Maahanmuutto saattaa vähentää seksuaalivähemmistöjen turvallisuutta länsimaissa.

Tänä keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun islamia puolustanut aktivisti tappoi Hollannin suosituimman poliitikon, Pim Fortuynin. Pim Fortuyn oli julkihomo, joka vastusti maahanmuuttoa muslimimaista sillä perusteella, että he ovat ahdasmielisine asenteineen suuri uhka seksuaalivähemmistöjen elämälle Alankomaissa. Fortuyn oli vielä kuoltuaankin seuraavien vaalien äänikuningas ja vuonna 2004 hänet valittiin Hollannin suurimmaksi henkilöksi samankaltaisessa tv-äänestyksessä, jonka Suomessa voitti Mannerheim. Samana vuonna Mohammed Boueri murhasi toisen hollantilaisen, islaminuskoisten naisten asemaa kuvanneen elokuvaohjaaja Theo van Goghin.

Yksi Suomen presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen teemoista oli homoseksuaalisten turvapaikanhakijoiden käännyttäminen (ei kuitenkaan eheyttäminen) takaisin lähtömaihin, joissa heitä saattoi odottaa kuolemantuomio. Vaikka tiettyjä tuntomerkkejä toki onkin olemassa, ei homoseksuaalisuutta voi ”aukottomasti” todistaa. Osa voi tulla kaapista ulos Suomessa ihan vain siitä syystä, että saisi oleskeluluvan helpommin.

Tärkeämpää olisi ehkä kuitenkin miettiä, onko meidän välttämätöntä suosia sosiaalista maahanmuuttoa tietyiltä alueilta enää ollenkaan. Paitsi että eräät maahanmuuttajaryhmät heikentävät huoltosuhdettamme, elämällä lähinnä tulonsiirtojen varassa, ovat samoilta suunnilta tulleet henkilöt usein myös kärkipäässä erilaisissa väkivaltarikoksissa, kuten raiskauksissa.

Monet maahanmuuttajat pitävät omasta kulttuuristaan kiinni ja täällä syntyneet, nuoremmat sukupolvet, saattavat tarrautua vanhempiensa kulttuuriperintöön jopa isiään tiukemmin. Joissakin kulttuureissa homoseksuaalisuus on rikos ja synti, jonka palkkana on kuolema. Myös naisen asema on uhattuna. Tyttöjen kunniamurhat sekä avioliittoihin pakottaminen ovat yleistyneet kaikkialla Euroopassa, joihin on tullut maahanmuuttajia hyvin patriarkaalisista kulttuureista. Toivoisin, että presidentinvaalien toisella kierroksella nämä teemat nostettaisiin vahvasti esiin ja katsottaisiin, kumpi ehdokkaista on todellinen länsiarvojohtaja.

Advertisements

11 kommenttia (+lisää omasi?)

  1. Ari Kukkonen (@arikukkonen)
    Tam 23, 2012 @ 22:10:04

    hyvä kirjoitus.

    Vastaus

  2. Jukka Sinivaara
    Tam 24, 2012 @ 10:56:30

    Mielenkiintoinen näkökulma Juholla! Kysymys taitaa olla samasta ilmiöstä mistä itse eilen kirjoitin. Jos Pekka Haavistosta tulisi presidentti, niin mahtaisi se Pohjanmaan vanhoillislestadiolainen kirkkoherra olla kummissaan linnan itsenäisyyspäivävastaanotolla Nexar Antonio Floresia kätellessään!

    Vastaus

  3. Kari Koskinen
    Tam 26, 2012 @ 17:39:06

    YHTÄ HYVIN MUSLIMIMAISSA ELÄVILLE MILJOONILLE KRISTITYILLE
    VOITAISIIN ANTAA TURVAPAIKKA HETI. Tilanne on todellisuudessa kestämätön, kun kulttuurit eivät pysty elämään yhdessä ei Sudanissa, ei Nigeriassa, ei Jugoslaviassa … pakolaisia syntyy miljoonittain. Suuressa NIGERIASSA NOUSEE ”LÄNSIARVOT KIELLETTYJÄ” -TERRORI

    Suomessa vaietaan työkseen tavanomaisesti kehitysmaiden diktatuureista. Tai puhutaan ohi koko ajan. Mm. Nigeriasta puhutaan uutissa ohimennen epämääräisesti ja erittelemättömästi hyökkäyksistä, vaikka kyseessä on systemaattinen sharian lain levitys muslimiterrorissa. Nigeriassa – suuri öljymaa – homous on tietenkin rikollista ja lakia yritetään kiristää nyt niin, että homona elämisestä saa jopa 14 vuotta vankilaa, BBC kertoo joulukuussa 2011

    http://www.bbc.co.uk/news/world-africa-16028365
    Under the new bill, same-sex couples entering into either marriage or cohabitation would face jail terms of up to 14 years.

    MYÖS kristityt yritetään karkottaa maasta. Nigerian pohjoisosaa johtava sunnipohjainen terroristijoukko Boko Haram, perustettu 9/11 jälkeen Bin Ladenin innoittamana 2002, pyrkii ajamaan kristityt kokonaan pois Nigeriasta. Nigeria on suuri maa, yli 150 miljoonaa ihmistä. Kristittyjä on todella paljon, eli Nigeriassa määrältään samaa luokkaa (etelässä) kuin muslimeita, eikä heillä ole paikkaa mennä minnekään muualle.

    Boko Haram ajaa Nigeriaan sharian lakia tietenkin myös ja kuvaavasti Boko Haram on kutusumanimi pitemmästä, mutta merkitsee suunnilleen ”länsiarvot kiellettyjä” ”Western civilization is forbidden”

    http://edition.cnn.com/2012/01/02/world/africa/nigeria-sectarian-divisions/index.html
    Boko Haram (which according to the group means ”Western civilization is forbidden”) is demanding the imposition of Islamic sharia law across Nigeria.
    Islamist militants in Nigeria warn Christians to leave north within 3 days

    Lisäksi kuuntelin hieman hämmästyneenä BBC:n Hardtalkia, jossa IHMISOIKEUKSIA ajava (melko kuuluisa, hallituksen vankina istunut) nigerialainen Shehu Sani suhtautuu mielestäni vähän löysästi järjestöön Boko Haram (vaikka arvostelee voimakkaasti hallitusta). Shehu Sani on tietävinään, että Boko Haram olisi luotettava neuvottelukumppani ja toimii hallituksen kiristystoimia vastaan jne.

    Katso Hardtalk aiheesta, hyvin valaisevaa muslimien asennetta kuvavaa
    http://news.bbc.co.uk/2/hi/programmes/hardtalk/9687079.stm
    A leading human rights activist in Nigeria who has tried to mediate between the Nigerian government and militant Islamist group Boko Haram says the militants’ word can be trusted and talks are needed to end the conflict.

    VOITTEKO kuvitella, että tällaisia ”kieltäkää länsimaisuus” -sharian lain pohjaisia aggressiivisia diktatuureja on vallassa tai pyrkii valtaan suurissa islamilaisissa (Nigeria on suuri yli 150 miljoonaa ihmistä) maissa ja sitten on täällä vielä naiiveja ihmisiä, jotka puhuvat näiden maiden kasvateista nimellä monikulttuurinen? Miten tällaisessa voi kasvaa ylipäänsä kulttuuriseksi sen paremmin vainoaja kuin vainottu? (Kuka muuten erottaa/selvittää Suomessa kumpi on vainoaja ja kumpi vainottu?) Ja suppeakulttuurisia ovat siis kaikki suureet islamilaismaat, vain jossain Dohassa (Qatar, pikkuruinen valtio, Al Jazeera -uutistoimisto on sieltä) saattaa olla vapaampaa. (Al Jazeeran toimittaja ei pääse esim. Syyriaan, vaan seisoo Turkin puolella rajaa kertomassa uutisia.)

    Ihmisoikeusaktivisti Shehu Sanin kotisivu
    http://www.shehusani.blogspot.com/

    Vastaus

  4. Miikka
    Hel 08, 2012 @ 16:40:07

    Juho, juuri on eduskunnassa tehty aloite homoavioliittolaista.
    Mitenkäs, riittääkös Sinulla Juho rohkeutta allekirjoittaa tämä lakialoite.

    Tämän lain esteenä ovat oikeastaan enää vaan ne onnettomat heteroseksuaaleiksi itseään väittävät miekkoset, jotka ovat vähän epävarmoja että kiinnostaisiko heitä oikeasti sittenkin toinen mies. Juuri he eivät uskalla kannattaa, siis on vähän löysät housuissa, etteivät vaan ala ihmiset arvuuttelemaan että homojen hyysääjä tuokin ja oikeastaan homo.

    Ne heteromiehet jotka ovat sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, eivät koe ongelmia, vaan kannattavat homoavioliittolakia. Se ei nimittäin ole heiltä pois. Ja he ovat miehiä eivätkä vellihousuja, ovat rohkeita, siis kannattavat.

    Joka tapauksessa, juuri on 5.2.2012 käyty ne kuuluisat Homovaalit. Homovaaleina se muistetaan vuosikymmenten kuluttua, kun muut muistot ovat haalenneet. Taitaa Saukki Niinistöä ketuttaa sitten kahdeksankymppisenä eläkeläisenä kun hänet muistetaan että oli se niistä kahdesta miehestä joka voitti ne Homovaalit.

    Vastaus

    • juhoeerola
      Hel 08, 2012 @ 21:59:27

      Tapanani ei juuri muutenkaan ole allekirjoitella muiden puolueiden aloitteita. Silloin jos on erityisen hyvä. Tämä ei ole.

      Vastaus

  5. Oiva
    touko 04, 2012 @ 22:36:43

    Mites tämä istuu sen kanssa, että Suomessa suurimmassa vaarassa seksuaalivähemmistöt ovat äärikansallismielisten terrorismihankkeista? Kaasu-isku Pride-kulkueeseen 2010 poiki rangaistukset 88:sta pahoinpitelystä poliittisten oikeuksien loukkaamisesta. Ja oliko takana muslimit? Ei. Takana oli natsistinen Suomen vastarintaliike, jonka jäsen avustajasi Pyysalo on. Ja sinä vain naureskelit Pyysalon jäsenyydelle. Yhtälailla setan ikkunoita rikottiin ja vedeltiin hakaristejä spraylla seiniin. Oulussa yritettiin polttaa setan vai oliko se ylioppilaskunnan tiloja, kun puolsivat setaa. Ja mitä tulee äänekkäisiin homojen vastustajiin, niin taitaa valkoiset äärikristilliset[demokraatit] olla silläkin saralla Suomessa aikamoisessa johdossa muslimeja.

    No, varmaan kuitenkin poistat tämän viestin, että et joudu julkisesti perustelemaan tekojasi tai sanojasi.

    Vastaus

  6. stadilainen
    Kes 19, 2012 @ 11:45:40

    Rasisti on reppana.

    Vastaus

  7. Homomies
    syys 19, 2012 @ 08:11:19

    Se on reipasta, että teillä persuissa nyt sinun Juho kanssasi samalle kunnallisvaalilistalle mahtui se vanha homo Andreas Uhlbrandt. Andreas Uhlbrandt on aikanaan innokkaasti toiminut meidän siinä nyt jo kuopatussa yhdistyksessä Kotkan-Haminan SETA:ssa. Oli puheenjohtajana.

    Vastaus

  8. andreas uhlbrandt
    Jou 09, 2015 @ 16:49:14

    ”se vanha homo” – kiitosta vaan..ihme ettei se NUORI, sellainen…vittu mitä rasistista paskaa..en tiedä kuka jutun kirjoitti, mutta loukkaanuin tosi pahasti – kait se olikin tarkoitus pahoittaa ilkeällä sanankäytöllä mieleni…mutta ehkäpä tämä h.lö on itse vajakki ja haluaa muille pahan mielen; ei mitään rakentavaa

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: