Taas hetken lähempänä kuolemaa

Mennyt viikonloppu oli murheellinen. Ainakin kymmenen suomalaista hukkui uimareissuillaan. Myös oma lähirantani pääsi näihin synkkiin tilastoihin, kun keski-ikäinen mies vajosi pinnan alle Kotkan Metsolassa. Tuntuu pahalta ajatella, että juuri sillä samalla paikalla, jolla on itse käynyt melkein joka päivä opettamassa pientä kaksivuotiasta tyttöä uimaan, on nyt hukkunut mies.

Nuorempana pelkäsin kuolemaa. Jossain vaiheessa olin sataprosenttisen varma, että juuri tämä autoreissu on se, jolloin hirvi tulee eteen ja ruhjoo tuulilasin läpi pyyhkiessään kaikki matkustajat vähintäänkin sinne takakontin päälle. Vettä pelkäsin oikein erityisesti. Olen viisivuotiaana pudonnut jäihin. Raskaana ollut äitini upotti kätensä avantoon ja sai sattumalta toppapukuni hupusta kiinni. Teini-iässä kuolemanpelkoni oli jo sietämätöntä. Koko ajan tuntui, että aivan varmasti kohta joko minä, tai joku läheisistäni saa surmansa jossakin traagisessa onnettomuudessa. Luulin sekoavani.

35 vuotiaan miehen erottaa kaksikymppisestä se tosiseikka, että moni kaveri on jo ottanut yliannostuksen, ajanut tieltä, sammunut hankeen, hukkunut tai sitten vaan kylmän viileästi tappanut itsensä. Kaksikymppisenä pidin ajatusta omasta kuolemastani niin mahdottomana, että siksi pelkäsin sitä. Nyt tiedän kuolevani, joten en oikein enää osaa pelätäkään.

Kuolemanpelkoni loppui viimeistään noin kymmenen vuotta sitten, kun eräs iranilainen turvapaikanhakija tähtäsi pistoolilla päähäni ja sanoi, ”I`m gonna kill you all”. Mietin, että ehdinkö syöksyä päälle, ennen kuin hän vetää liipaisimesta, mutta totesin idean mahdottomaksi. Siinä sekunnin tai kahden aikana mieleni sitten valtasi outo levollisuus. Totesin, että jos tämä nyt kerran oli tässä, niin sittenpähän oli. En kuitenkaan kuollut vielä silloin, vaan mies alkoi nauraa ja ilmoitti vain pilailleensa leikkipyssyllä. Ainoa mikä laukesi, oli jännittynyt tilanne kahden muun turvapaikanhakijan kesken, jota olin alun pitäen sinne huoneeseen rauhoittelemaan mennytkin.

Suomi järjestää nyt psykologin palveluja Afganistanista palaaville rauhanturvaajille. Ylen radiouutisten mukaan jatkuva kuolemanpelko aiheuttaa sotilaille mielenterveysongelmia. Omasta kokemuksesta tiedän, että näin varmasti on, mutta mikä pakko sinne Afganistaniin sitten on mennä sitä kuolemaa pelkäämään? Olen tässä asiassa hieman samanlainen, kuin 60 luvun partaradikaalit isilleen, että mitäs läksitte sinne maailmansotaan.

Toisen maailmansodan veteraanit puolustivat omaa isänmaatamme, eivätkä saaneet psykologin apua mielenterveysongelmiinsa, vaikka varmasti olisivat tarvinneet. En ollenkaan ymmärrä miksi suomalaisten sotilaiden pitää mennä Afganistaniin ja vielä vähemmin ymmärrän sitä, että vapaaehtoisesta kuolemanpelosta pitäisi minun veroeuroillani kustantaa heille vielä mielenterveyspalvelutkin.  Hankitaan mieluummin ne uudet maiharit Suomessa palveleville varusmiehille, ettei tarvitse kumppareissa tetsata.

Moni on höpissyt minulle globaalista vastuusta, jota Suomen jostain mystisestä syystä on kannettava ja puolustusministeri Häkämies (kok.) istuu kanssani samassa kaupunginvaltuustossa. Kaikesta tästä huolimatta suomalaiset joukot on viipymättä vedettävä pois Afganistanista. Etenkin, jos samaan aikaan vielä otamme maahanmuuttajiakin siltä samalta suunnalta. Islamin nimeen tehty terrori-isku on maassamme enää vain ajan kysymys ja sen jälkeen sitä kuolemanpelkoa on täälläkin sitten ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Kun joku kuolee, perustetaan hänen muistokseen ryhmiä sosiaaliseen mediaan. Etenkin jos vainaja on ollut julkkis. Yllättäen Tommy Tabermanistakin tulee merkittävä runoilija jopa sellaisille, jotka eivät ikinä runoja edes lue. Tällaisella R.I.P ittäytymisellä ihminen tekee kuolemasta elämää suuremman. Kuka perustaa ensimmäisen virtuaalisen hautausmaan?

Elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Konkreettisimmin se jatkuu biologisissa jälkeläisissä, jotka kantavat sitä parasta dna:ta hamaan ikuisuuteen. Omat teot ja sanat jäävät nekin elämään, kenellä pidemmäksi, kenellä lyhyemmäksi aikaa. Nettiblogi helpottaa tässä ja jos tämä nyt jääkin viimeiseksi kirjoituksekseni, niin minkä maineen saankaan! Facebookprofiilini olen ajatellut testamentata jollekin hirtehishuumorin ystävälle, jotta voin sitten lähetellä terveisiä helvetistä. Kun kroppa laitetaan hautaan, saa mato ruokaa ja varhainen lintu noukittavaa. Joku osa kasvaa kukkasina maan pinnalle. Mehiläiset pölyttävät vainajaa, joka näin uudestisyntyy osaksi luonnon ikuista kiertoa, sekä aineen häviämättömyyden lakia.

Ja kun tuuli käy hänen ylitseen, on hän kaikkialla.

Advertisements

1 kommentti (+lisää omasi?)

  1. kappe
    Hel 23, 2013 @ 15:34:48

    Eerola,vanha kommunisti..Mites,eiks sun tähtäimessä ollut mahdollisimman läheinen yhteistyö Venäjän Federaation kanssa?Ehkä lopultakin saataisiin Neuvostoliitto taas pystyyn ja pullistelemaan..Kannattaisi yhdistää voimat koivulaakson,Andessonin,Ninkasin,Nimim.Gegen Nazis,Höglundin ja monen muun kanssa.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: