Puolustusvoimat alkoi toteuttaa Kokoomusvetoisen hallituksen typerää päätöstä Ottawan miinakieltosopimuksesta. Kittilän Hukkavaarassa ammutaan taivaan tuuliin suuret määrät maanpuoluskelpoisia jalkaväkimiinoja. Sopimuksen ratifioimista perusteltiin sillä, että kehitysmaissa niin moni lapsi vammautuu tai kuolee jalkaväkimiinoihin. Kuolee muuten vielä senkin jälkeen, kun Suomi on omat miinansa räjäyttänyt. Viimeisimpien tietojen mukaan muun muassa Afganistanissa operoiva Taleban liike ei nimittäin ole tätä ottawan osapuolen sopimusta allekirjoittamassa.
Suomi on lähihistoriansa aikana kunnostautunut rauhanturvaamisessa. Tähän on liittynyt se, että suomalaiset joukot ovat purkaneet ja tuhonneet miinoja, joita erilaiset puolisotilaalliset joukot ovat kylväneet pitkin kehitysmaailmaa. Nyt tämä toiminta vaarantuu. Tuhotessaan omat miinansa, Suomi menettää kaiken materiaalin, jolla se aiemmin kykeni harjoittelemaan myös juuri tätä rauhaarakentavaa miinanpurkaustyötä. Tämä ei mitenkään vahvista pyrkimyksiämme YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi.
Puolustusvoimat pyysi jalkaväkimiinat korvaavien asejärjestelmien hankintaan 311 miljoonaa euroa. Epäisänmaallinen eduskunta myönsi ainoastaan 200 miljoonaa ja imi sen saman rahan takaisin määrätessään leikkauksia ja säästöjä, joiden myötä esimerkiksi Kotkan rannikkopataljoonakin ajetaan alas. On kuitenkin harhaanjohtavaa edes puhua jalkaväkimiinat korvaavista järjestelmistä. Miinojen pelotevaikute, niin sanottu ”miinakauhu” on täysin ylittämätön. Tieto minkä tahansa mutkan takana odottavasta näkymättömästä kuolemasta hidastaa jokaista maahamme tunkeutuvaa joukkoa. Omien asemien suojaamiseen hankittavat viuhkapanokset saadaan käyttöön vasta tämän vuoden loppuun mennessä. Sitä ennen, eli siis juuri nyt, on puolustuskykymme vakavasti alentunut.
Tämänkin jälkeen puolustuskykymme on alentunut vielä useiden miespolvien ajan. Reserviläisille tarkoitetut kertausharjoitukset ovat käytännössä nimittäin täysin jäissä. Itse sain koulutuksen juuri nyt varastosta poistuneiden jalkaväkimiinojen kanssa sotimiseen vuonna 1995. Reservin sissikersanttina olen huolissani omasta sodanajan ryhmästäni. Milloin meidät koulutetaan käyttämään näitä niin kutsuttuja korvaavia asejärjestelmiä? Pitääkö tosipaikan tullen ottaa harkintaan ne polkupyörän ketjuista, nauloista ja lannoitteista rakennetut omatoimipommit, joilla epävirallisesti aikoinaan harjoiteltiin?
Juho Eerola 