Omistamisen helpottaminen voisi kannustaa vaurastumaan.

Vuodesta toiseen, erityisesti poliittisen kentän punavihreältä laidalta, vahvistuvat vaatimukset yksityisen omistamisen entistä vahvemmasta verottamisesta. Koska ahkeran kansanosan työstä ei enää kehdata riistää enempää tilkettä yhä kasvavia sosiaalimenoja varten, on katseet nyt käännetty niihin, jotka ovat säntillisellä ja viisaalla elämäntavallaan, usein jopa ylisukupolvisesti, kartuttaneet omaisuuttaan.

Itse ajattelen, että omistamiseen on pikemminkin kannustettava. Samalla tavoin kuin sanotaan, että työnteon on oltava joutenoloa kannattavampaa, on myös omistamisen oltava. Pois turha Siddharta Gautaman ihailu.

Oikein toteutettuna omistamisen helpottaminen palvelisi koko kansakuntaa. Tavoitteena ei tule ensisijaisesti olla se, että rikkaat rikastuvat. Ennen kaikkea olisi tärkeää, ja helposti mahdollistakin, saada entistä useampi ihminen alemmasta keskiluokasta ylempään keskiluokkaan. Myös alemmasta keskiluokasta köyhyysrajan alle putoaminen esimerkiksi työttömyyden koittaessa voitaisiin estää, jos omistaminen olisi nykyistä yleisempää.

Ensimmäiseksi tulisi pääomaveroon luoda samanlainen progressio kuin palkkaveroonkin. Pienistä voitoista maksaisit siis pienemmät verotkin. Samalla kotimaisiin yrityksiin ja innovaatioihin sijoittaminen tulisi voida vähentää verotuksessa ihan samalla tavoin kuin vaikka ay-liikkeen jäsenmaksukin. Edelleen tulisi veroteknisin ratkaisuin kannustaa ihmisiä erilaisten vakuutussäästötilien avaamiseen ja osakkeiden ostamiseen. Erityisesti silloin, jos kohteet ovat suomalaisia.

Myös asuntosijoittamiseen tulee kannustaa, ja helpottaa asuntolainojen korkovähennysoikeutta. Tavoitteena tulee olla, että oman asunnon lisäksi mahdollisimman moni suomalainen pystyisi hankkimaan itselleen sijoitusasunnon, jonka voisi taas edelleen vuokrata esimerkiksi pääkaupunkiseudun asuntopulaa helpottamaan.

Omistamisesta on nyky- Suomessa tehty synti. Tämä asenne tulisi sekä valistuksella, että omistamiseen kannustuksella kääntää. Moni on nähnyt netissä laskelmia, kuinka tupakanpolttoon ja viinan juontiin aiemmin käytetty raha oli purkkiin laitettuna kymmenen vuoden päästä tuhansia euroja. Oikein sijoitettuna se raha olisi saattanut olla satojatuhansia. Omistamisen helpottaminen auttaisi erityisesti keskituloista kansanosaa vaurastumaan.

Mainokset

Hyviä vuosia.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2019.

Toivottavasti myös vuodet 2018 ja 2017 olivat blogini seuraajille hyviä vuosia. Itselle olivat. Erityisesti vuosi 2017, kun tulin kolmannen kerran isäksi.

Viimeksi olen tänne kirjoittanut joulukuussa vuonna 2016. Nyt tuli painetta sen suhteen, että pitäisi alkaa uudestaan. Toivon, että nämä pyynnöt johtuisivat siitä, että kirjoituksistani pidetään. Veikkaan, että enemmän ne kuitenkin johtuvat siitä, että koska on vaalivuosi, halutaan että minäkin teen kaikkeni puolueen (ja samalla oman) vaalimenestyksen eteen.

Ne samat ihmiset, yhtä lukuun ottamatta, jotka ovat toivoneet aktivoitumistani blogissa, ovat ehdottaneet siirtymistä Uuteen Suomeen. Siellä kuulemma ovat kaikki. Minä kuitenkin olen enemmän Wanhan Suomen (lukekaa historiaa) ystävä. Täältä minua ei uskoakseni niin helposti bannata. Vanhat vihakirjoitukseni ovat säilyneet täällä koskemattomina jo vuosikaudet.

Vanhoista puheen ollen, yritin hieman päivittää näitä blogini tietoja. Joissain kohdissa onnistui, mutta kaikki sivut eivät muokkausta varten avautuneet. Siksi siellä on todella vanhentunuttakin tietoa. Kuvakin on vanha. Nykyisin olen jo komeampi.

Viimeksi kun tänne blogiini silloin 2016 kirjoitin, toivoin Teuvoa puolueemme presidenttiehdokkaaksi, ja Jussia puheenjohtajaksi. Ihan hyvä että kaikki toiveeni eivät aina toteudu.

Näin jälkikäteen ottaen kevät ja kesä 2017 olivat minulle rankkaa aikaa politiikassa. Kun kävi ilmi, että olin mukana siinä joukossa joka puuhasi Jussi Halla-ahosta Perussuomalaisten puheenjohtajaa, koetettiin minut erottaa milloin eduskuntaryhmästä, ja milloin puolueesta. Samalla olin juuri hetkeä aiemmin aloittanut verraten vaativan pestin eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Lisäksi päädyin silloin, itsenäisyytemme juhlavuotena, Pohjoismaiden Neuvoston varapresidentiksi. Minulla oli liikaa töitä, ja kova paine siinä puheenjohtajaoperaatiossa.

Kukaan ei ikinä, ei edes armeijassa, ole huutanut minulle yhtä pahasti kuin puolueemme silloinen puheenjohtaja sen kevään aikana. Kyllä siinä heikommin hermoin varustettu kansanedustaja olisi jo jäänyt saitsulle. Onneksi tosiaan siviilielämässä pyyhki verrattoman hyvin.

Petyin aivan valtavasti siihen, mitä Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen kesällä 2017 tapahtui. Kyllä minä tiesin, että muutama edustaja meiltä lähtisi Jussin valinnan jälkeen lätkimään, mutta että yli puolet koko eduskuntaryhmästä. Joukossa monta hyvää kaveria. En ollut ollenkaan varautunut mihinkään uuteen vaihtoehtoon, tai siniseen tulevaisuuteen. En uskonut, että Orpo ja Sipilä heittäisivät meitä ulos hallituksesta, vaikka muutama ministeri olisikin vaihdettu.

Ja toisaalta, jos olisivat heittäneetkin, niin sittenkin uskoin että olisimme pysyneet yhtenäisinä. Ei varmaan olisi yhtään pienempi kannatus nyt, jos meidät olisi heitetty oppositioon RKP:n ja Kristillisten tieltä, ja olisimme sieltä sitten yhtenäisesti siitä päätöksestä Kepua ja kokkaretta lyöneet. Niinistöt, terhot, soinit ja kaikki.

Näin ajattelin silloin.

Nyt tuntuu ihan hyvältä ja normaalilta, peräti oikealtakin, että se tietty jengi on häipynyt. Minulla on hyvä olla ja tekemisen meininki kaikessa siinä mitä milloinkin teen. Ei tarvitse jännittää harjan heilumista vaikka kuinka rokkaisin.

Mutta tosiaan, itseltä siinä vähän mehut silloin lähti. Varmaan osa syytä, että tämä blogin pitäminenkin jäi.

Perussuomalaisten kenttäväelle täytyy kyllä antaa kiitos. Se pysyi yhtenäisenä. Hetken silloin kesällä 2017 tuntui siltä, että niin lähtee puolet koko porukasta, kuin lähti eduskuntaryhmästäkin. Eipä lähtenyt. Vain muutama hassu muutamasta hassusta paikallisyhdistyksestä. Piirijärjestöt, paikallisosastot ja sanalla sanoen koko kenttä säilyi. Lukujen valossa, Jyväskylän puoluekokouksen aikaan puolueemme jäsenmäärä oli noin 9 000. Nyt se on yli 11 000. Vajaa tuhat erosi sen Ison Jyskyn jälkeen, mutta noin 8 000 säilyi ja lisää on tullut.

Hyvä että ne presidentinvaalit sattui heti kohta Jyväskylän jälkeen. Se oli meidän jengille verraton paikka saada muuta ajateltavaa.

No joo. En yhtään aavistanut mistä tulisin kirjoittamaan, kun yli kahteen vuoteen ensimmäisen blogitekstini aloitin. Päätin vetää tajunnan virralla, ja katsoa mitä syntyy. Minulla on ollut periaatteena (joka ihan ei kyllä ole toiminut), että sinisistä en missään sano yhtään mitään. Nyt meni niihin suurin osa tekstistä. Varmaan kuitenkin, kun sain tämän ummetuksen helpottaman, syntyy kohta taas muutakin.