Osallistuin toukokuun viimeisinä päivinä euroalueen talousvakautta ja koko unionin integraation tilaa käsitelleeseen COSAC-kokoukseen Unkarissa, Budabestissa. Cosacissa on ideana se, että jokaisen unioniin kuuluvan maan parlamentin EU-asioista vastaavan valiokunnan (Suomessa Suuri valiokunta) lähetystöt keskustelevat keskenään siitä missä EU makaa. Äänestyksissä jokaisella joukkueella on yksi ääni. Näin myös Euroopan parlamentilla, joka ei kuitenkaan tunnu tähän tyytyvän, vaan haluaisi itselleen yhtä paljon äänivaltaa, kuin mitä kansallisilla parlamenteilla on yhteensä. Itsenäiset kansallisvaltiot eivät tähän tietenkään suostu, sillä missä EU ja niin päin pois. Suomen valtuuskuntaan tässä Unkarin kokouksessa kuuluivat suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) sekä jäsenet Anne Louhelainen (ps.), Jaana Pelkonen (kok.) ja minä itte.
Myös Unkarin pääministeri Victor Orbán ja komission varapuheenjohtaja Maros Sefcovic osallistuivat kokoukseen. Orbanin puhe oli häkellyttävä. En käy sitä nyt sen tarkemmin analysoimaan, mutta alleviivasin pääministerin toteamuksen siitä, että hyvinvointiyhteiskunnan on nyt muututtava työnteon yhteiskunnaksi. Orbanin Fidez puolueella on Unkarin parlamentissa 2/3 ylivoima. Olin löytävinäni heidän politiikastaan paljon samaa, kuin mitä perussuomalaisillakin on, eli oma kansa ensin. Huomasin EU:n puheenjohtajamaan Unkarin olevan erittäin hyvin ”Orbanisoidun” valtion, jota ”Tuskin” Puola seuraa.
Yhdeksi keskeiskeksi teemaksi kokouksessa nousi euroalueen talousvakaus ja siihen liittyvien päätösten vaikutukset kansallisiin parlamentteihin. Joukkueemme itseoikeutettu kapteeni Antti Kaikkonen korosti puheessaan tarvetta käsitellä euroalueen talousvakautta kansallisten parlamenttien kesken. On tärkeää noudattaa Lissabonin sopimuksessakin sovittuja päätöksentekorakenteita kriisitilanteissa parlamentaarisen valvonnan toteutumiseksi. Monet euroalueen vakauteen liittyvät päätökset vaikuttavat kansallisten parlamenttien budjettivaltaan ja –menettelyihin. Kokousta edeltävänä yönä kävimme Kaikkosen puhetta ennalta läpi siinä Tonavan paremmalla rannalla. Valitettavasti ilmaveivin yleiseurooppalaista vaikutusta ei puheen lopulliseen versioon kirjoitettu.
Meneillään oleva talouskriisi ja EU:n jäsenvaltioissa voimistunut maahanmuutto-ongelma löivät leimansa keskusteluille. Eduskuntavaalien alla jotkut yrittivät väittää minulle, että maahanmuutto on taloudellisesti pieni ongelma, eikä siitä niin olisi tarvetta puhua. Katsokaa Italiaan ja Kreikkaan! Siellä ei maahanmuutto ole pieni ongelma ja sitä vastuutakin he haluavat nyt Pohjolan kanssa jakaa tasan. Ja koska Unkarissa oltiin, puhuttiin toki myös romaneista, sekä Tonava-yhteistyöstä, johon haetaan mallia Itämeristrategiasta.
Liian monet puheenvuorot olivat valtavan pitkiä ja täynnä sellaista puppua, jota en halua allekirjoittaa. Ongelmat tunnustetaan, mutta tarjotut lääkkeet vain pahentavat niitä. Integraatiota haluttiin syvemmäksi, unionia laajemmaksi ja liikkuvuutta vapaammaksi. Minulle tuli mieleen John Lennonin paskin sanoitus, eli Imagine. Eikö tuolla asenteella koko maailman tulisi pian liittyä niin EU:hun, kuin Shengenin alueeseen ja vielä yhteisvaluuttaankin? Kuka maksaa, hah?
Itse päädyin hahmottelemaan esityslistojeni marginaaliin mallia kolmeen osaan jaetusta Euroopasta. Ensinnäkin olisivat Itämeren alueen valtiot, nämä pääosin protestanttiset ja vakavailmeiset, otsa hiessä leipänsä tienaavat kansakunnat. Ruotsi, Tanska ja jopa Norja ja Islanti tulisivat täysivaltaisina mukaan. Samoin Saksa, Hollanti ja ehkäpä vielä Belgian flaaminkieliset alueet. Baltian maat pääsisivät messiin, totta kai. Puolasta ja Britanniasta keskusteltaisiin. Kaikki nykyisen unionin ja rahaliiton edut olisi saavutettavissa tällä kokoonpanolla ja täysin ilman riskejä. Tätä liittoa voitaisiin kutsua joko uudeksi Hansaksi tai uudeksi Kalmarin Unioniksi.
Tuo uusi Hansa on vanha ideani. Eurooppalaiset kokemukseni saivat kuitenkin tällä kertaa ajattelemaan laajemmin. Berlusconi voisi alkaa uuden Rooman keisariksi. Mukaan koko helleeninen maailma ja kaikki Välimereen sekä Atlanttiin rajoittuvat latinalaiseen kielialueeseen pohjautuvat maat ja kansat. Näillä valtioilla on yhteinen kulttuuri ja komea historia. Näillä valtioilla voisi siis olla myös yhteinen tulevaisuus.
Kolmas uusi unioni, joka Eurooppaan tulisi nykyisen tilalle perustaa, on eräänlainen ”neohabsburgia”, eli Itävalta-Unkarin tasavaltalainen comeback. Tähän alueeseen kuuluisi siis koko itäinen Keski-Eurooppa ja Balkan ilman Kreikkaa, jonka siis jo laskin ”uuden Rooman” imperiumiin. Sen sijaan Turkki voisi olla osa neohabsburgiaa, jos vain kaikki osapuolet näin haluavat.
Euroopan unionin tiivistymisen suurin este tulee aina olemaan eurooppalaisen identiteetin puuttuminen. Euroopan unionista on kuitenkin ollut myös hyötyä. Olen aika varma, että niin identiteettiin, kuin erilaiseen kulttuuriin, sekä taloudenpitoon liittyvät ongelmat saataisiin ratkaistua, jos unioni jaettaisiin mallini mukaisesti kolmeen osaan, jotka kuitenkin tekisivät yhteistyötä monilla eri aloilla.
Matkan suurin anti ei siis ollut jopa täysin tyhjänpäiväinen kokous, joka nykytekniikalla olisi saatu sähköisesti läpi paljon pienemmällä hiilijalanjäljellä. Henkilökohtaisesti sain arvokasta oppia ja tärkeitä henkilökontakteja. Erityiskiitoksen haluan antaa Unkarin suurlähettiläs Jari Vilenille, eduskunnan erityisasiantuntija Pia Niemiselle (jonka raporttia lainasin häikäilemättömästi tähän pakinaani), sekä valiokuntasihteeri Anna Sortoa, joka neuvoi mitä milloinkin piti tehdä. Sam Guyta, joka vohki Kaikkosen laukun, en kiitä.
Ps. Ennnen poliitikon uraani työskentelin Kotkan maahanmuuttopalveluissa, Kotkan tulkkikeskuksessa. Tässä mielessä oli hämmästyttävää seurata niitä kahta ammattitulkkia, jotka käänsivät kaikki EU-kielet lennosta korvaani. Siis puhuttinpa portugalia, tahi flaamia, tuli teksti suomeksi luuriini. Sama palvelu oli saatavilla kaikilla kielillä.
Juho Eerola 