SDP:n vaalilupaukset tuskin toteutuvat.

Maanantaina 25.3 katsoin suurella mielenkiinnolla Ylen SDP päivän päälähetyksen. Olihan siellä haastattelussa gallupien mukaisesti Suomen seuraavaksi pääministeriksi nostettu demaripomo Antti Rinne.

Koko kuluneen neljän vuoden ajan on SDP:n politiikan punaisena lankana ollut hallituksen politiikan arvostelu. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta tai outoa. Näin oppositiopuolueen kuuluukin menetellä, ja näinhän Perussuomalaisetkin on toiminut aina siitä saakka, kun puolueemme johdossa tapahtunut tervehtyminen aiheutti sen, että meidät heitettiin Sipilän ja Orpon hallituksesta ulos.

Demareiden oppositiotoiminnassa on kuitenkin pari muttaa, jotka puuttuvat vastuullisemmilta puolueilta.

Ensinnäkin, SDP oli mukana hallituksessa vuosina 2011-2015 ja Antti Rinne itse toimi loppuajan valtionvarainministerinä. Eli valtion ylimpänä kirstunvartijana oli nykyinen kaiken lupailija Rinne. Miksi hän ei silloin toteuttanut esimerkiksi niitä samoja eläkelupauksiaan, joita nyt antaa ja miksi kuntien valtionosuuksia leikattiin ennätysmäärä?

Kun olen tätä demareilta itseltään kysynyt, on vastaus aina tullut kuin yhdestä suusta, ja se vastaus on ollut Kokoomus. Kokoomus kuulemma oli niin vahva, ja sai tukea muilta hallituspuolueilta (RKP, KD, Vihreät), että oli pakko leikata, eikä millään voinut antaa rahaa muuta kuin korkeintaan Kreikkaan.

Uskon selityksen. Sellainen se Kokoomus on. Tätä taustaa vasten tuntuu oudolta, että nyt demarit kuitenkin ovat arvostelleet jopa Perussuomalaisia hallituksen ”köyhää kurittavista” leikkauksista, kun sen niukat kaksi vuotta saimme sinistyneiden ministereiden komennuksessa siellä nappia painaa. Yhtä vahvahan se Kokoomus on edelleenkin ollut. Kepu ja Siniset tukenaan. Me sentään yritimme vaihtaa ministereitä.

Toinen seikka, mikä Rinteen toiminnassa on kiinnittänyt huomiota, on se, että hän on luvannut perua väistyvän hallituksen huonot päätökset.

Olen samaa mieltä. Aktiivimalli ei toimi ja vielä huonommin toimii taksilaki. Ne joutaisikin perua. Etenkin tuosta taksilaista olen katkera. Sen puolesta piti äänestää, ettei olisi lennetty puolueesta ulos ennen kuin saimme johtoa vaihdettua. Sama hallintorekisterin kanssa.

Vaan kenen kanssa Rinne nämä huonot päätökset peruu?

Antti Rinne ja SDP ovat ilmoittaneet, että Perussuomalaiset ei mahdu heidän kanssaan samaan hallitukseen. Myöskään Orvon Kokoomus, tai Sipilän Keskusta eivät kuulemma kelpaa. Ja sivumennen sanoen, Orpo ja Sipilä eivät muuten peruisi yhtään nyt neljän vuoden aikana hallituksessa tekemäänsä lakia.

SDP:lle kelpaavat Vihreät ja Vasemmistoliitto. Näiden kolmen puolueen yhteenlaskettu kannatus ei tuoreimmissa gallupeissa, eikä etenkään vaaleissa yllä kuitenkaan edes 45 prosenttiin. Sillä ei vielä toimintakykyistä hallitusta saa aikaan. Jos mukaan otetaan RKP ja Kristillisdemokraatit, päästään niukasti yli 50 prosentin, mutta nämä kaksi puoluetta tuovat mukanaan sitten sellaisia ehtoja, jotka eivät todennäköisesti punavihreille käy. On huomattava, että RKP ja KD olivat koko nykyiset kuluneet neljä vuotta suurimmassa osassa asioita enemmän hallituksen tukipuolueita, kuin opposition mukana äänestämässä.

Todennäköisin vaihtoehto onkin se, että SDP päätyy muodostamaan hallituksen juurikin Kokoomuksen kanssa ja Petteri Orpo jatkaa valtionvarainministerinä. Mukaan pääsevät varmimmin Vihreät ja Rkp. Ehkä myös Kristilliset. Vasemmistoliittoa Kokoomus ei huoli, ja tähän on Rinteen taipuminen. Keskusta ottaa Sipilän johdolla vaaleissa niin pahasti takkiinsa, että jää vapaaehtoisesti oppositioon, jossa Perussuomalaiset kuitenkin ottaa ilmatilan haltuunsa, nousten suurimmaksi puolueeksi vuoden 2023 vaaleissa.

Tämä kaikki tulee tarkoittamaan sitä, että pääministeri Antti Rinne joutuu syömään lähes jokaisen sanansa. Eläkkeitä ei etenkään tulla nostamaan, eikä kikyä tai aktiivimallia perumaan. Seuraava taantuma, joka oven takana kolkuttaa, tulee päinvastoin tarkoittamaan lisää leikkauspaineita.

Ainoa vaihtoehto esittämääni pelikuvioon voisi olla se, jos Perussuomalaiset onnistuisi kampeamaan itsensä Vihreitä tai jopa Kokoomusta suuremmaksi puolueeksi. Tämä on mahdollista noin 15-17 prosentin äänisaaliilla. Tämä myös edellyttäisi Antti Rinteeltä ajattelutavan muutosta. Perussuomalaisten ja SDP:n asenteet eivät eroa paljonkaan esimerkiksi työelämään liittyvissä kysymyksissä. Teollisuuden kilpailukyky on molemmille puolueille eräs ykkösteemoista. Ja vaikka Antti Rinne ei sosiaalitätien torujen pelossa tätä uskallakaan myöntää, niin eivät ne satamien, metalliverstaiden ja konepajojen leijonakorua kantavat rautakourat mitään kovin maahanmuuttomyönteisiä kavereita ole, vaikka osa heistä vielä demareitakin äänestääkin.

Ja se Rinteen maanantai-iltainen tv-esiintyminen. Voi kun oli vaikeaa. Ainoa mikä kävi selväksi, oli että lihaa saa vastaisuudessa syödä jos siitä maksaa kasviksia korkeamman alvin.

Mainokset

Eurovaalit ovat tärkeimmät vaalit

26.5 pelataan jääkiekon mm-kilpailujen finaali. Suomen tuleva vastustaja ei vielä ole varmistunut. Valitettavan vähälle huomiolle on jäänyt se, että samana päivänä käydään myös Eurovaalit. Niissä kilpailuissa Suomella on vastustajia enemmän, ja ne ovat vieraiden maiden jääkiekkojoukkueita paljon vaarallisempia.

Yksi vakavimmista vastustajista on tietämättömyys siitä, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse. Eurovaalit, joissa äänestysprosentti jää yleensä todella alhaiseksi, ovat huomattavasti esimerkiksi presidentinvaaleja tärkeämmät. Edes kunta-, tai eduskuntavaalit eivät ole niin merkityksellisiä, kuin joka viides vuosi käytävät eurovaalit. Noin kolme neljäsosaa maamme lainsäädännöstä on nimittäin tuontitavaraa Brysselistä. Sieltä saapuvat asetukset ja direktiivit, on oman eduskuntamme käytännössä pakko niellä. Kansallinen liikkumavara näiden suhteen on kapea. Ei siis ole täysin merkityksetöntä, ketä siellä Brysselissä istuu.

Toinen tietämättömyyteen liittyvä harhaluulo on, että Suomella ei EU:ssa olisi päätösvaltaa, koska yhteensä yli seitsemästäsadasta europarlamentaarikosta ainoastaan 13 on suomalaisia. Suomalaiset eivät kuitenkaan muodosta Brysselissä omaa joukkuettaan, vaan esimerkiksi kaikkien maiden sosialistit ja federalistit ovat liittoutuneet yhteen suomalaisten aateveljiensä kanssa. Vihreä suomalainen ajaa Brysselistä käsin vihreää politiikkaa koko Eurooppaan, ja tukenaan hänellä on kaikkien maiden vihreät.

Lähes jokaisessa Euroopan Unionin maassa on perussuomalaisten kaltainen puolue noussut viime vuosien aikana kolmen suurimman puolueen joukkoon. Erinäisistä eroavaisuuksistaan huolimatta näille puolueille on yhteistä kansallisen päätösvallan palauttaminen, liittovaltiokehityksen pysäyttäminen, ja etelästä Eurooppaan suuntautuvan haittamaahanmuuton lopettaminen.

Nyt nämä kansallismieliset puolueet eri puolilta yhteistä ja rakasta Eurooppaamme ovat viimein yhdistymässä yhdeksi suureksi puolueryhmäksi. On mahdollista, että tästä puolueryhmästä tulee jopa Euroopan suurin. Suomesta Perussuomalaiset on mukana tässä joukossa.

Perussuomalaisilla, yhdessä muiden maiden perussuomalaisten kanssa, on nyt mahdollisuus voittaa Euroopan mestaruus. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että ennen jääkiekkofinaalin alkua jokainen kansallisen päätösvallan palauttamisesta kiinnostunut, ja liittovaltiokehityksestä huolestunut suomalainen käyttää äänioikeuttaan. Euroopan Unionista eroaminen on tehty käsittämättömän hankalaksi. Nyt onkin ehkä tärkeämpää muuttaa unionia siten, että se palvelee omia kansalaisiaan, ja palauttaa Euroopan arvot alkuperäisille juurilleen.

 

 

 

EU vaalit ovat tärkeimmät vaalit

26.5 pelataan jääkiekon mm-kilpailujen finaali. Suomen tuleva vastustaja ei vielä ole varmistunut. Valitettavan vähälle huomiolle on jäänyt se, että samana päivänä käydään myös Eurovaalit. Niissä kilpailuissa Suomella on vastustajia enemmän, ja ne ovat vieraiden maiden jääkiekkojoukkueita paljon vaarallisempia.

Yksi vakavimmista vastustajista on tietämättömyys siitä, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse. Eurovaalit, joissa äänestysprosentti jää yleensä todella alhaiseksi, ovat huomattavasti esimerkiksi presidentinvaaleja tärkeämmät. Edes kunta-, tai eduskuntavaalit eivät ole niin merkityksellisiä, kuin joka viides vuosi käytävät eurovaalit. Noin kolme neljäsosaa maamme lainsäädännöstä on nimittäin tuontitavaraa Brysselistä. Sieltä saapuvat asetukset ja direktiivit, on oman eduskuntamme käytännössä pakko niellä. Kansallinen liikkumavara näiden suhteen on kapea. Ei siis ole täysin merkityksetöntä, ketä siellä Brysselissä istuu.

Toinen tietämättömyyteen liittyvä harhaluulo on, että Suomella ei EU:ssa olisi päätösvaltaa, koska yhteensä yli seitsemästäsadasta europarlamentaarikosta ainoastaan 13 on suomalaisia. Suomalaiset eivät kuitenkaan muodosta Brysselissä omaa joukkuettaan, vaan esimerkiksi kaikkien maiden sosialistit ja federalistit ovat liittoutuneet yhteen suomalaisten aateveljiensä kanssa. Vihreä suomalainen ajaa Brysselistä käsin vihreää politiikkaa koko Eurooppaan, ja tukenaan hänellä on kaikkien maiden vihreät.

Lähes jokaisessa Euroopan Unionin maassa on perussuomalaisten kaltainen puolue noussut viime vuosien aikana kolmen suurimman puolueen joukkoon. Erinäisistä eroavaisuuksistaan huolimatta näille puolueille on yhteistä kansallisen päätösvallan palauttaminen, liittovaltiokehityksen pysäyttäminen, ja etelästä Eurooppaan suuntautuvan haittamaahanmuuton lopettaminen.

Nyt nämä kansallismieliset puolueet eri puolilta yhteistä ja rakasta Eurooppaamme ovat viimein yhdistymässä yhdeksi suureksi puolueryhmäksi. On mahdollista, että tästä puolueryhmästä tulee jopa Euroopan suurin. Suomesta Perussuomalaiset on mukana joukossa.

Perussuomalaisilla, yhdessä muiden maiden perussuomalaisten kanssa, on nyt mahdollisuus voittaa Euroopan mestaruus. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että ennen jääkiekkofinaalin alkua jokainen kansallisen päätösvallan palauttamisesta kiinnostunut, ja liittovaltiokehityksestä huolestunut suomalainen käyttää äänioikeuttaan. Euroopan Unionista eroaminen on tehty käsittämättömän hankalaksi. Nyt onkin ehkä tärkeämpää muuttaa unionia siten, että se palvelee omia kansalaisiaan, ja palauttaa Euroopan arvot alkuperäisille juurilleen.

Kantasataman Outlet vuokrasopimus pitää purkaa.

Kotkan kaupungin vuosikausia kestäneet suunnitelmat kantasatamaan sijoittuvan kauppakeskus- ja hotellikeskittymän saamiseksi eivät lupauksista huolimatta näytä edistyvän. Väkisin tulee mieleen Mark Twainin nuortenkirjojen ihmeelliset seikkailut. Niissäkin oli päähenkilönä Sawyer, ja tapahtumien käänteet sijoittuivat usein St. Peterburgin kaupunkiin.

Olo on kuin tinder-casanovan, tai nigerialaiskirjeen uhrilla. On luvattu paljon hyvää ja kaunista, ja saatu käyttämään suuret määrät rahaa unelmaan onnesta, jonka kauppakeskus mukanaan muka toisi. On noloa myöntää, että pieleen meni.

Nyt olisi oikea aika sanoa irti vuokrasopimus Cameron Sawyerin kanssa. Kantasatama on yksi Kotkan arvokkaimpia paikkoja. Kyllä sinne olisi muitakin tulijoita, mutta nykyinen vuokrasopimus estää niitä saapumasta. Myös Xamkin kantasatamaa koskevien suunnitelmien kannalta olisi tärkeää, että nyt päällä oleva epäselvä pattitilanne saataisiin ratkaistua.

Kohtuullisuutta elatusapumaksuihin

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta päivitettiin tällä vaalikaudella. Väitän vahvasti, että ansionsa siihen on myös Perussuomalaisten lyhyeksi jääneellä hallitustaipaleella. Pitkälti meidän vaatimuksesta tuli hallitusohjelmaan kirjatuksi tavoite mainitun lain korjaamisesta siten, ettei avio- tai avoeron yhteydessä yksikään lapsi menettäisi oikeuttaan sen enempää äitiin kuin isään.

Uuden lain myötä mahdollisuudet vuoroasumiseen paranevat, ja myös muut lapselle tärkeät suhteet esimerkiksi isovanhempiin tulevat huomioiduiksi. Myös kuvottava ilmiö nimeltä vieraannuttaminen mainitaan uudessa laissa lapselle haitallisena toimintana. Valitettavaa, että vieraannuttamista ei edelleenkään yksiselitteisesti säädetty kielletyksi, eikä sitä määritelty kunnolla. Tuomioistuimilla tai lastensuojelutyötä tekevillä ei edelleenkään ole kunnon työkaluja mainitun ilmiön tunnistamiseksi, saati ehkäisemiseksi.

Olen näissä blogeissani jo aiemmin selvittänyt, mistä vieraannuttamisessa on kyse, ja mitä sille pitäisi tehdä. Jos asia on lukijalleni uusi, niin neuvon tutustumaan aiempiin kirjoituksiini.

Vaikka tilannetta siis päivitettiinkin, ja eteenpäin mentiin, jäi lakiin siis yhä edelleen vieraannuttamisen mentävä aukko. Toinen puute on se, että elatusmaksuasiaan ei tässä yhteydessä haluttu, tai uskallettu puuttua mitenkään. Uudelle, vuoden 2019 huhtikuussa valittavalle eduskunnalle jää siis vielä työtä tälläkin saralla.

Elatusapua joutuu maksamaan se vanhempi, joka ei pääsääntöisesti asu lapsensa kanssa samassa osoitteessa. Useimmiten kyseessä on isä. Isä siis menettää aiemmin ehkä hyvinkin tiiviin suhteen lapseensa, ja joutuu vielä maksamaan tästä. Eikä edes lapselleen, vaan exälleen. Mikään instanssi ei nimittäin valvo sitä, että äiti käyttäisi isältä saadut rahat yhteisen lapsen elatuksesta koituviin menoihin, vaan hän voi halutessaan tuhlata ne ihan mihin tahansa. Usein isä joutuukin elatusavun päälle maksamaan lapselleen vielä esimerkiksi vaatteet, vakuutukset ja harrastuksetkin.

Vaikka lapsi todellisuudessa viettäisi aikaa isänsä kanssa suunnilleen yhtä paljon kuin äidin, on isän tästä huolimatta maksettava lastenvalvojan vahvistama, tai oikeuden määräämä summa äidin tilille. Luonapidosta ei käytännössä saa rahallista hyvitystä, jos äiti ei tähän suostu.

Suurin epäkohta elatusapuasioihin liittyen koskettaa kuitenkin itse elatusavun määrää. Jos isä on vailla vakituisia tuloja, maksaa Kansaneläkelaitos äidille kerran kuussa hieman reilut 150 euroa ihan riippumatta siitä minkä ikäinen lapsi on, tai mitkä ovat lapsen todelliset tarpeet. Sen sijaan, jos isä on töissä, katsotaan äijän tulot hyvinkin tarkkaan. Mitä korkeammat tulot, sitä suuremmat elatusavut. Hurjimmillani olen kuullut, että hyväpalkkainen mies on joutunut maksamaan noin tuhannen euron suuruista summaa alle kouluikäisestä lapsestaan!

No, jos on hyvä palkka, niin asia ei tietysti vaikuta mitenkään muuten kuin periaatteellisella tasolla. Moni äveriäs isä saattaisi ihan mielelläänkin kuluttaa useita satasia kuukaudessa lapsensa harrastuksiin, mutta miksi se pitää tehdä äidin tilin kautta? Ja sitten kun nykymaailmassa ei mikään kestä ikuisesti. Valtava tilipussi saattaa ollakin vain muutaman vuoden hurmio. Mainitsenpa mieltä kiihottavana esimerkkinä vaikkapa kansanedustajat. Meistä osa potkaistaan aina neljän vuoden välein koittavien julkisten yt-neuvotteluiden jälkeen, ja pitkälti muuten pärstäkertoimen perusteella, ulos työpaikaltaan.

Jos elatusapu on oikeuden määräämä, tai lastenvalvojan vahvistama, ei siihen oikein saa muutosta paitsi oikeuden kautta, jos äiti ei muuten suostu. Näin ollen siis kovapalkkaisesta hommasta pois putoavalle etäisälle (tämmöistä sanaa ei muuten saisi edes käyttää) saattaa jäädä todella pitkäksi aikaa entisten tulojen mukaan määrätyt elatusavut. Parhaimmillaan mies maksaa ehkä sekä elatusapuja, että oikeudenkäyntikuluja sekä itsestään että eksästään.

Ai niin.. Jos eronneen rouvan exä on vailla tuloja, ja Kela siis maksaa sen about 150 euroa kuukaudessa, niin arvatkaapa mitä tapahtuu, jos se eronnut rouva löytää uuden, mutta rahakkaamman rakkaan? Sen uuden miehen oletetaan osallistuvan tämän naisensa aiemmasta suhteesta saaman lapsen/ lasten taloudellisiin menoihin. Eli yhteiskunnan maksamat perhe-etuudet pienenevät uuden parisuhteen myötä, ja uusi mies velvoitetaan kustantamaan työttömän äijän jälkikasvusta koituvia kustannuksia. No moni mies tekee tämänkin varmasti ihan mielellään, mutta periaate ja sen automaattisuus kummastuttavat.

Ja sitten ratkaisuun. Elatusapu tulee määritellä tasasummaksi, johon ei millään tavalla vaikuta se, mikä on muualla asuvan vanhemman (yleensä siis isä) palkka. Jos isä on varaton, maksaa Kela kaiken, tai jos isä on pienituloinen, maksaa Kela erotuksen, niin ei tule sitä eriarvoisuusongelmaakaan heti pienestä pitäen. Kenenkään lapsen äidin ei siis tule saada enempää tukea lapsensa elatukseen kuin mitä muut saavat. Pois lukien tietysti sitten kaikki sairaustapaukset, mutta se ei nyt kuulu ex-puolison maksamiin elatusapuihin muutenkaan.

Oma, täysin hatusta (mutta myös kokemuksesta) vetäisty arvioni sopivasta elatusavun suuruudesta on seuraava:

Kun lapsi on 0-5 vuotta vanha, maksaa isä/ Kela äidin tilille lapsen menoihin tarkoitettua elatusapua 110 euroa kuukaudessa.

Lapsen ollessa 6-10vuotias, on elatusavun määrä 150 euroa/ kuukausi.

11-15ikäisestä lapsesta on isän tai yhteiskunnan maksettava äitylille 200 euroa.

Viidestätoista ikävuodesta täysi-ikäisyyteen saakka sopiva elatusavun on määrä 280 euroa.

Joku voi laskea tarkemmin, mutta periaate on tässä. Harrastusvälineisiin, lisensseihin, vakuutuksiin ja lääkelaskuihin en tässä nyt puutu. Kuitenkin, jos lapsi alkaa jossain vaiheessa viettää enemmän aikaa sen vanhemman luona, jonka kanssa ei virallisesti asu, tulee luonapitokorvaus, tai jopa elatusapumaksun suunnan muutos hoitaa nykyistä helpommin. Samoin tapaamisten järjestämisestä koituvat matkakustannukset tulisi laittaa vanhempien välillä puoliksi.

Lopuksi.

Tunnen useita isejä, joita korpeaa se, että he joutuvat maksamaan rahaa entiselle muijalleen. Erityisesti korpeaa se, että läheskään koko summaa ei käytetä lapsen tarpeista aiheutuviin kustannuksiin. Jotkut eukot ovat tehneet ulkomaan matkoja eksänsä maksamilla elatusapurahoilla aikana, jolloin lapsi on kuitenkin ollut isänsä luona.

Tämä on jumalauta tasa-arvokysymys. Älkää miehet suostuko tuollaiseen enää.

Ja moni ei olekaan suostunut. Useat piilottavat varallisuuttaan esimerkiksi lainanhoitokuluihin, tai yritykseensä. Osa tekee yksinkertaisesti pimeää työtä esim. ravintola-, tai rakennusalalla, ja jättää elatusavut yhteiskunnan harteille. Tästä koituu luonnollisesti tappiota Oy Suomi ABlle, mutta en osaa syyttää näitä miehiä. Sen verran epätasa-arvoinen tämä yhteiskunta näissä perheasioissa heitä kohtaan on.

Omistamisen helpottaminen voisi kannustaa vaurastumaan.

Vuodesta toiseen, erityisesti poliittisen kentän punavihreältä laidalta, vahvistuvat vaatimukset yksityisen omistamisen entistä vahvemmasta verottamisesta. Koska ahkeran kansanosan työstä ei enää kehdata riistää enempää tilkettä yhä kasvavia sosiaalimenoja varten, on katseet nyt käännetty niihin, jotka ovat säntillisellä ja viisaalla elämäntavallaan, usein jopa ylisukupolvisesti, kartuttaneet omaisuuttaan.

Itse ajattelen, että omistamiseen on pikemminkin kannustettava. Samalla tavoin kuin sanotaan, että työnteon on oltava joutenoloa kannattavampaa, on myös omistamisen oltava. Pois turha Siddharta Gautaman ihailu.

Oikein toteutettuna omistamisen helpottaminen palvelisi koko kansakuntaa. Tavoitteena ei tule ensisijaisesti olla se, että rikkaat rikastuvat. Ennen kaikkea olisi tärkeää, ja helposti mahdollistakin, saada entistä useampi ihminen alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan. Myös alemmasta keskiluokasta köyhyysrajan alle putoaminen esimerkiksi työttömyyden koittaessa voitaisiin estää, jos omistaminen olisi nykyistä yleisempää.

Ensimmäiseksi tulisi pääomaveroon luoda samanlainen progressio kuin palkkaveroonkin. Pienistä voitoista maksaisit siis pienemmät verotkin. Samalla kotimaisiin yrityksiin ja innovaatioihin sijoittaminen tulisi voida vähentää verotuksessa ihan samalla tavoin kuin vaikka ay-liikkeen jäsenmaksukin. Edelleen tulisi veroteknisin ratkaisuin kannustaa ihmisiä erilaisten vakuutussäästötilien avaamiseen ja osakkeiden ostamiseen. Erityisesti silloin, jos kohteet ovat suomalaisia.

Myös asuntosijoittamiseen tulee kannustaa, ja helpottaa asuntolainojen korkovähennysoikeutta. Tavoitteena tulee olla, että oman asunnon lisäksi mahdollisimman moni suomalainen pystyisi hankkimaan itselleen sijoitusasunnon, jonka voisi taas edelleen vuokrata esimerkiksi pääkaupunkiseudun asuntopulaa helpottamaan.

Omistamisesta on nyky- Suomessa tehty synti. Tämä asenne tulisi sekä valistuksella, että omistamiseen kannustuksella kääntää. Moni on nähnyt netissä laskelmia, kuinka tupakanpolttoon ja viinan juontiin aiemmin käytetty raha oli purkkiin laitettuna kymmenen vuoden päästä tuhansia euroja. Oikein sijoitettuna se raha olisi saattanut olla satojatuhansia. Omistamisen helpottaminen auttaisi erityisesti keskituloista kansanosaa vaurastumaan.

Hyviä vuosia.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2019.

Toivottavasti myös vuodet 2018 ja 2017 olivat blogini seuraajille hyviä vuosia. Itselle olivat. Erityisesti vuosi 2017, kun tulin kolmannen kerran isäksi.

Viimeksi olen tänne kirjoittanut joulukuussa vuonna 2016. Nyt tuli painetta sen suhteen, että pitäisi alkaa uudestaan. Toivon, että nämä pyynnöt johtuisivat siitä, että kirjoituksistani pidetään. Veikkaan, että enemmän ne kuitenkin johtuvat siitä, että koska on vaalivuosi, halutaan että minäkin teen kaikkeni puolueen (ja samalla oman) vaalimenestyksen eteen.

Ne samat ihmiset, yhtä lukuun ottamatta, jotka ovat toivoneet aktivoitumistani blogissa, ovat ehdottaneet siirtymistä Uuteen Suomeen. Siellä kuulemma ovat kaikki. Minä kuitenkin olen enemmän Wanhan Suomen (lukekaa historiaa) ystävä. Täältä minua ei uskoakseni niin helposti bannata. Vanhat vihakirjoitukseni ovat säilyneet täällä koskemattomina jo vuosikaudet.

Vanhoista puheen ollen, yritin hieman päivittää näitä blogini tietoja. Joissain kohdissa onnistui, mutta kaikki sivut eivät muokkausta varten avautuneet. Siksi siellä on todella vanhentunuttakin tietoa. Kuvakin on vanha. Nykyisin olen jo komeampi.

Viimeksi kun tänne blogiini silloin 2016 kirjoitin, toivoin Teuvoa puolueemme presidenttiehdokkaaksi, ja Jussia puheenjohtajaksi. Ihan hyvä että kaikki toiveeni eivät aina toteudu.

Näin jälkikäteen ottaen kevät ja kesä 2017 olivat minulle rankkaa aikaa politiikassa. Kun kävi ilmi, että olin mukana siinä joukossa joka puuhasi Jussi Halla-ahosta Perussuomalaisten puheenjohtajaa, koetettiin minut erottaa milloin eduskuntaryhmästä, ja milloin puolueesta. Samalla olin juuri hetkeä aiemmin aloittanut verraten vaativan pestin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi päädyin silloin, itsenäisyytemme juhlavuotena, Pohjoismaiden Neuvoston varapresidentiksi. Minulla oli liikaa töitä, ja kova paine siinä puheenjohtajaoperaatiossa.

Kukaan ei ikinä, ei edes armeijassa, ole huutanut minulle yhtä pahasti kuin puolueemme silloinen puheenjohtaja sen kevään aikana. Kyllä siinä heikommin hermoin varustettu kansanedustaja olisi jo jäänyt saitsulle. Onneksi tosiaan siviilielämässä pyyhki verrattoman hyvin.

Petyin aivan valtavasti siihen, mitä Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017 tapahtui. Kyllä minä tiesin, että muutama edustaja meiltä lähtisi Jussin valinnan jälkeen lätkimään, mutta että yli puolet koko eduskuntaryhmästä. Joukossa monta hyvää kaveria. En ollut ollenkaan varautunut mihinkään uuteen vaihtoehtoon, tai siniseen tulevaisuuteen. En uskonut, että Orpo ja Sipilä heittäisivät meitä ulos hallituksesta, vaikka muutama ministeri olisikin vaihdettu.

Ja toisaalta, jos olisivat heittäneetkin, niin sittenkin uskoin että olisimme pysyneet yhtenäisinä. Ei varmaan olisi yhtään pienempi kannatus nyt, jos meidät olisi heitetty oppositioon RKP:n ja Kristillisten tieltä, ja olisimme sieltä sitten yhtenäisesti siitä päätöksestä Kepua ja kokkaretta lyöneet. Niinistöt, terhot, soinit ja kaikki.

Näin ajattelin silloin.

Nyt tuntuu ihan hyvältä ja normaalilta, peräti oikealtakin, että se tietty jengi on häipynyt. Minulla on hyvä olla ja tekemisen meininki kaikessa siinä mitä milloinkin teen. Ei tarvitse jännittää harjan heilumista vaikka kuinka rokkaisin.

Mutta tosiaan, itseltä siinä vähän mehut silloin lähti. Varmaan osa syytä, että tämä blogin pitäminenkin jäi.

Perussuomalaisten kenttäväelle täytyy kyllä antaa kiitos. Se pysyi yhtenäisenä. Hetken silloin kesällä 2017 tuntui siltä, että niin lähtee puolet koko porukasta, kuin lähti eduskuntaryhmästäkin. Eipä lähtenyt. Vain muutama hassu muutamasta hassusta paikallisyhdistyksestä. Piirijärjestöt, paikallisosastot ja sanalla sanoen koko kenttä säilyi. Lukujen valossa, Jyväskylän puoluekokouksen aikaan puolueemme jäsenmäärä oli noin 9 000. Nyt se on yli 11 000. Vajaa tuhat erosi sen Ison Jyskyn jälkeen, mutta noin 8 000 säilyi ja lisää on tullut.

Hyvä että ne presidentinvaalit sattui heti kohta Jyväskylän jälkeen. Se oli meidän jengille verraton paikka saada muuta ajateltavaa.

No joo. En yhtään aavistanut mistä tulisin kirjoittamaan, kun yli kahteen vuoteen ensimmäisen blogitekstini aloitin. Päätin vetää tajunnan virralla, ja katsoa mitä syntyy. Minulla on ollut periaatteena (joka ihan ei kyllä ole toiminut), että sinisistä en missään sano yhtään mitään. Nyt meni niihin suurin osa tekstistä. Varmaan kuitenkin, kun sain tämän ummetuksen helpottaman, syntyy kohta taas muutakin.

 

 

 

 

 

 

Edellinen Vanhemmat artikkelit