Uskontoa ja politiikkaa ei tule sotkea toisiinsa.

Olen pitkälti sitä mieltä, että uskontoa ei tulisi sotkea politiikkaan. Nyt käynnissä oleva presidentinvaalikampanja sai minut pettymään, kun ensin presidenttiehdokas Paavo Lipponen (sd.) ja sen jälkeen lähes koko media syyllistyivät perussuomalaisten ehdokkaan, Timo Soinin, henkilökohtaisen vakaumuksen pilkkaamiseen.

Timo Soini kuuluu Suomessa pieneen uskonnolliseen vähemmistöön, eli katoliseen kirkkoon. Siksi hän kunnioittaa ihmisen elämää, eikä näin ollen hyväksy aborttia, tai kuolemantuomiota. Presidentti ei kuitenkaan Suomessa päätä sitä, onko abortti sallittu vai ei. Sen päättää eduskunta, eikä kansanedustaja Timo Soini ole käsittääkseni pyrkinyt muuttamaan aborttilainsäädäntöä koko sinä aikana, kun hän on eduskunnassa istunut.

Tietyt piirit ovat aina huolissaan siitä, mitä Suomesta ajatellaan ulkomailla. Tästä syystä pitää sitten välillä tehdä järjettömiäkin päätöksiä, kuten esimerkiksi kieltää jalkaväkimiinat, koska kehitysmaissa silpoutuu siviilejä. Samat tahot ovat nyt pähkäilleet aborttikielteisen Soinin vaikutusta Suomen maineeseen, kun hänestä tulee presidentti. Väitän että Soinin kanta ei herättäisi pahennusta juuri missään muualla, kuin korkeintaan Pohjoismaissa ja jossain Hollannissa.

Isossa osassa Euroopan maita on Soinin tapaan katolinen päämies. USA:ssa Soinin kanta menisi mukisematta läpi, eikä umpikatolisessa latinalaisessa Amerikassakaan kukaan sitä paheksuisi. Venäjällä abortista on muodostunut valitettavan yleinen ehkäisykeino. Soinin valtiovierailut siihen suuntaan tulevat toimimaan moraalisina kannanottoina. Näin myös Kiinan ja Intian kanssa, joissa abortteja tehdään silläkin perusteella, että äitinsä kohdussa syntymää turhaan odottava lapsukainen sattuukin olemaan tyttö.

Politiikan ja uskonnon sekoittaminen on vaarallista puuhaa. Erityisen tuomittavaa on uskonnolliseen vähemmistöön kuuluvan presidenttiehdokkaan vakaumuksen nostaminen tikun nokkaan. Itse en perussuomalaisten kansanedustajana hyväksy tämän kaltaista vähemmistöjen kiusaamista.

Markka takaisin.

Eurovaluutta on todellisuudessa vanha Saksan markka, jolle vain on annettu toinen nimi. Rahaliiton ideassa on paljon hyvää ja kaunista, mutta yli varojensa eläneet valtiot ovat tuhonneet nykyisen eurotalouden ja tahranneet valuutan nimen.

Euron hajoaminen on vain ajan kysymys. Vaikeuksiin ajautuneet euromaat tulevat todennäköisesti eroamaan rahaliitosta. Samalla valuutan nimi pitäisi vaihtaa uskottavaksi. Ainoa oikea vaihtoehto on markka. Suomen, Saksan, Hollannin ja muutaman muun asiansa hoitaneen maan muodostama rahaliitto olisi taloutta vakauttava ja markkinoiden uskoa vahvistava toimenpide.

Tulevaisuudessa markka-alueeseen voitaisiin ottaa mukaan myös koko Balttia ja Pohjoismaat. Näin taattaisiin riittävän suuri sisämarkkina-alue, joka olisi kulttuurinsa suhteen tarvittavan yhtenäinen, eikä myöskään yhden jäsenmaan yksinvaltaa pääsisi muodostumaan. Tarvittaessa euromarkka toimisi pehmeänä laskuna omaan kansalliseen valuuttaan, jos esimerkiksi kävisi ilmi että Saksavetoinen markka olisi vientiteollisuudellemme liian vahva..