Ajatuksia Brexitistä Fixitiin.

 

Tätä kirjoittaessani Britannian EU-jäsenäänestyksestä (myöh. itsenäisyysäänestys) on kulunut viikko. Atlantilta ei vieläkään ole tullut tsunamia joka olisi hukuttanut saarivaltakunnan, eivätkä omat vähäiset sijoitussäästövakuutuksenikaan ole sanottavammin romahtaneet. Viikkojen, kuukausien ja vuosien kuluessa tilanne normalisoituu. Britannialle ei käyne sen huonommin kuin EU:n ulkopuolella iät ja ajat pysyneille Islannille, Sveitsille ja Norjallekaan. Mitä nyt ehkä Skotlanti saattaa itsenäistyä, mikä on toivottavaa sekin.

 

Koska EU-eliitti tietää että unionin ulkopuolella voi selviytyä jopa unionia paremminkin (ääneenhän tätä ei sanota), ei brittien kanssa tietenkään nyt haluta neuvotella yhtä edullisia sopimuksia kuin mitä yllä mainitsemillani kolmella aina EU:n ulkopuolella pysytelleellä valtiolla on. Tässä EU ampuu samalla tavoin omaan nilkkaansa, kuten se teki määrätessään talouspakotteita Venäjälle. Arvatkaapa huviksenne mitkä jäsenmaat siitä eniten kärsivät?

 

EU-eliitin, ja sen hännystelijöiden, itkupotkuraivareita on ollut hupaisa seurata. Britannian itsenäisyyden puolestapuhujia on syytetty siitä, että he valehtelivat ennen vaaleja. Varmaan näinkin, mutta onko EU komissio tai suurin osa mepeistä sitten vuosien saatossa saanut tunnustusta rehellisyydestään? Suurin valhe omasta mielestäni on se että hehkutetaan yli kolmea miljoonaa nimeä, jotka perinteiseen EU-tyyliin nyt haluavat uuden äänestyksen. Siihen listaan voi nimittäin nimensä laittaa vaikka ukko mustalainenkin, ja epäilemättä on jo laittanutkin.

 

On myös itketty sitä, että vanhat englantilaiset (jotka ovat koko aikuisikänsä asuneet Euroopan unionissa siinä missä vuonna 1991 vanhat virolaiset olivat asuneet suurimman osan aikuisikäänsä Neuvostoliitossa) riistivät itsekkäällä äänestämisellään jäsenyyttä kannattavilta nuorilta mahdollisuuden siihen samaan auvoon joka heillä itsellään on ollut. Kuinka monesta mediasta olette lukeneet, että vain hieman yli kolmannes Britannian nuorista edes vaivautui äänestämään?

 

Britannian itsenäisyyden puolesta äänestäneitä on myös haukuttu tietämättömiksi ja sosiaalisessa mediassa liberaali suvaitsevaisto on jopa naureskellut heidän tyhmyydelleen. Siis juuri se sama porukka, joka pilkkaa ”isäm maan puolustajia” kouluttamattomiksi ääliöiksi, mutta joka samalla näkee suuren mahdollisuuden unelmalleen maahan tunkeutuvissa kouluttamattomissa islamisteissa. Paljon vähemmän ovat olleet esillä ne itsenäisyyden vastustajien valitukset siitä, kuinka Englanti ei nyt muka enää pääsisi jalkapallon Euroopan mestaruuskilpailuihin, kun tuli tämmöinen äänestystulos ja kuinka nyt ei muka enää voisi lähteä Espanjaan lomalle kun tulee se rajat kiinni. Kyllä britit osaavat olla hölmöjä ihan riippumatta siitä kummin äänestivät. Sitä paitsi, Suomi on boikotoinut jalkapallon Euroopan mestaruuskisoja sekä EU:n jäsenenä ollessaan, että jo ennen sitäkin.

 

Ja rasismihan se kuulemma taas ryöpsähti kun britit päättivät itsenäistyä. Ei ryöpsähtänyt. Englannissa oli rasismia jo ennen kesäkuista itsenäistymisäänestystäkin. Se joka ei usko, voi perehtyä brittiläisen imperiumin historiaan ja tutkia englantilaisten tekemisiä esimerkiksi Keniassa silloin, kun maa joskus vuonna Beatles koetti itsenäistyä. Lähinnä hämmästelen sitä, että rasismi ei Englannista ole EU-jäsenyyden myötä hävinnyt. Sinnehän on muutamassa vuosikymmenessä muuttanut miljoonia maahanmuuttajia ja liberaalin suvaitsevaiston oppien mukaanhan rasismin pitäisi hävitä sitä mukaa kun ihmisille tulee arkielämän kohtaamisia muualta muuttaneiden kanssa. Britanniassa noita kohtaamisia on jo niin paljon, että Suomessa valtamedia ei niiden arkipäiväistymisen vuoksi niistä juuri enää viitsi edes uutisoida. Että mitä vttua se rasismi muka on ryöpsähtänyt?

 

Vuonna 2011 eduskuntaan päästyäni päädyin samalla myös Pohjoismaiden neuvoston jäseneksi. Kyseistä puulaakia on pilkattu lähinnä kahvikerhoksi, mutta itselleni se on antanut arvokkaita kokemuksia, kansainvälisiä yhteyksiä, ja kyllä – olen jopa oppinut hieman ruotsiakin. Tärkein anti on kuitenkin ajatus jostain sellaisesta, joka joskus voisi korvata Euroopan unionin. Palaan tähän jo aiemminkin esittämääni aiheeseen kolumnini loppupuolella, mutta mainitsen sitä ennen muutamia seikkoja Färsaarista, jossa minulla oli ilo vierailla kesäkuun viimeisellä viikolla Pohjoismaiden neuvoston valiokuntamatkan tiimoilta. Monella tapaa Färsaaret toi mieleeni oman merellisen kotikuntani Kotkan, joten esittelen kyseisen paikan vertailemalla näitä meren synnyttämiä tyttäriä keskenään.

 

Asukkaita Färsaarilla on noin 49 000. Se on hieman vähemmän kuin Kotkassa, mutta Färsaarilla asukasluku kasvaa, Kotkassa laskee.

 

Työttömyysprosentti Färsaarilla on alle kolme, kun se kotona Kotkassa on noin 20. Färsaarten työttömyysturvajärjestelmä on vallankumouksellinen. Esittelen sen myöhemmin jossain toisessa yhteydessä, mutta se olisi hyvinkin kokeiluluontoisesti kopioitavissa useaankin Suomen kuntaan.

 

Färsaaret on Tanskalle kuuluva, Euroopan unionin ulkopuolinen itsehallintoalue, jonka viennistä suurin osa (noin 25 %) menee Venäjälle. Kotka kuuluu Suomen osana Euroopan unioniin ja kärsii tolkuttomasti Venäjän kauppapakotteista.

 

Pakolaisia Färsaarille on aikojen saatossa muuttanut kaksi. Kotka taas on viimeiset 20 vuotta ottanut vuosittain 15- 50 kiintiöpakolaista ja siihen turvapaikanhakijat sekä perheisiin yhdistetyt päälle, niin ollaan yli nelinumeroisessa lukemassa.

 

Muita ulkomaalaisia Färsaarilla on noin 1300. He ovat pääosin kotoisin pohjoismaista ja käyvät kaikki töissä. Kotkassa on yli 2000 sellaista joiden juuret ovat entisessä Neuvostoliitossa. Kotkan pitkäaikaistyöttömistä noin viidennes on maahanmuuttajataustaisia. Kotkan asukkaista noin kymmenen prosenttia puhuu muuta äidinkieltä kuin suomea, vaikka emme ole ns. kaksikielinen kunta. Färsaarilla puhutaan fääriä suunnilleen yhtä paljon kuin mitä Kotkassa puhuttiin suomea noin 25 vuotta sitten. Färsaarilla tilanne on stabiili, Kotkassa muiden kuin suomea puhuvien osuus kasvaa.

 

Färsaarilla on maailman pienimmät rikollisuusluvut, Kotkassa ei ole. Narkkareita tai juoppoja ei Färsaarilla Kotkan tapaan kohtaa.

 

Färsaarilla, tai ainakin siinä asukasluvultaan Haminan kokoisessa pääkaupungissa, oli ilmainen julkinen liikenne. Kotkassa kun matkustat bussilla pari pysäkin väliä, niin samaan hintaan olisit päässyt Onnibussilla jo melkein Helsinkiinkin saakka.

 

Ainoina negatiivisina seikkoina Färsaarista minulle kerrottiin se, että seksuaalivähemmistöt muuttavat sieltä pois kun väki on niin uskonnollista. Pääkaupunki Thoshavnissa ei siten näkynytkään yhtään sateenkaarilippua, vaikka oli prideviikko. Islannin lippuja heilui sitäkin enemmän, mutta se johtui jalkapallosta, jossa Färsaaret pärjää KTP:tä paremmin. Seksuaalivähemmistöjen puutteen lisäksi kielteisenä seikkana nostettiin esiin myös se, että naiset eivät käy kokopäivätöissä kun he vanhakantaisesti hoitavat lapsia kotonaan.

 

Olisin valmis nielemään nämä minulle negatiivisina markkinoidut seikat, jos saataisiin Kotkassa edes työllisyystilanne ja rikollisuusaste samalle tasolle kuin mitä se Färsaarilla on.

 

Ai niin.. Färsaaret tarkoittaa lammassaaria. Färsaarilla on paljon lampaita, lammassaarella on paljon pässejä. Tämän asiattoman vitsin ymmärsivät vain kymiläiset ja kotkalaiset.

 

Vaikka Färsaaret on Euroopan unionin ulkopuolella, pääsi sinne vaivattomasti lentämään ilman viisumia pohjoismaisen passivapauden turvin. Moni eu-uskovainen markkinoi jäsenyyttämme Euroopan unionissa sillä, että saamme matkustaa vapaasti maasta toiseen. Oikeasti idea on Pohjoismaista ja Pohjoismaiden neuvoston ansiota. Olemme saaneet nauttia kyseisestä edusta jo yli puoli vuosisataa, mitä nyt viimesyksyinen pakolaiskriisi sitä Juutinraumassa sotki.

 

Euroopan unionin ideassa on paljon arvokasta, mutta siinä on mukana ihan vääriä maita. Kaikki se hyvä mitä Euroopan unionista olemme saaneet, olisi saatavissa myös jos Pohjoismaiden ympärille perustettaisiin ihan uusi talousyhteisö. Ikään kuin Kalmarin reunioni, tai uusi Hansaliitto. Pohjoismaiden lisäksi pitäisi mukaan saada ainakin Euroopan saksankieliset alueet, Hollanti sekä Belgian flaamialueet ja tietenkin EU:sta juuri itsenäistynyt Iso-Britannia. Skotlantihan jopa jo edellisen itsenäistymispyrkimyksensä yhteydessä ilmoittikin halunsa liittyä Pohjoismaiden neuvostoon. Baltian maiden ja Puolan kanssa pitäisi miettiä tarkemmin, mutta maantieteellisesti ja historiallisesti ne kyllä tähän kuuluisivat.

 

Eli suunnilleen siitä kohtaa poikki, missä joskus sijaitsi muinaisen Rooman ja germaanien välinen raja. Pakolaisongelma jäisi Teutoburgin metsääkin kauemmas, eikä meidän enää koskaan tarvitsisi lapioida rahaa Välimerelle. Zeus ja Jupiter eivät ikinä tulleet toimeen Odinin, Ukon ja germaanien muinaisjumalien kanssa.

Pakko myöntää, että tämä ei ole ihan uusi keksintö tämä pohjoinen unioni. Olen tästä vuosien saatossa kirjoitellut niin täällä blogissani, kuin lehtienkin palstoilla. Taisipa joskus youtubessa pyöriä eduskunnassa aiheesta kyselytunnilla pitämä puheenikin.

 

Ja sitten siihen Fixitiin, josta monipolvisen kirjoitukseni otsakkeessa lupailen (kun päivittää blogia noin kerran vuoteen, tulee rönsyiltyä, mutta teeman rajoissa silti).

 

EU jäsenyydestä on Suomessa kerran äänestetty. Näinhän vakuuttavat nyt ne suut, jotka EU:ta varauksetta kannattavat. Tämä tapahtui vuonna 1994 ja ne olivat elämäni toiset vaalit joissa pääsin äänestämään. Lähinnä siitä syystä, että olen aina ollut toisinajattelija, äänestin vastaan. Muistan kaverini, joka kertoi äänestäneensä jäsenyyden puolesta, koska Mauno Koivisto oli kuulemma televisiossa sanonut, että Suomen pitää olla samassa ryhmässä missä muun muassa Iso-Britanniakin on, eikä esimerkiksi Romanian ja Bulgarian tapaiset itäblokin maat. Voi kun joku toimittaja nyt kaivaisi tämän Koiviston lausunnon esiin!

 

Vaarini, vanha sotaveteraani, ilmoitti jättäneensä ensimmäistä kertaa elämässään tyhjän lapun uurnaan koska ei tiennyt onko kyseessä hyvä vai huono asia. Sen hän kuitenkin sanoi tietävänsä, että Saksa on kaksi kertaa sillä vuosisadalla yrittänyt ottaa Eurooppaa haltuunsa ja nyt kolmannella kerralla se kuulemma onnistuisi. Sama vaari kertoi minulle myös Meksikon MM-kisojen yhteydessä vuonna 1986, että Suomi ei ikinä tulisi selviytymän jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin.

 

Silloin vuonna 1994 ei kampanjoissa valehdeltu, mutta pari asiaa kuitenkin jätettiin kertomatta. Muun muassa sitä ei kerrottu, että joutuisimme muutaman vuoden kuluttua jäsenyyden alkamisesta luopumaan omasta rahasta, jonka osana Venäjän keisarikuntaa kerran olimme saaneet. Meille ei kerrottu sitäkään että joutuisimme vastuuseen muiden EU-maiden veloista, vaikka yhteisön omatkin säännöt sen kielsivät. Edelleenkään ei kerrottu että meidän tulisi myöhemmin ottaa vastaan kymmeniä tuhansia vapaan liikkuvuuden turvin Suomeen rynniviä tekopakolaisia. Kenenkään en muista ennalta sanoneen, että tulevaisuudessa noin 80 prosenttia lainsäädännöstämme käytännössä saneltaisiin Brysselistä siten, että jos emme niitä implementoisi, tulisi kalliit sanktiot.

 

Olen huomannut, että eu-uskovainen liberaali suvaitsevaisto pitää noita kaikkia luettelemiani ennalta kertomatta jääneitä epäkohtia – jos nyt ei hyvinä, niin ainakin joko välttämättöminä, tai sitten niin pieninä pahoina, ettei jäsenyydestä tarvitse luopua. Väitänpä kuitenkin, että jos niistä olisi neljännesvuosisata sitten kerrottu, olisi äänestyspäätös EU-jäsenyydestä saattanut olla toinen. Ja jos joku nyt valehtelee minulle, että noita tulevia ongelmia ei silloin vielä tiedetty, niin kissan paskat. Esimerkiksi yhteistä valuuttaa alettiin suunnitella viimeistään siinä vaiheessa kun Saksojen annettiin yhdistyä. Ranskassa ja Britanniassa ei nimittäin haluttu, että Saksan keskuspankista ja taloudesta olisi yhdistymisen myötä tullut niin dominoivia, että käytännön yhteisvaluutaksi olisikin muodostunut Saksan markka. Saksojen yhdistyminen siis tavallaan ”maksoi markan”. Sitä ei vaan silloin haluttu kertoa, kuten nytkin vaietaan siitä mistä ei voi puhua.

 

Tästä syystä kannatan EU jäsenyyden 25vuotisjuhlaäänestystä ja jos se toteutuu, aion äänestää kuten vuonna 1994. Mieli ei ole muuttunut, eikä takki kääntynyt.