Lasten asialla.

Torstaina 5.2 pidin tuoreen lakialoitteeni esittelypuheen. Sain sen tueksi noin neljäsosan kaikista kansanedustajista. Mukana oli miltei kaikki oman puolueen edustajat, mutta myös lukuisasti kokoomuslaisia, keskustalaisia, vasemmistolaisia, koko Muutos 2011 ryhmä ja pari kristillistäkin.

Huomion arvoista on se, että yksikään vihreä, tai sosiaalidemokraatti ei aloitettani allekirjoittanut. Vihreät on vähemmistöjen oikeuksia ajava puolue. Suomen suurin seksuaalivähemmistö, eli heteromiehet eivät heitä kuitenkaan kiinnosta. Lapsistaan taistelevien isien esteenä ovat kovin usein sosiaalitädit. Eduskunnassa tätä vieraannuttamisen vastaista työtä puolestaan jarruttavat sosialistitädit.

Julkaisen puheeni tässä nyt sellaisena, jollaisena olin ajatellut sen pitää. Käytännössä tuli puhuttua hieman eri järjestyksessä, ja kolmessa osassa. Näin koska kunnioitettu puhemies, Anssi Joutsenlahti (ps.) rajasi puheaikaani, jotta muutkin pääsivät sanomaan jossain välissä kannustavat puheenvuoronsa.

Arvoisa puhemies.

YK:n lasten oikeuksien sopimuksen artikla 9 määrää seuraavasti:

1. Sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista. Tällainen päätös saattaa olla tarpeellinen erityistapauksessa, kuten lapsen vanhempien pahoinpidellessä tai laiminlyödessä lasta tai kun vanhemmat asuvat erillään ja on tehtävä päätös lapsen asuinpaikasta.

2. Kaikille asianosaisille on annettava mahdollisuus 1 kappaleessa tarkoitetuissa toimissa osallistua asian käsittelyyn ja tuoda siinä julki näkökantansa.

3. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhemmastaan tai vanhemmistaan erossa asuvan lapsen oikeutta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista.

Yksi lapsen oikeuksien vaarantumisen paikka on vanhempien ero. Lähtökohtaisesti vanhempien tulee keskenään pitää huolta lapsen oikeuksien toteutumisesta myös parisuhteen päättymisen jälkeen. Käytännössä tämä tapahtuu sopimalla lapsen huollosta, asumisesta ja tapaamisesta. Ikävä kyllä lapsen asioista sopiminen ei onnistu kaikilta vanhemmilta varsinkaan erotilanteessa. Tällöin vanhempien välillä on nk. huoltoriita. Huoltoriita voi toki syntyä sopimukseen pääsemisen jälkeenkin jos jompikumpi vanhemmista ei noudata tehtyä sopimusta. Ennuste tulevaisuudelle on kuitenkin huono jos vanhemmat eivät lähtökohtaisestikaan pääse sopimukseen tai jos jompikumpi vanhemmista kokee tulleensa pakotetuksi huonoon sopimukseen esimerkiksi turvatakseen edes pienen yhteyden lapseen.

Jos huoltoriita joudutaan ratkaisemaan tuomioistuimessa, on todennäköistä, että vähintään toinen vanhemmista joutuu pettymään. Varsinkin koska oikeuskäytäntömme mukaan huoltoriidan ratkaisun perusteena on ainoastaan lapsen etu eikä siihen saa oikeuskäytännön mukaan vaikuttaa se, miten vanhemmat ovat käyttäytyneet toisiaan kohtaan, ellei se osoita heistä jotain kielteistä vanhempana. Lapsen huoltoa ja asumista koskeva ratkaisu ei saa olla ”syyllisen” vanhemman rankaisemista tai hyvin käyttäytyneen vanhemman palkitsemista. Tämä onkin johtanut siihen, että vanhempi usein naamioi itsekkäät tarkoitusperänsä hyväksi vanhemmuudeksi ja huoleksi. Pahimmillaan käytetään nk. insestikorttia saavuttamaan esimerkiksi yksinhuolto ja toiselle vanhemmalle rajoitetut tai valvotut tapaamiset. Tämä ei ole paras mahdollinen tilanne vanhempien tulevaa yhteistyötä ajatellen.

Toisin sanoen, koska riita nähdään oikeusistuimissa lapsen edun vastaisena, voidaan riita laittaa poikki siten, että katkaistaan lapsen ja toisen vanhemman välinen suhde antamalla taas toiselle vanhemmalle täydet valtuudet päättää yhteisen lapsen elämästä, sekä määräämällä tämän vanhemman halun mukaiset tapaamisoikeudet lapselle. Näin vaikka tämä vanhempi yksin olisi aiheuttanut riidan toimimalla lain lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta hengen vastaisesti ja tällä tavalla saavuttanut aseman jonka oikeus katsoo jo vakiintuneen. Tämä on paitsi lasten oikeuksien sopimuksen hengen vastaista, että myös tasa-arvorikkomus, sillä suurimmaksi osaksi katkeaa nimenomaan isän ja lapsen välinen yhteys.

Lainsäädännöstämme puuttuu työkaluja vanhempien välisen huoltoriidan ennaltaehkäisyyn. Esimerkiksi asiantuntija avusteinen nk. Follo sovittelu tulee liian myöhään. Vanhemmilla on jo riita ja valta-asema saattaa jo olla toisella vanhemmalla jolloin vaihtoehdot ovat suostua huonoonkin sopimukseen tai koittaa onneaan käräjäoikeudessa. Parasta siis olisi tilanne jossa vanhemmille ei tulisi riitaa, varsinkaan tilanteessa jossa henkinen kapasiteetti toimia järjellisesti on heikentynyt parisuhteen päättymisen tuoman kuorman vuoksi.

Lakialoitteella ehdotetaan nyt muutettavaksi lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa sääntelyä siten, että lapsen vanhemmat voisivat sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta. Tällaista sopimusta kutsuttaisiin tässä esityksessäni vanhemmuussopimukseksi. Sopimus vahvistettaisiin samoilla edellytyksillä kuin vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Vanhemmuussopimus tulisi kuitenkin voimaan vasta siinä yhteydessä, kun puolisot on tuomittu avioeroon tai kun avoliitto on purkautunut. Lakialoitteen tarkoituksena on mahdollistaa sopimus, jolla turvataan lapsen asema ja oikeus avioeron ja avoliiton purkautumisen jälkeen, siten ettei yhteys kumpaankaan vanhempaan katkea.
Kyseessä olisi siis mitä enimmässä määrin huoltoriitaa ennaltaehkäisevä toimenpide. Kun keräsin nimiä tähän aloitteeseen, kysyttiin minulta monasti, että mitä jos sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen paljastuukin, että toinen onkin esimerkiksi juoppo. Ei kai allekirjoitettu sopimus pakottaisi antamaan lasta väkivaltaiselle juopolle. No ei tietenkään, sillä nykyisinkin voidaan olemassa olevia sopimuksia muuttaa tai olla noudattamatta jos se on lapsen edun vastaista. Sopimuksen muuttaminen olisi siis tässäkin mahdollista samoilla edellytyksillä kuin voimassa olevassa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on säädetty sopimuksen tai päätöksen muuttamisesta.

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1984. Vaikka lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on lain voimaantulon jälkeen tehty useita rajoitettuja uudistuksia, ovat lain pääperiaatteet säilyneet olennaisilta piirteiltään ennallaan. Aikaisemmin kuitenkin lapsen huolto oli sidottu vanhempien välisen suhteen oikeudelliseen luonteeseen, mutta uudessa laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta säänneltiin ensimmäistä kertaa kokonaisvaltaisesti ja itsenäisesti. Lain mukaan vanhemmat voivat tehdä sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Tällaista sopimusta avioliiton perusteella määräytyvän huollon osalta vanhemmilla ei ole kuitenkaan ollut mahdollista sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta.

Vertaan tätä ideaani avioehtosopimukseen tai palovakuutukseen. Eihän kukaan oleta todennäköisesti eroavansa, eikä toivo talonsa palavan. Silti avioehtosopimusta ja palovakuutusta pidetään älykkäinä ratkaisuina. Muutamat kansanedustajat joille aloitettani nimien keräämisen yhteydessä esittelin, kauhistelivat puheitani. Eihän lasta voi verrata omaisuuteen, jotka avioehtosopimuksessa tai palovakuutuksessa turvataan. Olen samaa mieltä. Lapsi on jotain paljon arvokkaampaa kuin omaisuus. Jos olemme valmiit turvaamaan omaisuutemme, miksi emme siis olisi valmiit turvaamaan lapsemme oikeutta vanhempiensa riidattomaan eroon ja antamaan lapselle mahdollisuuden hyvään kasvuun ja kehitykseen vanhempiensa erosta huolimatta. On muistettava, että ero on aina vanhempien tai toisen vanhemman päätös, ei lapsen. Miksi lapsen pitäisi antaa kärsiä riitaisasta erosta jos riitaisuus voitaisiin välttää tai riskiä siihen voidaan pienentää esimerkiksi vanhemmuussopimuksen kaltaisella uudistuksella? Eikö meidän kansanedustajien velvollisuus ole tarjota lapsille kaikki mahdolliset keinot joilla heitä turvataan. Varsinkin, koska lapset itse eivät voi edes äänestää.

Toisaalta vanhemmuussopimuksen sopiminen olisi vapaaehtoista. Jokainen voi siis kuitenkin miettiä haluasiko itse lapsensa oikeudet turvatuksi eron jälkeen. Olen tälle asialle kasvot antaessani saanut satoja yhteydenottaja ihmisiltä jotka ovat kohdanneet eron jälkeisen sopimuksettoman tilanteen. Kuulemani perusteella voin vakuuttaa, ettei kukaan meistä halua kohdata tilannetta jossa pitäisi neuvotella järjellinen sopimus erokriisissä katkeroituneen vanhemman tai esimerkiksi sosiopaatin tai muuten häiriintyneen ihmisen kanssa varsinkaan silloin kun tämä on käyttänyt sopimuksetonta tilaa hyväkseen saavuttaakseen valta-aseman. Tässä ja tämän jälkeisessä painajaisessa elää tälläkin hetkellä tuhansia vanhempia ja lapsia, sekä myös isovanhempia ja muita sukulaisia. He elävät elämää jossa tämä tai vaikka seuraava päivä voi olla se päivä jolloin yhteys lapsen ja hänen läheistensä välillä katkaistaan vastoin heidän tahtoaan. Tätä tilannetta esitykseni pyrkii ennaltaehkäisemään.

Avoliiton osalta Suomen perhelainsäädännön kannalta suurena muutoksena voidaan pitää vuonna 2011 tapahtunutta avoliittolain (26/2011) säätämistä. Avoliittojen määrä on kasvanut tasaisesti. Avoliittoperheitä oli esimerkiksi 2011 jo hieman yli 313 000. Avoperheistä lähes 200 000 on kahden aikuisen perheitä. Noin 117 000 avoliittoperheeseen kuuluu vanhempien ohella yksi tai useampi lapsi. Kaiken kaikkeaan kysymyksessä on merkittävä perhemuoto, tällä hetkellä hieman yli 21,5 % suomalaisista perheistä on avoliittoperheitä. Laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (avoliittolaki) 3 §:ssä avopuolison ja avoliiton määritelmä on: ”Avopuolisoilla tarkoitetaan tässä laissa yhteistaloudessa asuvia parisuhteen (avoliiton) osapuolia, jotka ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai joilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi. Avopuolisoksi ei kuitenkaan katsota sellaista henkilöä, joka on avioliitossa.”.

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 7 §:ssä tarkoitettu vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta on tullut lain 8 §:n mukaan voimaan siinä yhteydessä kun kunnan sosiaalilautakunta on sopimuksen vahvistanut. Muutoksena nykyiseen, tällä lakialoitteella avioliitossa olevien avioeroon tuomitsemisen kautta avioliiton purkautumisen lisäksi avoliitossa olevien vanhempien sopimuksen vahvistaminen kytkettäisiin avoliiton purkautumiseen lapsen huollon perusteella erityislailla säännellyssä avoliitossa.

Avoliiton purkautuminen on ollut isän ja lapsen kannalta hyvin ongelmallinen, etenkin jos isän ja äidin suhde päättyy ennen lapsen syntymää. Tilanne pahenee entisestään, jos äiti ennen lapsen syntymää menee naimisiin toisen miehen tai naisen kanssa. Uusi isyyslaki helpottaa tätäkin tilannetta. Vielä enemmän tilanne helpottuu, jos nyt käsittelyssä oleva lakialoitteeni hyväksytään. Jos vanhemmat ovat solmineet vanhemmuussopimuksen, ei toinen vanhempi voisi uuden suhteen myötä tuhota lapsen ja toisen vanhemman välistä yhteyttä.

On myös tapauksia, joissa eron yhteydessä toinen vanhemmista jättäytyy omatoimisesti pois lapsen elämästä. Kuten vieraannuttamistapauksissakin, myös näissä tilanteissa on tavallisemmin kyse isästä, joka eron kautta osittain, tai kokonaan hylkää lapsensa. Vanhemmuussopimus olisi ratkaisu myös näiden tilanteiden varalta. Kun erovanhemmuuteen joutuisi ottamaan kantaa jo parisuhteen aikana, voisi tällä olla myös erityisesti isyyttä voimaannuttava vaikutus. Tämän jatkuminen myös eron jälkeen voisi olla myös todennäköistä.

Laissa omaksuttu lähtökohta on, että sekä huoltoa että tapaamisoikeutta koskevat asiat ratkaistaisiin vanhempien välisen yksimielisyyden pohjalta. Tämän mukaisesti on siten sosiaalilautakunnan vahvistama sopimus tarkoitettu sekä huoltoa että tapaamisoikeutta koskevien kysymysten ensisijaiseksi ratkaisuksi. Erityisesti tapaamissopimuksen tarkoitus on turvata lapsen yhteydet erossa asuvaan vanhempaan.

Nykyisen sääntelyn ongelmaksi on käytännössä muodostunut se, että huoltoa ja tapaamisoikeutta koskeva sopimus tehdään yleensä aikana, jolloin sopimuksenteko-olosuhteet eivät ole lapsen edun kannalta parhaat mahdolliset. Parisuhteen loppuminen on kriittistä aikaa, ja se on omiaan altistamaan vanhemmat erokriisille. Vaikka vanhempien yhteishuolto on lain lähtökohtana, ei se silti aina ole toimiva ratkaisu, jos vanhemmat eivät pysty yhteistoimintaan. Jos asioista ei synny sopua, syntyneet konfliktit ratkotaan viimekädessä yhteishuollon purkamisen kautta. Kun vanhempien sopimusta asiasta ei ole, joutuvat viranomaiset ottamaan asiaan kantaa olemassa olevan tiedon perusteella. Kuitenkin lapsilainsäädännössä noudatetaan periaatetta ”vanhemmat tietävät parhaiten”. Vanhemman erottaminen lapsen huollosta on rankka toimenpide joka ei ole omiaan vahvistamaan huollosta erotetun vanhemman vanhemmuutta. Varsinkaan silloin kun tämä vanhempi on ollut se yhteistyökykyinen vanhempi.

Edelleen myös lain tausta-arvoista on lapsen edulla merkitystä asiassa. Voimassa olevassa laissa on pyritty erityisesti ennaltaehkäisemään se, että lapsi joutuisi tahtomattaan vanhempien välillä vallitsevien ristiriitojen osapuoleksi. Tämän vuoksi tilanteessa, jossa vanhempien sopimusta ei tehdä vapaaehtoisesti, lapsen mielipide tulee selvittää hienovaraisesti ja varsinkin sillä tavoin, että lapsen ja kumpaisenkaan vanhemman välinen suhde ei kärsi lapsen toivomusten selvittämisestä. Kuitenkaan ei ole harvinaista, että tilanteessa tapahtuu väärinkäytöstä, jolla vanhempi pyrkii saavuttamaan valta-aseman suhteessa lapseen estämällä, manipuloimalla tai jopa kiristämällä lasta voidakseen alistaa toisen vanhemman haluamaansa sopimukseen.

Parisuhteen loppuminen ja vanhempien muuttaminen eri osoitteeseen luo eräänlaisen sopimuksettoman tilan, joka on omiaan lisäämään vanhempien välistä epäluottamusta, koska sovittuja pelisääntöjä ei ole. Jos vanhemmilla olisi valmis sopimus koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisia, voitaisiin välttyä siltä, ettei vanhempien epätietoisuus lapsen asioiden kohtalosta ja keskinäinen epäluottamus ainakaan pahene sen johdosta, että vanhempi käyttää sopimuksetonta tilaa omaksi hyväkseen, eikä lapsen hyväksi. On myös todennäköistä, että sopimus, joka tehdään vanhempien vielä ollessa väleissä keskenään, huomioisi lapsen tosiasiallisen edun vanhempien omien intressien sijasta. Nykyisessä tilanteessa toinen vanhemmista on usein jo kauemmin valmistautunut eroon ja hoitanut asioitaan itselle sopiviksi myös lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyen. Toiselle vanhemmalle taas ero tulee yllättäen. Kriisin ollessa päällä, voi helposti käydä niin, että sopimukset tulee allekirjoitettua oman ja lapsen edun vastaisesti.

Monelle tulee yllätyksenä kuinka raadolliseksi erotilanteet voivat yltyä. Voisi kuvitella, että lapsen yhteys molempiin vanhempiin on turvattu laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudessa. Näin ei kuitenkaan käytännössä ole. Perättömät insestisyytökset, väitteet väkivallasta tai muusta kelvottomuudesta vanhemmaksi ovat tapoja turvata itselle valta-asema eron jälkeen. Jokainen voi kuvitella miltä nämä tuntuisivat. Jokainen voi myös kuvitella miltä tuntuisi menettää lapsi vaikka nämä syytökset myöhemmin osoitettaisiin perättömiksi. Haavat eivät kuitenkaan koskaan parane ja luottamus vanhempien välillä on iäksi mennyttä. Vanhemmuussopimus tarjoaisi ainakin mahdollisuuden välttää sota sopimuksen saamiseksi.

Lakialoitteen keskeisenä sisältönä on lisätä lakiin lapsen huollosta tapaamisoikeudesta säännökset, jotka mahdollistavat vanhempien tekemän sopimuksen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron ja avoliiton purkautumisen varalta. Lain seitsemänteen pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan sen estämättä, mitä samassa laissa säädetään nykyisellään lapsen huoltajan määräytymisestä, vanhemmat voivat sopia lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta avioeron varalta (vanhemmuussopimus). Lisäksi lain kahdeksannen pykälän 4 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että laissa tarkoitettu vanhemmuussopimus tulee voimaan vasta silloin, kun puolisot on tuomittu avioeroon. Tällainen sopimus vahvistettaisiin näin ollen vasta siinä vaiheessa, kun vanhempien avioliitto on purkautunut siihen, että puolisot on tuomittu avioliittolaissa säädetyllä tavalla avioeroon. Olennaista muutosta voimassa olevaan lakiin nähden merkitsee uuden vanhemmuussopimuksen käyttöönotto jonka voisi tehdä avioliiton aikana ja se vahvistettaisiin vasta avioliiton purkauduttua avioeron kautta. Avoliitossa olevien vanhempien osalta muutoksena nykyiseen sääntelyyn olisi se, että tällainen avoliitossa olevien vanhempien tekemä sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta tulisi voimaan avoliiton purkauduttua.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 7 ja 8 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 7 §:ään uusi 2 momentti, sekä muutetaan 8 §:n, sellaisena kuin se on laissa 1155/2004, 4 momentti, seuraavasti:
7 §
Vanhempien sopimus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
Sen estämättä, mitä tämän lain 6 §:ssä säädetään lapsen huoltajan määräytymisestä, vanhemmat voivat sopia edellä 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen avioeron varalta (vanhemmuussopimus). Vanhemmuussopimuksen voivat sopia myös vanhemmat, jotka ovat laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011) tarkoitettuja avopuolisoita.
8 §
Sopimuksen vahvistaminen
Sopimus, jonka sosiaalilautakunta on vahvistanut, on voimassa ja voidaan panna täytäntöön niin kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen päätös. Tämän lain 7 §:n 2 momentissa tarkoitettu vanhemmuussopimus tulee voimaan kuitenkin vasta silloin, kun puolisot on tuomittu avioeroon tai kun laissa avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta (26/2011) tarkoitettu avoliitto on purkautunut.

Mainokset

2 kommenttia (+lisää omasi?)

  1. Juha Järä
    Hel 06, 2015 @ 09:01:32

    Hienoa Juho!! Häpeällistä vihervasemmistolle!

    Vastaus

  2. Jukka Sinivaara
    Hel 06, 2015 @ 10:16:48

    Hyvä ja tärkeä aloite Juholta! Mitä noihin Vihreisiin tulee niin eiväthän he ole kiinnostuneita maaseudun kehittämisestäkään, vaikka Maaseutu- ja erävihreät ry:n http://www.maaseutujaeravihreat.fi/105-2 puheenjohtaja Anne Bland on Satakunnasta http://www.annebland.fi jossa Perussuomalaiset voisivat opettaa Vihreille, miten näitä asioita hoidetaan.

    Vastaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: