Rantapyssy tulee säilyttää.

HaminaKotkan satama, jonka syntymistä valtuustoissa kannattivat yksimielisesti ainoastaan perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit, nousi viime vuoden lopulla valtakunnan ykkösuutisaiheeksi. Etelä-Koreaan matkalla olleet Patriot ohjukset jäivät hetkeksi aikaa Suomen armeijan hoteisiin. Uusi suursatamamme on yksi Itämeren tärkeimmistä satamista ja sen kautta kulkee merkittävin osa maallemme tärkeästä Venäjän kaupasta.

Hallituksen puolustusvoimauudistus on nyt lopettamassa aivan sataman kupeessa sijaitsevan Kotkan rannikkopataljoonan. Samaan aikaan öljyn- sekä kaasunvienti Itämerellä lisääntyy ja Kotkan täysin invalidisoitunut kaupunginjohto suunnittelee sillanpääasemien myymistä tuntemattomille venäläisille ostajatahoille. Toistaiseksi olen kyennyt elämään ainoastaan sen pelon kanssa, että on tarvinnut varoa vain humalaisia rekkakuskeja.

En usko, että edellisen puolustusministerin, Jyri Häkämiehen (kok) aikana tällaista olisi päässyt tapahtumaan. Toisaalta täytyy ihmetellä nykyisen elinkeinoministerin tapaa huolehtia siltarummuista. Ymmärrykseni mukaan Kokoomuksella on ollut merkittävää kannatusta rantapyssyn parissa. Lieneekö sattumaa, että puolustusvoimauudistuksen julkistaminen ulotettiin vasta presidentinvaalien jälkeen? Toisaalta, jos hallituksen puolustusvoimauudistuksen lisäksi kaavailema kuntauudistus menee läpi, saa syntyvä suurKotka Haminalta RUK:n. Sitähän ei sentään vielä olla lopettamassa.

Hieman vähälle huomiolle on Suomessa jäänyt se, että Kreikka uusi viime syksynä panssarivaununsa ja muut puolustustarvikkeensa tekemällä tilauksen Saksasta. Nämä tilaukset kustansi Jyrki Kataisen hallitus. Kotkan rantapyssy lopetetaan, jotta kreikkalaiset saivat varustautua natokumppaniaan Turkkia vastaan.

Advertisements

8 kommenttia (+lisää omasi?)

  1. hannu malin
    Hel 08, 2012 @ 22:42:24

    Olisikos Kotkan koulujen puolustaminen mitenkään huomionarvoinen asia. Vai onko se liian pientä näperrystä. Eihän pakkasessa suurkouluihin tarpovat lapset äänestä.
    Nyt julkistettiin hallituksen uusi kuntauudistuspaketti.
    Samana päivänä kun Kotkassa kerrottiin lautakuntahyväksynnästä pienten kyläkoulujen lakkauttamisen jatkamiseksi. Iso osa Suomen viimeisen pakkokuntaliitoksen jälkeisistä koulujen lakkauttamisesta on jo kotkalaisdemareilta onnistunut. Nyt menisi siis loputkin ja ne tärkeimmät palvelut pakkoliitoksessa poliittisella päätöksellä alistetulta osapuolelta.
    Nyt olisi hyvä hetki nostaa Kotka esimerkiksi siitä mitä kuntaliitoksista seuraa.
    Kymin ja kymiläisen identiteetin tuhoa ollaan juuri viimeistelemässä. Pian se on täydellistä. Ja kouluja on nimenomaan lakkautettu Kymin alueilta, minne on rakennettu uusia taloja ja muuttanut lapsiperheitä.

    Vastaus

    • juhoeerola
      Hel 13, 2012 @ 08:58:18

      Moi.

      En tiedä oletko kauan seurannut kirjoitteluani, mutta nämä kouluasiat ovat usena vuoden ajan olleet yksi aiheistani. Niitä löytyy tästäkin blogista, jos taaemmas selaat.

      Nimim. Lopetetun Pernoon ala-asteen kasvatti.

      Vastaus

  2. Kari Koskinen
    Hel 10, 2012 @ 11:59:02

    Juho, Jussi Niinistön sivut ovat hyviä, koska niissä käsitellään myös eduskunnan työn alla olevia asioita siltä osin, kuin ne ovat julkisia. Juho, eikö kannattaisi kertoa joskus myös sosiaali/terveys/sivistysvaliokunnan toimista blogissa? Mistä väännetään kättä ja mitkä ovat tunnelmat? Eli lisää keskustelua, pohdintaa
    ja väittelyäkin, siinä oppii käytänteet ja esiintymistäkin.

    Jussi Niinistön sivuilla ei yleensä voi kommentoida. Suomen puolustusvoimien alasajosta tuli mieleen, että voisit antaa J. Niinistölle seuraavan viitteen, joka tuntuu aika muhkealta Euroopan jne. varustautumisanalyysilta

    The Military Balance
    Publication details, including instructions for authors and subscription information:
    http://www.tandfonline.com/loi/tmib20

    Chapter Four: Europe
    Available online: 07 Mar 2011

    http://www.tandfonline.com/doi/pdf/10.1080/04597222.2011.559835

    http://www.iiss.org/publications/military-balance/the-military-balance-2011/press-statement/
    http://www.iiss.org/EasySiteWeb/getresource.axd?AssetID=52662&type=full&servicetype=Attachment

    Vastaus

  3. Jukka Sinivaara
    Hel 15, 2012 @ 22:55:37

    Joopa! Mutta ei asia kyllä Pekka Haavistonkaan voimin mihinkään paranisi, vaikka hänestä tulisi mimmonen paavi! Itse nämä hommat on hoidettava!

    Vastaus

  4. Olof Waldemar Erengisle 'Olli vaan'
    Hel 22, 2012 @ 23:00:19

    Höhöhö. Näyttää nyt olevan vitsailuviikko menossa. Juho Eerola (”Johan Ehrssånbo”) ehdotti Dragsvikin siirtämistä Kotkaan.

    Ei sentään aprillipäivä.

    Joka tapauksessa, hervotonta hetulaa mitä Johå Eerola nyt heitti.

    Kuka muka oikeasti haluaa läjän ruotsinkielisiä varusmiehiä sekoilemaan Etelä-Kymenlaaksoon? Siitä on jo puoli vuosituhatta kun alueella oli merkittävästi ruotsinkielisyyttä. Turha kieli on kutistunut pois ihan luonnollista tietä. Pieni kivikautinen jäänne ruotsinkielisiä vielä Pyhtään rannalla jäljellä, ei muuta, ja nekin jo ymmärtävät sujuvasti suomea. Ruotsinkielisten tuottaminen paikalle Kotkaan on kehityksen kääntämistä taaksepäin, siis taantumuksellisuutta. Ei sitä ruotsinpuhumista enää pidä minkään eeroloittenkaan ryhtyä tekohengittämään.

    Taantumukselliset persut pitää heittää pois päättäviltä paikoilta, jos eivät ymmärrä pikapikaa ryhtyä tekemään oikeita asioita, kuten säädättämään laki jolla pakkoruotsi poistetaan kouluista.

    Vastaus

  5. Miikka
    Maa 21, 2012 @ 10:08:12

    Juho, nyt vauhtiin!
    Wallin on menettänyt koko joukon uskottavuutta. Niinpä, juuri nyt pitäisi tehdä iso lakialoite eduskunnassa jossa ehdotettaisiin yksinkertaista ja selvää lainmuutosta: toinen kotimainen kieli vapaaehtoiseksi valinnaiseksi aineeksi peruskouluissa ja lukioissa. Pakollisuus kumotaan. Perusopetuslain muutos ja lukiolain muutos. Ei mitään muuta hörsötystä lakiehdotukseen, ettei kaatuisi joutavan hörsötyksen takia.
    Wallinin ja RKP:n menetettyä nyt hetkeksi aika hyvin paljon otettaan, se lakialoite voisi saada äänestyksessä tukea hallituspuolueidenkin monilta kansanedustajilta.
    Jos ette nyt tee konkreettista joka lopettaisi pakkoruotsin, tuhoatte tilaisuuden ja oman uskottavuutenne.

    Vastaus

  6. Johan Kesti
    Maa 23, 2012 @ 19:06:05

    Kirjoitukseen liittymättä niin ruoan alv. korotus sattuu kaikkein pienimpituloisiin ja sitä kannattaa vastustaa. Tavaroiden alv. korotus on ihan ok mutta ruokaa on ihan pakko saada! Toivottavasti vastustat ruoan alvin korotusta.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: