Tärkeä päätös

Kahdeksas päivä marraskuuta tehtiin Kotkan ja Haminan kaupunginvaltuustoissa historiaa. Molemmat kaupungit päättivät yhdistää perinteikkäät satamansa yhden ja saman yhtiön alle. Aihe oli ykkösuutinen sinä ja seuraavana päivänä useissa eri medioissa kautta maan. Syntynyt suursatama on Suomen suurin satama ja myös koko Itämeren alueen merkittävimpiä.

Poliitikot ja äänestyspäätöksiä tekevät kansalaiset harvoin muistavat, että Suomella on vain neljä tärkeää asiaa, joista sen on pakko huolehtia. Kaikki muut asiat ovat riippuvaisia näistä neljästä. Mainitsen yhden elintärkeän asian nyt tässä ja jätän loput seuraaviin pakinoihin. Se on ulkomaankauppa. On aivan se ja sama onko Suomessa sukupuolineutraalia avioliittolakia, vai eikö ole. Kulkeeko Suomen kautta muualle maailmaan tavaraa, josta muu maailma maksaa hyvää hintaa, on tärkeä kysymys ja elinehto.

Kaikki paitsi purjehdus on turhaa, lauloi Lasse Mårtenson ja oli lähestulkoon oikeassa. Jos meillä ei ole ei ole mitä ulkomaille myydä, ei meillä silloin ole paljon mitään muitakaan palveluita kansalle kustantaa. Sisäinen kysyntä ei yksinkertaisesti riitä rahoittamaan nykyistä elintasoamme. Pitää olla enemmän jotakin, mitä rahdataan ulkomaille. Se mitä viemme, on periaatteessa aivan sama, kunhan siitä maksetaan.

Kotkan ja Haminan yhdistynyt suursatama antaa erinomaiset mahdollisuudet ulkomaankaupalle. Teimme tärkeän päätöksen, joka takaa ihmisille töitä, säästää investoinneissa, tarjoaa kilpailukykyisen vaihtoehdon Suomenlahden eteläpuoleiselle Ust-Lugalle, ynnä muuta ja niin edelleen. Hyviä päätöksiä on hienoa tehdä.

Kotkan ja Haminan valtuustot päättivät satamien yhdistämisestä yhdenaikaisesti. Olin itse yhdistymisen kannalla, mutta vastustajiakin löytyi. Media on viime päivät toitottanut, että ensi kevään eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit kamppailevat konservatiivien äänistä. Konservatiivithan perinteisesti aina vastustavat muutosta ja uudistuksia. Kun katsomme, miten Haminan ja Kotkan valtuustot äänestivät yhteisen suursataman puolesta, huomaamme, että ainoat täysin varauksettomasti ulkomaankaupan merkityksen tajunneet ryhmät olivat juuri Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: