jussin valinnan jälkeen lätkimään, mutta että yli puolet koko eduskuntaryhmästä. Joukossa monta hyvää kaveria. En ollut ollenkaan varautunut mihinkään uuteen vaihtoehtoon, tai siniseen tulevaisuuteen. En uskonut, että Orpo ja Sipilä heittäisivät meitä ulos hallituksesta, vaikka muutama ministeri olisikin vaihdettu.

Ja toisaalta, jos olisivat heittäneetkin, niin sittenkin uskoin että olisimme pysyneet yhtenäisinä. Ei varmaan olisi yhtään pienempi kannatus nyt, jos meidät olisi heitetty oppositioon RKP:n ja Kristillisten tieltä, ja olisimme sieltä sitten yhtenäisesti siitä päätöksestä Kepua ja kokkaretta lyöneet. Niinistöt, terhot, soinit ja kaikki.

Näin ajattelin silloin.

Nyt tuntuu ihan hyvältä ja normaalilta, peräti oikealtakin, että se tietty jengi on häipynyt. Minulla on hyvä olla ja tekemisen meininki kaikessa siinä mitä milloinkin teen. Ei tarvitse jännittää harjan heilumista vaikka kuinka rokkaisin.

Mutta tosiaan, itseltä siinä vähän mehut silloin lähti. Varmaan osa syytä, että tämä blogin pitäminenkin jäi.

Perussuomalaisten kenttäväelle täytyy kyllä antaa kiitos. Se pysyi yhtenäisenä. Hetken silloin kesällä 2017 tuntui siltä, että niin lähtee puolet koko porukasta, kuin lähti eduskuntaryhmästäkin. Eipä lähtenyt. Vain muutama hassu muutamasta hassusta paikallisyhdistyksestä. Piirijärjestöt, paikallisosastot ja sanalla sanoen koko kenttä säilyi. Lukujen valossa, Jyväskylän puoluekokouksen aikaan puolueemme jäsenmäärä oli noin 9 000. Nyt se on yli 11 000. Vajaa tuhat erosi sen Ison Jyskyn jälkeen, mutta noin 8 000 säilyi ja lisää on tullut.

Hyvä että ne presidentinvaalit sattui heti kohta Jyväskylän jälkeen. Se oli meidän jengille verraton paikka saada muuta ajateltavaa.

No joo. En yhtään aavistanut mistä tulisin kirjoittamaan, kun yli kahteen vuoteen ensimmäisen blogitekstini aloitin. Päätin vetää tajunnan virralla, ja katsoa mitä syntyy. Minulla on ollut periaatteena (joka ihan ei kyllä ole toiminut), että sinisistä en missään sano yhtään mitään. Nyt meni niihin suurin osa tekstistä. Varmaan kuitenkin, kun sain tämän ummetuksen helpottaman, syntyy kohta taas muutakin.

 

 

 

 

 

 

Teuvo presidentiksi

Perussuomalaisten gallupkannatus on nyt jo yli vuoden madellut noin kahdeksan ja kymmenen prosentin välillä. Lohdullista sinänsä, ettei se enää ole laskenut siitä, mihin se loppuvuodesta 2015 painui, mutta kuitenkin, tukemme kansalta on alempana kuin koskaan tällä vuosikymmenellä. En tässä kirjoituksessani nyt analysoi syitä jotka kannatuksen laskun ovat saaneet aikaan, sillä nehän kaikilla tuhansilla minullekin sähköpostia lähettäneillä entisillä äänestäjillä tuntuvat olleen jo pitkään tiedossa. Takkia on käännetty, terroristit ja raiskaajat on päästetty maahan, köyhät ajettu leipäjonoon ja työttömät pakotettu ilmaiseksi töihin. Moottoripyöräverokin on kuulemma vain ja ainoastaan perussuomalaisten syytä, eikä yhtään Kokoomuksen tai Keskustan vika. Keskitynkin nyt lähinnä ”kolmeen portaaseen”, jotka kunnialla selvittäessämme saatamme päästä erinomaisiin lukemiin hillotolpalla 2019, ja ihan peräti riippumatta siitä, onko edellä mainittuja, kannatuksen laskuun vaikuttaneita tekijöitä silloin vielä edes korjattu.

Puolueemme galluplukemat alkoivat laskea tarkalleen ottaen elokuussa 2015 Turussa pidetyn puoluekokouksen jälkeen. Puoluekokouksen henkilövahinkoihin liittyy yksi seikka, joka on vaikuttanut kannatuksemme laskuun, mutta jonka kaikki kommentaattorit ovat unohtaneet. Nimittäin se, että Sebastian Tynkkynen pudotti minut Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan paikalta. Jos näin ei olisi tapahtunut, ei kannatuksemme olisi laskenut. (Ja tämä oli sitten sitä perussuomalaista huumoria, sarkasmia ja kaiken lisäksi vielä sekä kännissä että läpällä.)

Sen sijaan se ei ole huumoria, että ilmoittaudun tässä yhteydessä tavoittelemaan paikkaa puolueemme varapuheenjohtajistossa. On revanssin aika.

Kuten sanottua, syyt sikseen ja suunta siihen miten kelkka käännetään nousuun.

Ensimmäinen porras.

Ensimmäinen tilaisuus tilanteen korjaamiseksi ovat kunnallisvaalit huhtikuussa 2017. Sinne tulee jo kiire, mutta tilanne ei ole toivoton. Edellisissä kunnallisvaaleissa kannatusprosenttimme oli valtakunnallisesti 12,3 ja tähän meillä on edelleen ihan hyvät mahdollisuudet. Edes lähelle tuota oleva kannatus ensi keväänä antaisi positiivisen signaalin. Tekemisen meininki palaisi kentälle.

Kunnallisvaaleissa pitää huomio kääntää paikallisiin asioihin. Liian monessa kunnassa vuoden 2012 kunnallisvaaleissa valitut perussuomalaiset valtuutetut ovat sortuneet keskinäiseen riitelyyn. Tämä on ollut katastrofaalista ja tämä ei saa toistua. Kaoottisesta riitelystä huolimatta puolueen linja on pitänyt hämmästyttävän hyvin. Pieniä kyläkouluja on puolustettu, ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia vastustettu. Tämä pitää tuoda esille, kun kunnallisvaalitaistelu alkaa. Perussuomalaiset valtuutetut ovat pitäneet linjansa (paitsi ne petturit, jotka ovat vaihtaneet leiriä).

Kunnallisvaalien tuloksen pystyy melko tarkkaan laskemaan kertomalla ehdokasmäärän taikaluvulla 45. Sen verran keskimääräinen kunnallisvaaliehdokas yleensä nimittäin Suomessa ääniä saa. Kunnallisvaaleissa äänestetään serkkua, siskon tytärtä, työkaveria ja urheiluseuran puuhamiestä, sekä kuoroveljeä. Näin tehdään, vaikka tämä kaveri niin sanotusti edustaisikin ”väärää puoluetta”. Tästä syystä ehdokkaita pitää olla paljon, mielellään täysi lista, eli puolitoistakertaa valittavien ehdokkaitten määrä.

Kunnallisvaaliehdokkaitten on syytä olla hyviä, mutta tästä huolimatta määrä voi korvata laadun, kunhan listalla on myös niin sanotusti ihan täysipäistäkin sakkia. Jos ette usko, niin katsokaa Vasemmistoliiton vaalitulosta eräästä nimeltä mainitsemattomasta kaakkois-suomalaisesta satamakaupungista ihan miltä tahansa vuodelta. Niillä on aina kymmenkunta mielenterveyspotilasta tai juoppoa siellä listalla, jotka eivät kukaan koskaan saa juuri kymmentä ääntä enempää. Koska puolueen saamat äänet lasketaan aina yhteen, nostavat ne häntäpään houkat sitten kuitenkin aina muutaman fiksummankin vassarin valtuustoon.

Kolmas porras (kerron sen toisen sitten lopuksi)

Koska maakuntavaalien vaikutuksista puolueiden kannatukselle ei vielä voi olla mitään tietoa, keskityn suoraan vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Presidentinvaalit kiinnostavat suomalaisia kaikista vaaleista eniten. Tämä on hämmästyttävää, koska sillä kuka kulloinkin toimii maamme presidenttinä, ei tänä päivänä ole tavallisen kansalaisen elämään mitään todellista vaikutusta. Vähiten äänestetään kaikkein tärkeimmissä vaaleissa, eli eurovaaleissa. Puolueille presidentinvaalit ovat kuitenkin merkittävä foorumi kirkastaa linjaa ja nostaa kannatusta, sekä olla esillä.

Puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti jo keväällä, että ei aio enää kolmatta kertaa osallistua presidentinvaaleihin. Yhtään varteenotettavaa ehdokasta ei ole ilmaantunut tilalle ja tiedän kyllä miksi. Jokaisen, paitsi kahden, perussuomalaisen presidenttiehdokkaan tulos niissä kekkereissä olisi ihan yhtä pöö kuin Paavo Lipposella vuonna 2012. Ei kukaan halua lähteä nolaamaan itseään niin rankkaan ja repivään kisaan, jonka joka tapauksessa voittaa Sauli Niinistö.

On kuitenkin kaksi perussuomalaista poliitikkoa, joiden mahdollisuudet pärjätä presidentinvaaleissa olisivat puolueen nykyistä yleiskannatusta paremmat. Toisen säästän muihin tehtäviin, mutta toinen on Teuvo Hakkarainen.

Olen pari kertaa ollut Teuvon mukana kansalaistapaamisissa torilla. Teuvo on ilmiö ja Teuvo on sensaatio, jonka potentiaalia ei puolueessamme ole osattu valjastaa. Teuvo Hakkaraisen suosioon ei hallitustaival vaikuta. Hän on kaiken yläpuolella.

Ei Teuvoakaan presidentiksi valittaisi, mutta kyllä hän toiselle kierrokselle saattaisi yltää. Tämä tarkoittaisi jo melkoisen hyviä lähtöasetelmia seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin. Teuvo olisi persujen Brexit ja Teuvo olisi persujen Donald Trump. Tosin siis sillä erotuksella, että Teuvo häviäisi Sauli Niinistölle, mutta huomattavasti esimerkiksi minua pienemmin numeroin. Teuvo saisi uurnille nekin, jotka nyt gallupissa ilmoittavat, että eivät äänestä ketään. Teuvoa, ja persujen vastuuttomuutta, vihattaisiin erilaisten kuplien sisällä erittäin paljon ja puhetta riittäisi kuin ikään postmodernista tekotaiteesta vuonna 2011. Reijo Tossavainen puhuisi tässä yhteydessä jo ilmatilan totaalisesta hallinnasta.

Moni sanoo, että Teuvo Hakkaraisen laittaminen presidenttiehdokkaaksi olisi huono vitsi. Minun näkemykseni mukaan kenen tahansa asettaminen Sauli Niinistöä vastaan on huono vitsi, mutta toisaalta mikään puolue ei voi jättää osallistumatta.

Toinen porras.

Saan viikoittain satamäärin postia siitä miksi persuilla menee huonosti. Aivan kohtuuttoman paljon se palaute liittyy siihen, että kun Soini meni Audin kyytiin, niin se unohti köyhät ja otti Suomeen 30 000 isiksen taistelijaa. Tietenkään asia ei ole näin, mutta selittäminen saa palautteen antajan usein vain vihaisemmaksi. Politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät ja juuri nyt ne näyttävät puolueemme osalta aika huonoilta.

Timo Soini on ollut Perussuomalaisten puheenjohtajana kohta 20 vuotta ja voittanut useammat vaalit kuin kukaan suomalainen puoluejohtaja koskaan. Pohjoismaiden Neuvoston kokousten yhteydessä saan palautetta skandinaavisilta virkaveljiltäni, että kuinka hyvä ulkoministeri meillä Suomessa onkaan. Kotimaassa se palaute onkin sitten sitä, että Kreikkaan se Soini vain rahaa lapioi, eikä kannata eutanasiaa kuin korkeintaan homoille.

Pohjoismaiset virkaveljeni eivät äänestä Suomen eduskuntavaaleissa 2019. Niissä vaaleissa meillä täytyy olla uusi puheenjohtaja, uudet kasvot. Julkisuudessa on väläytelty seuraavia nimiä, kuten esimerkiksi Sampo Terho, Riikka Slunga-Poutsalo, Jussi Niinistö ja Jari Lindström. Tunnen heidät jollain tasolla jokaisen ja tiedän että he kyllä kaikki pystyisivät toimimaan puolueemme puheenjohtajana. Valitettavasti jokainen heistä kuitenkin leimautuu liikaa joko nykyiseen hallitukseen, tai paljon parjattuun puoluejohtoomme. Vaalivoittoa ei kukaan nykyiseen eduskuntaryhmäämme tai puoluejohtoon kuuluva henkilö mahdollisena uutena puheenjohtajana toisi.

Jussi Halla-aho valittiin europarlamenttiin vuonna 2014 yli 80 000 suomalaisen äänellä. Se oli kova lukema ottaen huomioon, että puolueemme kannattajat eivät juuri eurovaaleissa äänestä (tulos vaaleissa oli 12,9 ja viikon päästä Taloustutkimuksen gallupissa 17,9 %). Lisäksi perussuomalaisten lista niissä vaaleissa oli huomattavan kova. Mukana oli istuva meppi, lukuisia kansanedustajia ja esimerkiksi entinen ministeri. Halla-aho ei siis ollut listan ainoa potentiaalinen ehdokas ja silti hän sai yli kolmasosan kaikista äänistämme.

Saamani palautteen mukaan Jussi Halla-aho on tämän hetken ylivoimaisesti suosituin perussuomalainen. Jussi on varmasti myös vihatuin perussuomalainen, mutta lähinnä vain niiden keskuudessa, jotka eivät ikinä muutenkaan puoluettamme äänestäisi. Jussi lienee Teuvo Hakkaraisen ohella ainoa, jonka henkilökohtainen kannatus on tänään puolueemme vajaan kymmenen prosentin yleiskannatusta suurempaa.

Jussi Halla-aho on täysin ”syytön” nykyisen hallituksen tekemisiin (vaikka pakolaiskriisi alkoikin muuten heti kohta Jussin mentyä Brysselin simpukkapatojen ääreen). Oppositiojohtajat ja toimittajat eivät pääsisi puheenjohtaja Halla-ahoa vaaliväittelyissä hallituksen tekemisistä mitenkään rokottamaan, vaan Jussi ikään kuin olisi samassa tilanteessa kuten oppositiokin. Toisaalta hän kykenisi samalla esiintymään myös vastuullisen hallituspuolueen puheenjohtajanakin, sillä onhan nykyinen hallitus kieltämättä saanut monta asiaa myös paremmallekin tolalle.

Jussin ainoa miinus on se, että hän ei koskaan ole toiminut sen enempää puolue-, piiri-, kuin paikallispersujenkaan johdossa/ hallituksessa. Jussi tarvitsisi siis hyvät varapuheenjohtajat ja puoluesihteerin (nykyinen puoluesihteeri jatkakoon!). Näihin tehtäviin perussuomalaisista löytyy onneksi paljonkin kykeneviä henkilöitä, ja tästä syystä siis myös itsekin ilmoittaudun tavoittelemaan paikkaa puolueemme varapuheenjohtajistossa. On siitä sentään minulla noin neljän vuoden kokemus, ja päälle vielä tovi piirijärjestön ja paikallisosastonkin puheenjohtajuutta.

Perussuomalaiset voi vaihtaa puheenjohtajansa kahden vuoden välein pidettävässä puoluekokouksessa. Seuraavan kerran tämä on mahdollista kesällä 2017 ja sitä seuraavan kerran vasta vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Jo pelkästään se, että Jussi Halla-aho nyt ilmoittautuisi tavoittelemaan tätä tehtävää, toisi saman tien sysäyksen ylöspäin kannatuksessamme.

En ole miettinyt, mitä tämä tarkoittaisi ministerin salkkujen, tai Halla-ahon meppipaikan osalta. Omasta puolestani Soini voisi hyvinkin jatkaa ulkoministerinä ihan siinä missä Halla-aho europarlamentaarikkonakin. Onhan se Perussuomalaisten johtaminen ennenkin Brysselistä käsin onnistunut.

Kaikkialla Euroopassa ovat maahanmuuttokriittiset puolueet nostaneet kannatustaan. Kaikilla näillä puolueilla on johdossaan henkilö, joka pitää maahanmuuttopolitiikkaa ykkösasianaan. Se ei ole ihme, sillä maahanmuutto on tällä hetkellä koko Euroopan tärkein poliittinen kysymys. Maahanmuuttopolitiikassa nyt tekemämme linjaukset ratkaisevat tulevaisuutemme itsenäisinä kansakuntina, etnisinä ryhminä ja kielialueina yli 200 vuoden päähän. Manhattanin muutamalla lasihelmellä aikoinaan myyneet intiaanit eivät tajunneet hautaavansa jälkipolviensa sydämiä Wounded Kneehen.

Ajatuksia Brexitistä Fixitiin.

 

Tätä kirjoittaessani Britannian EU-jäsenäänestyksestä (myöh. itsenäisyysäänestys) on kulunut viikko. Atlantilta ei vieläkään ole tullut tsunamia joka olisi hukuttanut saarivaltakunnan, eivätkä omat vähäiset sijoitussäästövakuutuksenikaan ole sanottavammin romahtaneet. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa tilanne normalisoituu. Britannialle ei käyne sen huonommin kuin EU:n ulkopuolella iät ja ajat pysyneille Islannille, Sveitsille ja Norjallekaan. Mitä nyt ehkä Skotlanti saattaa itsenäistyä, mikä on toivottavaa sekin.

 

Koska EU-eliitti tietää että unionin ulkopuolella voi selviytyä jopa unionia paremminkin (ääneenhän tätä ei sanota), ei brittien kanssa tietenkään nyt haluta neuvotella yhtä edullisia sopimuksia kuin mitä yllä mainitsemillani kolmella aina EU:n ulkopuolella pysytelleellä valtiolla on. Tässä EU ampuu samalla tavoin omaan nilkkaansa, kuten se teki määrätessään talouspakotteita Venäjälle. Arvatkaapa huviksenne mitkä jäsenmaat siitä eniten kärsivät?

 

EU-eliitin, ja sen hännystelijöiden, itkupotkuraivareita on ollut hupaisa seurata. Britannian itsenäisyyden puolestapuhujia on syytetty siitä, että he valehtelivat ennen vaaleja. Varmaan näinkin, mutta onko EU komissio tai suurin osa mepeistä sitten vuosien saatossa saanut tunnustusta rehellisyydestään? Suurin valhe omasta mielestäni on se että hehkutetaan yli kolmea miljoonaa nimeä, jotka perinteiseen EU-tyyliin nyt haluavat uuden äänestyksen. Siihen listaan voi nimittäin nimensä laittaa vaikka ukko mustalainenkin, ja epäilemättä on jo laittanutkin.

 

On myös itketty sitä, että vanhat englantilaiset (jotka ovat koko aikuisikänsä asuneet Euroopan unionissa siinä missä vuonna 1991 vanhat virolaiset olivat asuneet suurimman osan aikuisikäänsä Neuvostoliitossa) riistivät itsekkäällä äänestämisellään jäsenyyttä kannattavilta nuorilta mahdollisuuden siihen samaan auvoon joka heillä itsellään on ollut. Kuinka monesta mediasta olette lukeneet, että vain hieman yli kolmannes Britannian nuorista edes vaivautui äänestämään?

 

Britannian itsenäisyyden puolesta äänestäneitä on myös haukuttu tietämättömiksi ja sosiaalisessa mediassa liberaali suvaitsevaisto on jopa naureskellut heidän tyhmyydelleen. Siis juuri se sama porukka, joka pilkkaa ”isäm maan puolustajia” kouluttamattomiksi ääliöiksi, mutta joka samalla näkee suuren mahdollisuuden unelmalleen maahan tunkeutuvissa kouluttamattomissa islamisteissa. Paljon vähemmän ovat olleet esillä ne itsenäisyyden vastustajien valitukset siitä, kuinka Englanti ei nyt muka enää pääsisi jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuihin, kun tuli tämmöinen äänestystulos ja kuinka nyt ei muka enää voisi lähteä Espanjaan lomalle kun tulee se rajat kiinni. Kyllä britit osaavat olla hölmöjä ihan riippumatta siitä kummin äänestivät. Sitä paitsi, Suomi on boikotoinut jalkapallon Euroopan mestaruuskisoja sekä EU:n jäsenenä ollessaan, että jo ennen sitäkin.

 

Ja rasismihan se kuulemma taas ryöpsähti kun britit päättivät itsenäistyä. Ei ryöpsähtänyt. Englannissa oli rasismia jo ennen kesäkuista itsenäistymisäänestystäkin. Se joka ei usko, voi perehtyä brittiläisen imperiumin historiaan ja tutkia englantilaisten tekemisiä esimerkiksi Keniassa silloin, kun maa joskus vuonna Beatles koetti itsenäistyä. Lähinnä hämmästelen sitä, että rasismi ei Englannista ole EU-jäsenyyden myötä hävinnyt. Sinnehän on muutamassa vuosikymmenessä muuttanut miljoonia maahanmuuttajia ja liberaalin suvaitsevaiston oppien mukaanhan rasismin pitäisi hävitä sitä mukaa kun ihmisille tulee arkielämän kohtaamisia muualta muuttaneiden kanssa. Britanniassa noita kohtaamisia on jo niin paljon, että Suomessa valtamedia ei niiden arkipäiväistymisen vuoksi niistä juuri enää viitsi edes uutisoida. Että mitä vttua se rasismi muka on ryöpsähtänyt?

 

Vuonna 2011 eduskuntaan päästyäni päädyin samalla myös Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Kyseistä puulaakia on pilkattu lähinnä kahvikerhoksi, mutta itselleni se on antanut arvokkaita kokemuksia, kansainvälisiä yhteyksiä, ja kyllä – olen jopa oppinut hieman ruotsiakin. Tärkein anti on kuitenkin ajatus jostain sellaisesta, joka joskus voisi korvata Euroopan unionin. Palaan tähän jo aiemminkin esittämääni aiheeseen kolumnini loppupuolella, mutta mainitsen sitä ennen muutamia seikkoja Färsaarista, jossa minulla oli ilo vierailla kesäkuun viimeisellä viikolla Pohjoismaiden neuvoston valiokuntamatkan tiimoilta. Monella tapaa Färsaaret toi mieleeni oman merellisen kotikuntani Kotkan, joten esittelen kyseisen paikan vertailemalla näitä meren synnyttämiä tyttäriä keskenään.

 

Asukkaita Färsaarilla on noin 49 000. Se on hieman vähemmän kuin Kotkassa, mutta Färsaarilla asukasluku kasvaa, Kotkassa laskee.

 

Työttömyysprosentti Färsaarilla on alle kolme, kun se kotona Kotkassa on noin 20. Färsaarten työttömyysturvajärjestelmä on vallankumouksellinen. Esittelen sen myöhemmin jossain toisessa yhteydessä, mutta se olisi hyvinkin kokeiluluontoisesti kopioitavissa useaankin Suomen kuntaan.

 

Färsaaret on Tanskalle kuuluva, Euroopan unionin ulkopuolinen itsehallintoalue, jonka viennistä suurin osa (noin 25 %) menee Venäjälle. Kotka kuuluu Suomen osana Euroopan unioniin ja kärsii tolkuttomasti Venäjän kauppapakotteista.

 

Pakolaisia Färsaarille on aikojen saatossa muuttanut kaksi. Kotka taas on viimeiset 20 vuotta ottanut vuosittain 15- 50 kiintiöpakolaista ja siihen turvapaikanhakijat sekä perheisiin yhdistetyt päälle, niin ollaan yli nelinumeroisessa lukemassa.

 

Muita ulkomaalaisia Färsaarilla on noin 1300. He ovat pääosin kotoisin pohjoismaista ja käyvät kaikki töissä. Kotkassa on yli 2000 sellaista joiden juuret ovat entisessä Neuvostoliitossa. Kotkan pitkäaikaistyöttömistä noin viidennes on maahanmuuttajataustaisia. Kotkan asukkaista noin kymmenen prosenttia puhuu muuta äidinkieltä kuin suomea, vaikka emme ole ns. kaksikielinen kunta. Färsaarilla puhutaan fääriä suunnilleen yhtä paljon kuin mitä Kotkassa puhuttiin suomea noin 25 vuotta sitten. Färsaarilla tilanne on stabiili, Kotkassa muiden kuin suomea puhuvien osuus kasvaa.

 

Färsaarilla on maailman pienimmät rikollisuusluvut, Kotkassa ei ole. Narkkareita tai juoppoja ei Färsaarilla Kotkan tapaan kohtaa.

 

Färsaarilla, tai ainakin siinä asukasluvultaan Haminan kokoisessa pääkaupungissa, oli ilmainen julkinen liikenne. Kotkassa kun matkustat bussilla pari pysäkin väliä, niin samaan hintaan olisit päässyt Onnibussilla jo melkein Helsinkiinkin saakka.

 

Ainoina negatiivisina seikkoina Färsaarista minulle kerrottiin se, että seksuaalivähemmistöt muuttavat sieltä pois kun väki on niin uskonnollista. Pääkaupunki Thoshavnissa ei siten näkynytkään yhtään sateenkaarilippua, vaikka oli prideviikko. Islannin lippuja heilui sitäkin enemmän, mutta se johtui jalkapallosta, jossa Färsaaret pärjää KTP:tä paremmin. Seksuaalivähemmistöjen puutteen lisäksi kielteisenä seikkana nostettiin esiin myös se, että naiset eivät käy kokopäivätöissä kun he vanhakantaisesti hoitavat lapsia kotonaan.

 

Olisin valmis nielemään nämä minulle negatiivisina markkinoidut seikat, jos saataisiin Kotkassa edes työllisyystilanne ja rikollisuusaste samalle tasolle kuin mitä se Färsaarilla on.

 

Ai niin.. Färsaaret tarkoittaa lammassaaria. Färsaarilla on paljon lampaita, lammassaarella on paljon pässejä. Tämän asiattoman vitsin ymmärsivät vain kymiläiset ja kotkalaiset.

 

Vaikka Färsaaret on Euroopan unionin ulkopuolella, pääsi sinne vaivattomasti lentämään ilman viisumia pohjoismaisen passivapauden turvin. Moni eu-uskovainen markkinoi jäsenyyttämme Euroopan unionissa sillä, että saamme matkustaa vapaasti maasta toiseen. Oikeasti idea on Pohjoismaista ja Pohjoismaiden neuvoston ansiota. Olemme saaneet nauttia kyseisestä edusta jo yli puoli vuosisataa, mitä nyt viimesyksyinen pakolaiskriisi sitä Juutinraumassa sotki.

 

Euroopan unionin ideassa on paljon arvokasta, mutta siinä on mukana ihan vääriä maita. Kaikki se hyvä mitä Euroopan unionista olemme saaneet, olisi saatavissa myös jos Pohjoismaiden ympärille perustettaisiin ihan uusi talousyhteisö. Ikään kuin Kalmarin reunioni, tai uusi Hansaliitto. Pohjoismaiden lisäksi pitäisi mukaan saada ainakin Euroopan saksankieliset alueet, Hollanti sekä Belgian flaamialueet ja tietenkin EU:sta juuri itsenäistynyt Iso-Britannia. Skotlantihan jopa jo edellisen itsenäistymispyrkimyksensä yhteydessä ilmoittikin halunsa liittyä Pohjoismaiden neuvostoon. Baltian maiden ja Puolan kanssa pitäisi miettiä tarkemmin, mutta maantieteellisesti ja historiallisesti ne kyllä tähän kuuluisivat.

 

Eli suunnilleen siitä kohtaa poikki, missä joskus sijaitsi muinaisen Rooman ja germaanien välinen raja. Pakolaisongelma jäisi Teutoburgin metsääkin kauemmas, eikä meidän enää koskaan tarvitsisi lapioida rahaa Välimerelle. Zeus ja Jupiter eivät ikinä tulleet toimeen Odinin, Ukon ja germaanien muinaisjumalien kanssa.

Pakko myöntää, että tämä ei ole ihan uusi keksintö tämä pohjoinen unioni. Olen tästä vuosien saatossa kirjoitellut niin täällä blogissani, kuin lehtienkin palstoilla. Taisipa joskus youtubessa pyöriä eduskunnassa aiheesta kyselytunnilla pitämä puheenikin.

 

Ja sitten siihen Fixitiin, josta monipolvisen kirjoitukseni otsakkeessa lupailen (kun päivittää blogia noin kerran vuoteen, tulee rönsyiltyä, mutta teeman rajoissa silti).

 

EU jäsenyydestä on Suomessa kerran äänestetty. Näinhän vakuuttavat nyt ne suut, jotka EU:ta varauksetta kannattavat. Tämä tapahtui vuonna 1994 ja ne olivat elämäni toiset vaalit joissa pääsin äänestämään. Lähinnä siitä syystä, että olen aina ollut toisinajattelija, äänestin vastaan. Muistan kaverini, joka kertoi äänestäneensä jäsenyyden puolesta, koska Mauno Koivisto oli kuulemma televisiossa sanonut, että Suomen pitää olla samassa ryhmässä missä muun muassa Iso-Britanniakin on, eikä esimerkiksi Romanian ja Bulgarian tapaiset itäblokin maat. Voi kun joku toimittaja nyt kaivaisi tämän Koiviston lausunnon esiin!

 

Vaarini, vanha sotaveteraani, ilmoitti jättäneensä ensimmäistä kertaa elämässään tyhjän lapun uurnaan koska ei tiennyt onko kyseessä hyvä vai huono asia. Sen hän kuitenkin sanoi tietävänsä, että Saksa on kaksi kertaa sillä vuosisadalla yrittänyt ottaa Eurooppaa haltuunsa ja nyt kolmannella kerralla se kuulemma onnistuisi. Sama vaari kertoi minulle myös Meksikon MM-kisojen yhteydessä vuonna 1986, että Suomi ei ikinä tulisi selviytymän jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin.

 

Silloin vuonna 1994 ei kampanjoissa valehdeltu, mutta pari asiaa kuitenkin jätettiin kertomatta. Muun muassa sitä ei kerrottu, että joutuisimme muutaman vuoden kuluttua jäsenyyden alkamisesta luopumaan omasta rahasta, jonka osana Venäjän keisarikuntaa kerran olimme saaneet. Meille ei kerrottu sitäkään että joutuisimme vastuuseen muiden EU-maiden veloista, vaikka yhteisön omatkin säännöt sen kielsivät. Edelleenkään ei kerrottu että meidän tulisi myöhemmin ottaa vastaan kymmeniä tuhansia vapaan liikkuvuuden turvin Suomeen rynniviä tekopakolaisia. Kenenkään en muista ennalta sanoneen, että tulevaisuudessa noin 80 prosenttia lainsäädännöstämme käytännössä saneltaisiin Brysselistä siten, että jos emme niitä implementoisi, tulisi kalliit sanktiot.

 

Olen huomannut, että eu-uskovainen liberaali suvaitsevaisto pitää noita kaikkia luettelemiani ennalta kertomatta jääneitä epäkohtia – jos nyt ei hyvinä, niin ainakin joko välttämättöminä, tai sitten niin pieninä pahoina, ettei jäsenyydestä tarvitse luopua. Väitänpä kuitenkin, että jos niistä olisi neljännesvuosisata sitten kerrottu, olisi äänestyspäätös EU-jäsenyydestä saattanut olla toinen. Ja jos joku nyt valehtelee minulle, että noita tulevia ongelmia ei silloin vielä tiedetty, niin kissan paskat. Esimerkiksi yhteistä valuuttaa alettiin suunnitella viimeistään siinä vaiheessa kun Saksojen annettiin yhdistyä. Ranskassa ja Britanniassa ei nimittäin haluttu, että Saksan keskuspankista ja taloudesta olisi yhdistymisen myötä tullut niin dominoivia, että käytännön yhteisvaluutaksi olisikin muodostunut Saksan markka. Saksojen yhdistyminen siis tavallaan ”maksoi markan”. Sitä ei vaan silloin haluttu kertoa, kuten nytkin vaietaan siitä mistä ei voi puhua.

 

Tästä syystä kannatan EU jäsenyyden 25vuotisjuhlaäänestystä ja jos se toteutuu, aion äänestää kuten vuonna 1994. Mieli ei ole muuttunut, eikä takki kääntynyt.

Leijonan puolesta.

Olin sattumalta Ruokolahdella, kun kuulin kansanedustaja Olli Immosen purkauksesta monikulttuurisuutta vastaan. Ollin postauksesta tulikin sitten tämän kesän Ruokolahden leijona, eli mediakohu siitä onko leijonaa olemassa vai ei, ja jos on, niin mistä se on tullut ja mitä sille tulisi tehdä. Pitkälti samaan johtopäätökseen asiasta näytti tulleen myös Arto Luukkanen. Ruokolahden leijonan jäljissä on sitten myöhemmin seurattu muun muassa Liekki sonnia.

Suomessa on taisteltu nuorisotyöttömyyttä vastaan ja tasa-arvon puolesta. Monien muidenkin asioiden edestä on käyty yhteiseen rintamaan. Punavihreä vasemmisto huutaa likipitäen joka vappu ja itsenäisyyspäivä luokkasotaa ja joskus ei pelkkä huuto ole riittänyt, vaan aitaakin on kaatunut. Miksi ihmeessä Immosen sodanjulistus monikulttuuria vastaan sai ison osan kansaa vainoamaan Ruokolahden leijonaa?

Hölmöimmät ymmärsivät Immosen sodanjulistuksen siten, että halutaan taistella erivärisiä ihmisiä vastaan. Tätä sanomaa sitten lietsottiin mediassa johtavien oppositiopoliitikkojen voimin. Fiksuimmat ymmärsivät, että tästä ei ole kyse. Poliittiseen retoriikkaan on aina kuulunut sotaisuus, aina vaalitaistelusta alkaen.

Mitä vastaan sitten taistellaan, kun taistellaan monikulttuurisuutta vastaan. Ainakaan ei taistella erilaisen geneettisen perimän omaavia ihmisiä vastaan. Ei myöskään taistella pitsaa, tai tangoa vastaan. Ei edelleenkään sitä, että Hans Gutzeit tulee perustamaan firman, tai Mannerheim pelastamaan maan. Monikulttuurisuus on aate, joka estää maahanmuuttajia sulautumasta suomalaisiksi siten, kuten suomalaiset sata vuotta sitten sulautuivat amerikkalaisiksi.

Monikulttuurisuuden aatteeseen kuuluu se, että yhteisin verovaroin ylläpidetään toiseutta. Tätä on esimerkiksi maahanmuuttajien oman kielinen opetus. Samaan aikaan tuskaillaan suomen opetuksen puutteellisuutta ja resurssien vähäisyyttä. Kuinka monenteen sukupolveen saakka tätä omaa kieltä on opetettava? Monikulttuurisuusideologia aiheuttaa siis sen, että maahanmuuttajat eivät sulaudu osaksi kantaväestöä ja sen valtavirtaa, vaan muodostavat yhä kasvavia vähemmistöjen enklaaveja valtaväestön sisälle.

Esimerkkejä monikulttuurisista maista ovat likipitäen kaikki Afrikan ja lähi- idän maat, joissa yhdessä valtiossa harjoitetaan useita eri uskontoja ja puhutaan joskus jopa kymmeniä eri kieliä. Sisällissodan kaltainen tila on saattanut jatkua jo useita kymmeniä vuosia. Kehitysavusta on siellä ollut lähinnä se hyöty, että joka sukupolven jälkeen on aina miljoonia uusia avustettavia. Mitkään rakenteet eivät kuitenkaan muutu, ennen kuin saadaan aikaan etnisesti yhtenäisiä kansallisvaltioita.

Amerikan maita moni pitää onnistuneina esimerkkeinä monikulttuurisuudesta. En edes viitsi muistuttaa, miten siellä on maahanmuuttajien tähden käynyt alkuperäiskansalle. En myöskään jaksa raportoida lukuisista etnisistä jännitteistä, joita osapuilleen kaikissa Amerikan maissa on. Sekä pohjois-, että etelä- Amerikka toimivat kuitenkin paremmin kuin Afrikka ja lähi- idän maat. Ne eivät silti varsinaisesti ole monikulttuurisia, vaan koostuvat useista eri maahanmuuttajaryhmistä, jotka ovat vuosisatojen aikana sekoittuneet pääsääntöisesti ihan uusiksi kansakunniksi. Niissä osin Kanadaa, USA:ta ja esimerkiksi Argentiinaa, joissa eri maista muuttaneet kristityt eurooppalaiset ovat muodostaneet omia yhteisöjään, pelaa homma aika ajoin hienosti. Siellä ei ole harrastettu monikulttuurisuuspolitiikkaa, vaan annettu kansojen sulautua toisiinsa.

Aasiassa nähdään sama kehitys. Ne maat, jotka ovat etnisesti yhtenäisimpiä, pärjäävät parhaimmin. Mainitsen esimerkkinä Japanin, joka ei salli minkäänlaista monikulttuurisuutta, vaan on aina noudattanut tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ja jopa vaatinut tulijoiden nimien muokkaamista japanilaisiksi. Poikkeuksen muodostaa Pohjois-Korea, joka on pilalla äärivasemmiston harjoittaman diktatuurin tähden.

Euroopassa perinteinen esimerkki monikulttuurisesta valtiosta on entinen Jugoslavia, joka sijaitsi osin samalla alueella kuin vieläkin entisempi Itävalta-Unkari. Minun historiantuntemukseni mukaan niitä vaivasivat samantyyppiset etniset ongelmat, kuten Afrikankin maita. Uudempia esimerkkejä löytyy läntisestä Euroopasta, jossa monikulttuurisuus on tuontitavaraa ja jonkinlainen itsetuhoinen anteeksipyyntö aiemmin harjoitetusta siirtomaapolitiikasta, sekä 1930-luvun äärikansallismielisyydestä. Tulee mieleen juoppo, joka raitistuttuaan pilaa elämänsä hurahtamalla johonkin uskonlahkoon. Jos katsoitte mitä tahansa uutislähetystä immoskohun aikoihin, niin kaikki sen jälkeen Euroopasta kerrotut uutiset sekä ylellä, että maikkarilla liittyivät Isikseen, Välimeren pakolaisvirtoihin, Englannin kanaaliin, Unkarin ja Serbian väliseen aitaan, ynnä muihin monikulttuurisuuden lieveilmiöihin.

Monikulttuurisuus on siis aate, jota vastaan ei joidenkin mielestä saa taistella, koska siinä ei muka ole mitään pielessä. Monikulttuurisuuden vastustaminen on monikulttuurisuususkovaisten mukaan fasismia ja rasismia, josta pitää sanoutua irti. Ajatusmalli on sukua sille, että ennen vanhaan ei Neuvostoliitossa ollut mikään pielessä ja sitä ei sopinut kritisoida. Neuvostoliitto oli useiden kansojen muodostama monikulttuurinen hökötys, jolle lopulta kävi ansionsa mukaan. Suomessa oli Neuvostoliiton kannattajia ja minun tulkintani mukaan ne ovat pitkälti samaa jengiä, jotka nyt ovat korvanneet neuvostouskonsa monikulttuurisuususkonnolla.

Itse taistelen yhtenäisen kansallisvaltion puolesta, jota saa rakentaa millaisella geeniperimällä hyvänsä. Annetaan leijonan elää.

Vaaliruno

Kotikaupungissani Kotkassa on muutama ihan hyväkin juttu. Yksi niistä on ravintola Albertin runoilta. Viime vuosikymmenellä olin siellä lähes alituiseen, mutta nyt on jäänyt vähemmälle. Olen usein tiistai-iltaisin ollut samaan aikaan eduskunnassa.

Eilen kuitenkin pääsin pitkästä aikaa mukaan. Illan aiheena olivat kansanedustajaehdokkaiden runot. Luin Eino Leinon Räikkö Räähkän ja sitten tämän, kyseistä tilaisuutta varten kirjoittamani vaalirunon.

Olkaa siis hyvät.

 

Neljän vuoden välein aina Suomessa on vaalit.
Vain vähän värit vaihtelee, jää vanhat pohjamaalit.

On kansa Kaikkivaltias, se kaiken kyllä tietää.
Tietää minne vie tää tie, ja tietää mitä sietää.

Vaan kansan muisti, se lyhyt on, heikko, pieni, ohut.
Kepulta on unohdettu vaalirahakohut.

Kaikki puhuu vaaleista, osa myöskin tummista,
sekä niiden ylläpitoon tuhlatuista summista.

Leikkaukset, verot, sotet, sekä indeksit.
Euron kanssa edessä on fixit taikka krexit.

Täysistunnossa aatoksein saavuttaa kukoistuksen:
Jytkyä kun ponnistan, saan persuhallituksen.

Äänestysohjeita kaakkoisimpaan Suomeen.

Tämä kirjoitukseni on suunnattu pääasiassa Kaakkois-Suomen vaalipiirin kaakkoisimman osan (Miehikkälä, Virolahti, Hamina, Kotka ja Pyhtää) äänestäjäkunnalle. Häpeilemätön tarkoitukseni on saada ihmiset äänestämään minua, tai vaihtoehtoisesti jotain muuta perussuomalaista ehdokasta.

En tällä kertaa luettele vaaliteemojani. Ne olen kertonut aiemmin paitsi tässä blogissani, niin myös sadoissa ja tuhansissa vuosien mittaan antamissani haastatteluissa ja yleisönosastokirjoituksissa. Arvoistani saa osviittaa myös lukuisista täyttämistäni vaalikoneista, sekä näitä vaaleja varten laaditulta ehdokassivustolta.

Pohjaan tämän tekstini vaalimatematiikkaan, sekä arvioin erikseen sen, miksi eri puolueiden sekä eri ehdokkaiden välillä nyt harkitsevien tulisi päätyä minuun, tai mahdollisesti johonkin muuhun ehdokkaaseen. Tausta-aineistona käytän Taloustutkimuksen 4.4 tästä vaalipiiristä julkaistua kannatusmittausta, sen yhteydessä kerrottua tarkempaa, alueellista tulosta, sekä sitä miten eri puolueiden nytkin mukana olevat ehdokkaat ovat keränneet ääniä muutamissa viime vuosina toimitetuissa vaaleissa.

Yleistä.

Kuten yhteiskuntaopin tunneilta muistatte, Suomessa on käytössä niin sanottu suhteellinen vaalitapa. Kaikkien saman vaalipiirin, saman puolueen ehdokkaiden äänet lasketaan yhteen. Ääni kenelle tahansa persulle, on siis ääni myös minulle ja päinvastoin. Listalla eniten ääniä kerännyt ehdokas saa vertailuluvukseen koko listan äänimäärän, toiseksi parhaiten menestynyt saa tästä luvusta puolet ja niin edelleen. On siis tärkeää, että puolueen jokainen ehdokas saa paljon ääniä ja toisaalta se, että on itse mahdollisimman kärjessä siinä listalla. Tämä saattaa johtaa siihen, että joku paljon ääniä saanut ehdokas ei pääse läpi (Tiusanen vuonna 2011), jos muu lista ei pärjää. Toisaalta ylivertaisen ääniharavan perässä voi joku mennä ikään kuin siivellä läpi (Ruohonen-Lerner Soinin imussa Uudellamalla 2007).

Puolueiden asettamien ehdokaslistojen yhteenlaskettuja äänimääriä siis vertaillaan keskenään. Viimeisimmät gallupit lupaavat, että tässä uudessa vaalipiirissä puolueemme saisi kolme paikkaa yhteensä seitsemästätoista mahdollisesta. Neljäs paikka on hilkkua vaille. Kaakkois-Suomen vaalipiiri käsittää entisen Etelä-Savon ja Kymen vaalipiirit, eli suunnilleen alueen välillä Kotka, Lappeenranta, Imatra, Savonlinna, Pieksämäki, Mikkeli, Kouvola ja kaikki siltä väliltä. Tämä tarkoittaa sitä, että juvalainenkin äänestäjä voi äänestää haminalaista ehdokasta ja Simpeleeltä voi kolahtaa ääniä Pyhtäälle.

Kaakkois-Suomen vaalipiirin kaakkoisimmasta osasta, eli täältä Kymijoen suistoalueelta tullaan todennäköisesti valitsemaan yhteensä kaksi, korkeintaan kolme kansanedustajaa. Periaatteessa vaikka kaikki vaalipiiristä valittavat 17 kansanedustajaa voisivat olla Miehikkälän ja Pyhtään väliltä, mutta koska muuallakin on ehdokkaita, joita muualla asuvat äänestäjät todennäköisesti vielä äänestävätkin, jäänee alueemme kansanedustajien määrä kahteen. Veikkaan yhtä demaria ja yhtä persua. Jos tulee kolmas paikka, niin sen vie Kepu, tai sitten toinen perussuomalainen.

Perussuomalaisten kannattajille.

Tuoreen, 4.4 julkaistun gallupin mukaan perussuomalaisten kannatus koko vaalipiirissämme on 18,2 %, mutta Hamina-Kotkan talousalueella se oli vaalipiirin seutukunnista paras, eli 21,9. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on erinomainen mahdollisuus saada vähintään yksi perussuomainen kansanedustaja Arkadianmäelle. Jytky ei täällä näytä sulaneen. Jos olette tyytyväisiä siihen työhön jota olen neljän vuoden ajan nyt tehnyt, äänestänette minua. Olen neljä vuotta aiempaa kokeneempi ja kaiken lisäksi puolueemme varapuheenjohtajistossakin. Tulevissa hallitusneuvotteluissa minulla on sanani sanottavana, etenkin jos äänimääräni on kunnioitettava.

Viime päivinä on alkanut kuulua puhetta siihen suuntaan, että sehän on Juho varma läpimenijä. En ole, vaan läpimenoni on jokaisesta äänestäjästä kiinni. Jos et ole tyytyväinen panokseeni kansanedustajana, tai jos koet, että Emmi Voutilainen, Raul Lehto tai Peter Muurman toisi jotain muuta, sinulle tärkeää teemaa enemmän esille, äänestät sitten jotain noista kolmesta. Jos ajattelet, että Eerolan peesiin joku muu, koska Eerola on varma, niin mietipä uudestaan. Minut saa eduskuntaan ainoastaan numeroa 106 äänestämällä. Olenko sisäisen listamme kolmas vai viides, voi olla sinun äänestäsi kiinni ja jos sitten käykin niin huonosti, että olen juuri se viides, niin kannattiko riskeerata? Olen kaksi kertaa aiemmin osallistunut eduskuntavaaleihin ja molemmilla kerroilla olen ollut listamme kolmanneksi eniten ääniä saanut perussuomalainen. Viimeksi se riitti Arkadianmäelle niukin naukin.

Kokoomuksen kannattajille.

Kokoomukselle on kaakonkulmalla käymässä todella ohraisesti. Kannatus on laskenut enemmän kuin millään muulla puolueella, eikä teillä ole enää yhtään Häkämiestä jäljellä. Kirjavainen äänenne varmistaa Larikan tai Kopran läpimenoa. Punnitkaa haluatteko todennäköisimmin oppositioon tähtäävän vieraspaikkakuntalaisen menevän äänellänne jatkoon, vai olisiko fiksumpaa saada kokoomuslaisen kaupunginvaltuutetun perussuomalainen poika mahdollisen hallituspuolueen jäsenenä ajamaan kotipaikkakunnan etua? Jos ette tästäkään järkisyystä huolimatta aio Kokoomusta Perussuomalaisiin vaihtaa, niin neuvon äänestämään Fobbaa. Se on listanne ainoa julkkis ja saattaa yllättää.

Tuorein vaalipiirikohtainen gallup lupaa Kokoomukselle ainoastaan 13,3 prosentin kannatuksen. Sillä ei tule kuin kaksi edustajaa ja kuten viittasin, vaalipiirimme muilta alueilta löytyy todennäköisempiä läpimenijöitä kuin omalta kulmakunnaltamme. Tunnen kotkalaisia ja haminalaisia kokoomusvaikuttajia. Aleksander Stubbiin ollaan täälläpäin erityisen tyytymättömiä. Näyttäkää sille, mitä mieltä olette rantapyssyn lakkauttamisesta ja äänestäkää minua. Huono vaalitulos saa Stubbin tajuamaan, että hänen paikkansa ei ole puolueenne johdossa ja se eroaa.

Demareiden kannattajat.

Kotkan ja Haminan talousalueella julkaistussa gallupissa te pärjäsitte niukasti meitä paremmin. Teillä on mainio sauma saada vähintään yksi kotikylän kansanedustaja, kuten meilläkin. Ehdokasasettelunne on kuitenkin hölmö. Siinä on kaksi täsmälleen saman genren miestä ja täsmälleen kaksi saman genren naista. Ehdokkaanne syövät toisiaan ja on vaarana, että jos muualla osaavat keskittää, niin jopa Paatero saattaa pudota.

Koko uudessa vaalipiirissähän demareille ennustetaan kahden paikan menetystä, eli kuudesta tulee neljä. Jos olet umpidemari, niin neuvon keskittämään Paaterolle. Järnstedt on mielestäni paras tyyppinne, mutta sillä ei ole mitään saumaa läpimenoon, kun ei ole edes kaupunginvaltuutettu. Minä olen eduskunnassa ajanut teille tärkeitä asioita, kuten satamien väylämaksujen poistamista enemmän kuin kukaan Suomen demari. Jokaisen duunarin kannattaisi siis tehdä putkoset ja vaihtaa persuihin. Koska kaikki eivät sukurasitteidensa vuoksi pysty tätä tekemään, niin näitä umpidemareita neuvon siis äänestämään Paateroa, ettei vaan vahingossa putoa. Jokainen ääni näille kolmelle muulle kulmakunnan demarille pudottaa Sirpaa sisäisellä listallanne kauemmas kärjestä. Backmanille, Kiljuselle ja Kärnälle osataan keskittää, osataanko Paaterolle?

Ja sitten on näitä muutamia hurmahenkiä, jotka meinaavat äänestää demareiden Suna Kymäläistä, kun se ei myy maata venäläisille. Äänenne tulee todennäköisesti tukemaan juuri niiden demareiden läpimenoa, jotka moittivat Sunaa tästä teemasta. Hyvä ettei Jouni B. hoitanut potkuja eduskuntaryhmästä. Jos olette sitä mieltä, että venäläisille ei tontteja Suomesta myydä, niin melkein kenen tahansa persun äänestäminen edesauttaa tätä tavoitetta todennäköisemmin kuin Sunan, joka on vaarassa pudota siinä missä Paaterokin.

Keskustan kannattajat.

Jos kaakonkulmalta haluaa saada ehdokkaan läpi, on sen yleensä oltava kotoisin Kotkasta. Keskustalla on hurja noste, mutta ei kotkalaista ehdokasta. Yli puolet alueemme äänistä tulee kuitenkin Kotkasta ja meillä ei Kepua juuri äänestetä. Tulette olemaan tämän vaalipiirin ylivoimainen ykköspuolue, mutta kaakonkulmalla jäätte ilman tuolia. Antti Pakkanen saattaa kuitenkin yltää varakansanedustajan paikalle ja se ei olisi ihan mitätön juttu sekään. Kepulta valitaan koko vaalipiiristä arviolta kuusi kansanedustajaa. Neljän vuoden aikana niistä joku kuitenkin joutuu jonkun skandaalin takia väistymään ja silloin voi takaportti Pakkaselle aueta.

Antti Pakkasella on oikeat arvot. Saan hänet yleensä vaalikoneissa viiden kärkeen. Hän on aivan perussuomalaisiin verrattavissa oleva tyyppi. Jokainen hänelle annettu ääni menee kuitenkin ihan toiselle Pakkaselle, jonka väärin äänestämiset aselaissa pudottivat tämän aktiivireserviläisen vuoden 2011 vaaleissa ulos eduskunnasta. Nyt hän noussee sinne kirkkaasti takaisin ja jokainen Suomenlahden rannalta Kepulle annettu ääni tukee siis pohjoisen Kymen Pakkasta.

Perussuomalaisten riveistä Kotkan valtuustoon vuonna 2012 valittu Vesa Levonen loikkasi Keskustan valtuustoryhmään vajaa vuosi sitten, kun ei tullut valituksi perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi. Lähtiessään Levonen syytti julkisesti, että minä pelasin hänet ulos listalta, koska hän muka olisi saanut minua enemmän ääniä. Jos näin kerran oli, niin miksi kummassa Keskusta ei asettanut Levosta ehdokkaakseen? Nyt olisi ollut tuhannen taalan paikka valloittaa Kotka ja pullauttaa minut ulos eduskunnasta. Kuka pelasi Levosen, varman läpimenijän ulos Keskustan listalta?

Vasemmistoliiton kannattajille.

En malta olla olematta vahingoniloinen. Kotkahan on kaikkien kotidesanttien, kommareiden ja taistolaisten pyhä punainen kaupunki. Sodan aikana kun kunnon miehet taistelivat isänmaan puolesta, vilkuteltiin täältä taskulampuilla pommituskohteita ryssän koneille. Menitte hölmöt nyt sitten pudottamaan Pentti Tiusasen ehdokaslistaltanne. Taisto Sinisalo varmasti pyörii maoseleumissaan.

Uuden vaalipiirin tarjoaman pienemmän äänikynnyksen myötä teillä olisi nyt ollut tuhannen ruplan paikka valloittaa yksi tuoli Arkadianmäeltä. Kaikki tietävät mikä on Tiusasen (koodinimi Max) luonto. Kyseessä on köyhän miehen Kanerva. Jättäisikö Kokoomus ottamatta Kanervan ehdokkaaksi vain siksi, että sitä naiset kiinnostavat? Te ette näytä tajuavan sitä, että Tiusanen on suositumpi, kuin koko muu ehdokaslistanne yhteensä. Viimeksi se sai yli 5 000 ääntä, kun seuraavaksi parhaanne ei päässyt edes tuhanteen. Kunnallisvaaleissa Tiusanen oli Kotkassa yksin suositumpi kuin vaikkapa koko Vihreä puolue ja nyt on gallupien valossa Vihreät saamassa Kaakosta paikan ja Vasemmistoliitto ei.

Tiusasen kannattajat. Äänestäkää minua vaikka kostoksi. Minä voin päästä läpi, mutta kukaan tämän kulmakunnan vassari ei. Niitä on kaikenlisäksi ihan liikaa ehdokkaina tältä samalta suistoalueelta ja ne siksi syövät toisiaan. Ehdokasasettelu on siis pöljä muutenkin kuin sen tähden, että pakottivat Tiusasen ulos. Jos Tiusanen olisi listalla, niin sitten olisi ok, että löytyisi monta muutakin kotkalaista. Nyt kun Tiusanen on ulkona, olisi pitänyt käskyttää pois kaikki muutkin kotkalaiset, paitsi Mielonen ja yrittää keskittää äänet hänelle. Vassareilla on idealismia, mutta ei poliittista hoksnokkaa.

Vihreiden kannattajat.

Keksin ainoastaan yhden syyn, miksi voisin suositella jotain vihreiden kannattajaa äänestämään sittenkin minua. Se syy on Kymijoki ja sen lohet. Kysykää vaikka Pekka Haavistolta, tai Jasper Pääkköseltä. Olen tässä vuosien saatossa taivutellut enemmistön perussuomalaisten eduskuntaryhmästä ymmärtämään, että paras kilohinta lohesta saadaan silloin, kun se koskessa käy turistin uistimeen kiinni. Tästä löytyy äänestystuloksia eduskunnan suuresta valiokunnasta, kun olemme päättäneet Itämeren vuosittaisesta lohikiintiöstä.

Vihreät saa gallupien valossa yhden paikan uudesta Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Se menee kuitenkin joko Heli Järviselle, tai Hanna Holopaiselle. Ei kenellekään Kymijoen varrella kasvaneelle.

Kristillisdemokraattien kannattajat.

Te olette jopa persuja vihatumpi puolue. Te kuitenkin osaatte keskittää äänenne oman ykkösehdokkaanne taakse. Sari Palm on Kouvolasta ja Räsäskän ansiosta Kouvolasta loppuivat käytännössä kaikki sisäministeriön alaiset hommat. Hienoa edunvalvontaa Sari.

Karhulan torilla eräs äärikristitty haukkui minut, että ei voi persuja äänestää, kun meillä oli yksi homoliittojen puolesta äänestänyt kansanedustaja. Kysyin siltä, että kuinka monta vastustajaa oli kristillisillä? Helvettiin nyt jo kaikki homoliitot, se homma on nimittäin jo päätetty. En ole yhtä mukava mies kuin Veijo Kilpeläinen. Eikö silti olisi parempi saada eduskuntaan kulmakunnalta edes yksi löyhä tapakristitty, kuin että ostatte itsellenne taivaspaikkaa äänestämällä sen reilut neljäsataa ääntä vain hieman hurskaammalle kaverille?

RKP:n kannattajat.

En keksi mitään syytä, miksi teidän pitäisi äänestää minua. Olen kuitenkin kiitollinen, että asetitte oman listan tähän uuteen vaalipiiriin. Se on nimittäin ihan kaikki pois Kokoomukselta ja näin ollen tukee valintaani eduskuntaan. Tack så mycket och jag hoppas at vi ses i kommunalvalet också.

Muutosten, IPUjen, Piraattien, äärikommareiden yms. kannattajille.

On todellista hölmöyttä lähteä mukaan eduskuntavaaleihin, jos ei ole asettaa täyttä ehdokaslistaa (17 ehdokasta tässä vaalipiirissä). Teillä ei ole sitä täyttä listaa missään vaalipiirissä. On matemaattisesti mahdotonta, että vaikka saisitte suunnilleen kaikki ehdokkaanne läpi ihan jokaisesta vaalipiiristä, niin teistä ei melkein kenestäkään voisi tulla Suomen suurinta puoluetta. Yhteistyökykynne puutteesta kertoo jotain se, että ette tajunneet muodostaa vaaliliittoa täysiä listoja tavoitellaksenne. Jo pelkästään Muutoksen ja Piraattien yhteislista olisi omannut läpimenon mahdollisuuden kahdessa vaalipiirissä. Toisessa se paikka olisi mennyt Muutokselle, toisessa Piraateille. Jos olisitte ottaneet muut pienpuolueet mukaan, niin olisi ehkä tullut toinenkin paikka Piraateille.

Teidän äänestämisenne on ihan turhaa. Jokainen teille annettu ääni menee hukkaan ja on pois joltain varteenotettavammalta nimeltä. Muutoksessa ja Ipussa on olevinaan ehdolla minua kovempia maahanmuuton ja EU:n vastustajia. Miettikääpäs realistisesti, onko järkevämpää että eduskunnassa on iso, ehkä vähän teitä lievemmin näihin asioihin suhtautuva puolue ja paikallinen edustaja, vai se, että te viette meiltä ehkä yhden paikan pois? Viette meiltä paikan, joka ei tule teille itsellenne, vaan menee kenties Vihreille. Ipu ja Muutos saavat Kaakosta yhteensä ehkä muutaman sata ääntä. Niillä ei mennä eduskuntaan, mutta sitten harmittaa, jos Perussuomalaisten neljäs, tai viides paikka jää niistä samoista sadoista äänistä kiinni.

Jokaisen Vasemmistoliittoon pettyneen kommunistin toivon kuitenkin äänestävän näitä muutaman ehdokkaan kooteepeitä ja ääriporvarit, kuten sanottua, kiitos että RKP on mukana.

Yleensäkin äänestämistä harkitsevat, vailla puoluekantaa olevat.

Teitä on paljon, yli 40 % kaikista. Te ratkaisette nämä vaalit. Äänestäkää sitä, joka on teille vähiten huono vaihtoehto, sillä kyykyttäjänne äänestävät joka tapauksessa. Äänestäkää kotiseutua. Älkää välttämättä välittäkö puolueesta, sillä jokainen ehdokas ainakin periaatteessa tukee omaa aluettaan. Kuka paremmin, kuka huonommin. Puolueella ei ole teidän tapauksessanne niin suurta väliä, mutta sillä on, onko ehdokkaalla mahdollisuuksia mennä läpi. Minulla on.

Edellinen Vanhemmat artikkelit