Eurovaalit ovat tärkeimmät vaalit

26.5 pelataan jääkiekon mm-kilpailujen finaali. Suomen tuleva vastustaja ei vielä ole varmistunut. Valitettavan vähälle huomiolle on jäänyt se, että samana päivänä käydään myös Eurovaalit. Niissä kilpailuissa Suomella on vastustajia enemmän, ja ne ovat vieraiden maiden jääkiekkojoukkueita paljon vaarallisempia.

Yksi vakavimmista vastustajista on tietämättömyys siitä, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse. Eurovaalit, joissa äänestysprosentti jää yleensä todella alhaiseksi, ovat huomattavasti esimerkiksi presidentinvaaleja tärkeämmät. Edes kunta-, tai eduskuntavaalit eivät ole niin merkityksellisiä, kuin joka viides vuosi käytävät eurovaalit. Noin kolme neljäsosaa maamme lainsäädännöstä on nimittäin tuontitavaraa Brysselistä. Sieltä saapuvat asetukset ja direktiivit, on oman eduskuntamme käytännössä pakko niellä. Kansallinen liikkumavara näiden suhteen on kapea. Ei siis ole täysin merkityksetöntä, ketä siellä Brysselissä istuu.

Toinen tietämättömyyteen liittyvä harhaluulo on, että Suomella ei EU:ssa olisi päätösvaltaa, koska yhteensä yli seitsemästäsadasta europarlamentaarikosta ainoastaan 13 on suomalaisia. Suomalaiset eivät kuitenkaan muodosta Brysselissä omaa joukkuettaan, vaan esimerkiksi kaikkien maiden sosialistit ja federalistit ovat liittoutuneet yhteen suomalaisten aateveljiensä kanssa. Vihreä suomalainen ajaa Brysselistä käsin vihreää politiikkaa koko Eurooppaan, ja tukenaan hänellä on kaikkien maiden vihreät.

Lähes jokaisessa Euroopan Unionin maassa on perussuomalaisten kaltainen puolue noussut viime vuosien aikana kolmen suurimman puolueen joukkoon. Erinäisistä eroavaisuuksistaan huolimatta näille puolueille on yhteistä kansallisen päätösvallan palauttaminen, liittovaltiokehityksen pysäyttäminen, ja etelästä Eurooppaan suuntautuvan haittamaahanmuuton lopettaminen.

Nyt nämä kansallismieliset puolueet eri puolilta yhteistä ja rakasta Eurooppaamme ovat viimein yhdistymässä yhdeksi suureksi puolueryhmäksi. On mahdollista, että tästä puolueryhmästä tulee jopa Euroopan suurin. Suomesta Perussuomalaiset on mukana tässä joukossa.

Perussuomalaisilla, yhdessä muiden maiden perussuomalaisten kanssa, on nyt mahdollisuus voittaa Euroopan mestaruus. Jotta tämä toteutuu, on tärkeää, että ennen jääkiekkofinaalin alkua jokainen kansallisen päätösvallan palauttamisesta kiinnostunut, ja liittovaltiokehityksestä huolestunut suomalainen käyttää äänioikeuttaan. Euroopan Unionista eroaminen on tehty käsittämättömän hankalaksi. Nyt onkin ehkä tärkeämpää muuttaa unionia siten, että se palvelee omia kansalaisiaan, ja palauttaa Euroopan arvot alkuperäisille juurilleen.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: