Kasvua oppositiosta?

Pariin kertaan tässä vaalien alla olen törmännyt henkilöihin, jotka ovat mielipiteinään kertoneet, että Perussuomalaiset on epäonnistunut politiikassaan, koska kannatus ei ole oppositiopaikasta huolimatta kasvanut. En tietenkään ole samaa mieltä, vaan olen luetellut kaikki opposition aseet välikysymyksistä vaihtoehtobudjetteihin, joita olemme käsittääkseni tehneet enemmän ja paremmin, kuin mitkään oppositiopuolueet aiemmin. Toisekseen, kannatuksemme tasoa ei mitata vaalien välillä gallupeissa, vaan 19.4 käytävissä vaaleissa.

Kummallisen sitkeässä kuitenkin elää väite siitä, että puolueet kasvavat oppositiossa ja että laskeva kannatus on mahdollista vain hallituksessa. Etenkin jytkyvaalien 2011 jälkeen on mediassa vahvasti puhuttu siihen sävyyn, että puolueemme ei ole onnistunut käyttämään oppositioasemaansa edukseen.

Asia on vaivannut minua ja siksi tarkastelin poliittista lähihistoriaa. Onko todellakin niin, että puolueet lihovat oppositiossa ja kuihtuvat hallituksessa. Tutkimukseni osoittavat, että näin on, mutta ei mitenkään selkeästi. Kaudella 2007- 2011 Kokoomus ja Keskusta olivat hallituspuolueita. Keskustalle kävi huonosti, mutta Kokoomukselle ei. Se nousi Suomen suurimmaksi puolueeksi. Samaan aikaan SDP ja Perussuomalaiset olivat oppositiossa. Demareilla kannatus laski, kun taas Perussuomalaisilla (tunnetuin seurauksin) nousi. Oliko Perussuomalaisten nousun syynä sitten onnistunut oppositiopolitiikka, vai esimerkiksi laajasti kasvanut toiminta paikallistasoilla kautta maan, onkin sitten toinen kysymys.

Vasemmistoliitto (SKDL) ja Vihreät ovat hyvä tarkkailukohde. Niiden kannatus on kautta tarkastelujaksoni (noin 30 vuotta) ollut isoksi osaksi riippumatonta siitä, ovatko puolueet hallituksessa vai oppositiossa. Kannatus on vaaleista toiseen liikkunut noin seitsemän ja 12 prosentin välissä. Sama tilanne, tosin pienemmin prosentein, on ollut myös kristillisdemokraateilla (Kristillinen Liitto).

Kaikkein selkeimmän esimerkin tarjoavat RKP ja Kokoomus. RKP on ollut hallituksessa jo 1970 luvun lopulta alkaen. Ruotsalaisia ei kaiken järjen mukaan tulisi olla olemassakaan, jos uskottaisiin väitettä siitä, että puolueen kannatus katoaa hallitusvastuun myötä. RKP on sitkeästi liikkunut viiden prosentin kannatuksen tuntumassa, eikä ole siitä romahtanut minnekään. Kokoomus puolestaan oli oppositiossa reilut 20 vuotta 1960 luvun puolesta välistä aina Holkerin hallitukseen saakka. Kokoomus ei tuona aikana kasvanut demareita tai Keskustaa suuremmaksi puolueeksi, kuin silloin tällöin. Oppositiossa se oli aina suurin puolue ja sai yleisten syiden tähden haastaa hallitusta miten tahtoi, vailla pelkoa siitä, että joutuisi seuraavalla kaudella hallituksessa lunastamaan lupauksensa. Silti siitä ei vielä silloin tullut Suomen suurinta puoluetta, muuta kuin ajoittain. Joskus sen kannatus laski rajustikin.

Kritiikki on aina otettava vakavasti, eikä saa ylenkatsoa kansalaispalautetta. Silti tuntuu, että puolueen oppositio- tai hallituspaikalla ei ole suurta merkitystä siihen, miten seuraavat vaalit menevät. Valitettavaa on ollut myös huomata, ettei monilla kansalaisilla ole edes hajua siitä, mikä on hallitus- ja oppositiopuolueen välinen ero. Hallituksen tekemistä kurjista päätöksistä on tullut sähköpostitse kuraa itsellekin, vaikka olen äänestänyt hallitusta vastaan. Merkittävimmät seikat puolueen kannatuksen kannalta ovat oman näkemykseni mukaan se, miten saa oman vaihtoehtonsa ja politiikkansa markkinoitua mediassa, millainen imago puolueen tunnetuimmilla kasvoilla on, sekä sillä, kuinka puolueen paikallistason kenttä toimii.

Mainokset