Teuvo presidentiksi

Perussuomalaisten gallupkannatus on nyt jo yli vuoden madellut noin kahdeksan ja kymmenen prosentin välillä. Lohdullista sinänsä, ettei se enää ole laskenut siitä, mihin se loppuvuodesta 2015 painui, mutta kuitenkin, tukemme kansalta on alempana kuin koskaan tällä vuosikymmenellä. En tässä kirjoituksessani nyt analysoi syitä jotka kannatuksen laskun ovat saaneet aikaan, sillä nehän kaikilla tuhansilla minullekin sähköpostia lähettäneillä entisillä äänestäjillä tuntuvat olleen jo pitkään tiedossa. Takkia on käännetty, terroristit ja raiskaajat on päästetty maahan, köyhät ajettu leipäjonoon ja työttömät pakotettu ilmaiseksi töihin. Moottoripyöräverokin on kuulemma vain ja ainoastaan perussuomalaisten syytä, eikä yhtään Kokoomuksen tai Keskustan vika. Keskitynkin nyt lähinnä ”kolmeen portaaseen”, jotka kunnialla selvittäessämme saatamme päästä erinomaisiin lukemiin hillotolpalla 2019, ja ihan peräti riippumatta siitä, onko edellä mainittuja, kannatuksen laskuun vaikuttaneita tekijöitä silloin vielä edes korjattu.

Puolueemme galluplukemat alkoivat laskea tarkalleen ottaen elokuussa 2015 Turussa pidetyn puoluekokouksen jälkeen. Puoluekokouksen henkilövahinkoihin liittyy yksi seikka, joka on vaikuttanut kannatuksemme laskuun, mutta jonka kaikki kommentaattorit ovat unohtaneet. Nimittäin se, että Sebastian Tynkkynen pudotti minut Perussuomalaisten kolmannen varapuheenjohtajan paikalta. Jos näin ei olisi tapahtunut, ei kannatuksemme olisi laskenut. (Ja tämä oli sitten sitä perussuomalaista huumoria, sarkasmia ja kaiken lisäksi vielä sekä kännissä että läpällä.)

Sen sijaan se ei ole huumoria, että ilmoittaudun tässä yhteydessä tavoittelemaan paikkaa puolueemme varapuheenjohtajistossa. On revanssin aika.

Kuten sanottua, syyt sikseen ja suunta siihen miten kelkka käännetään nousuun.

Ensimmäinen porras.

Ensimmäinen tilaisuus tilanteen korjaamiseksi ovat kunnallisvaalit huhtikuussa 2017. Sinne tulee jo kiire, mutta tilanne ei ole toivoton. Edellisissä kunnallisvaaleissa kannatusprosenttimme oli valtakunnallisesti 12,3 ja tähän meillä on edelleen ihan hyvät mahdollisuudet. Edes lähelle tuota oleva kannatus ensi keväänä antaisi positiivisen signaalin. Tekemisen meininki palaisi kentälle.

Kunnallisvaaleissa pitää huomio kääntää paikallisiin asioihin. Liian monessa kunnassa vuoden 2012 kunnallisvaaleissa valitut perussuomalaiset valtuutetut ovat sortuneet keskinäiseen riitelyyn. Tämä on ollut katastrofaalista ja tämä ei saa toistua. Kaoottisesta riitelystä huolimatta puolueen linja on pitänyt hämmästyttävän hyvin. Pieniä kyläkouluja on puolustettu, ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia vastustettu. Tämä pitää tuoda esille, kun kunnallisvaalitaistelu alkaa. Perussuomalaiset valtuutetut ovat pitäneet linjansa (paitsi ne petturit, jotka ovat vaihtaneet leiriä).

Kunnallisvaalien tuloksen pystyy melko tarkkaan laskemaan kertomalla ehdokasmäärän taikaluvulla 45. Sen verran keskimääräinen kunnallisvaaliehdokas yleensä nimittäin Suomessa ääniä saa. Kunnallisvaaleissa äänestetään serkkua, siskon tytärtä, työkaveria ja urheiluseuran puuhamiestä, sekä kuoroveljeä. Näin tehdään, vaikka tämä kaveri niin sanotusti edustaisikin ”väärää puoluetta”. Tästä syystä ehdokkaita pitää olla paljon, mielellään täysi lista, eli puolitoistakertaa valittavien ehdokkaitten määrä.

Kunnallisvaaliehdokkaitten on syytä olla hyviä, mutta tästä huolimatta määrä voi korvata laadun, kunhan listalla on myös niin sanotusti ihan täysipäistäkin sakkia. Jos ette usko, niin katsokaa Vasemmistoliiton vaalitulosta eräästä nimeltä mainitsemattomasta kaakkois-suomalaisesta satamakaupungista ihan miltä tahansa vuodelta. Niillä on aina kymmenkunta mielenterveyspotilasta tai juoppoa siellä listalla, jotka eivät kukaan koskaan saa juuri kymmentä ääntä enempää. Koska puolueen saamat äänet lasketaan aina yhteen, nostavat ne häntäpään houkat sitten kuitenkin aina muutaman fiksummankin vassarin valtuustoon.

Kolmas porras (kerron sen toisen sitten lopuksi)

Koska maakuntavaalien vaikutuksista puolueiden kannatukselle ei vielä voi olla mitään tietoa, keskityn suoraan vuoden 2018 presidentinvaaleihin. Presidentinvaalit kiinnostavat suomalaisia kaikista vaaleista eniten. Tämä on hämmästyttävää, koska sillä kuka kulloinkin toimii maamme presidenttinä, ei tänä päivänä ole tavallisen kansalaisen elämään mitään todellista vaikutusta. Vähiten äänestetään kaikkein tärkeimmissä vaaleissa, eli eurovaaleissa. Puolueille presidentinvaalit ovat kuitenkin merkittävä foorumi kirkastaa linjaa ja nostaa kannatusta, sekä olla esillä.

Puheenjohtaja Timo Soini ilmoitti jo keväällä, että ei aio enää kolmatta kertaa osallistua presidentinvaaleihin. Yhtään varteenotettavaa ehdokasta ei ole ilmaantunut tilalle ja tiedän kyllä miksi. Jokaisen, paitsi kahden, perussuomalaisen presidenttiehdokkaan tulos niissä kekkereissä olisi ihan yhtä pöö kuin Paavo Lipposella vuonna 2012. Ei kukaan halua lähteä nolaamaan itseään niin rankkaan ja repivään kisaan, jonka joka tapauksessa voittaa Sauli Niinistö.

On kuitenkin kaksi perussuomalaista poliitikkoa, joiden mahdollisuudet pärjätä presidentinvaaleissa olisivat puolueen nykyistä yleiskannatusta paremmat. Toisen säästän muihin tehtäviin, mutta toinen on Teuvo Hakkarainen.

Olen pari kertaa ollut Teuvon mukana kansalaistapaamisissa torilla. Teuvo on ilmiö ja Teuvo on sensaatio, jonka potentiaalia ei puolueessamme ole osattu valjastaa. Teuvo Hakkaraisen suosioon ei hallitustaival vaikuta. Hän on kaiken yläpuolella.

Ei Teuvoakaan presidentiksi valittaisi, mutta kyllä hän toiselle kierrokselle saattaisi yltää. Tämä tarkoittaisi jo melkoisen hyviä lähtöasetelmia seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin. Teuvo olisi persujen Brexit ja Teuvo olisi persujen Donald Trump. Tosin siis sillä erotuksella, että Teuvo häviäisi Sauli Niinistölle, mutta huomattavasti esimerkiksi minua pienemmin numeroin. Teuvo saisi uurnille nekin, jotka nyt gallupissa ilmoittavat, että eivät äänestä ketään. Teuvoa, ja persujen vastuuttomuutta, vihattaisiin erilaisten kuplien sisällä erittäin paljon ja puhetta riittäisi kuin ikään postmodernista tekotaiteesta vuonna 2011. Reijo Tossavainen puhuisi tässä yhteydessä jo ilmatilan totaalisesta hallinnasta.

Moni sanoo, että Teuvo Hakkaraisen laittaminen presidenttiehdokkaaksi olisi huono vitsi. Minun näkemykseni mukaan kenen tahansa asettaminen Sauli Niinistöä vastaan on huono vitsi, mutta toisaalta mikään puolue ei voi jättää osallistumatta.

Toinen porras.

Saan viikoittain satamäärin postia siitä miksi persuilla menee huonosti. Aivan kohtuuttoman paljon se palaute liittyy siihen, että kun Soini meni Audin kyytiin, niin se unohti köyhät ja otti Suomeen 30 000 isiksen taistelijaa. Tietenkään asia ei ole näin, mutta selittäminen saa palautteen antajan usein vain vihaisemmaksi. Politiikassa asiat ovat sitä miltä ne näyttävät ja juuri nyt ne näyttävät puolueemme osalta aika huonoilta.

Timo Soini on ollut Perussuomalaisten puheenjohtajana kohta 20 vuotta ja voittanut useammat vaalit kuin kukaan suomalainen puoluejohtaja koskaan. Pohjoismaiden Neuvoston kokousten yhteydessä saan palautetta skandinaavisilta virkaveljiltäni, että kuinka hyvä ulkoministeri meillä Suomessa onkaan. Kotimaassa se palaute onkin sitten sitä, että Kreikkaan se Soini vain rahaa lapioi, eikä kannata eutanasiaa kuin korkeintaan homoille.

Pohjoismaiset virkaveljeni eivät äänestä Suomen eduskuntavaaleissa 2019. Niissä vaaleissa meillä täytyy olla uusi puheenjohtaja, uudet kasvot. Julkisuudessa on väläytelty seuraavia nimiä, kuten esimerkiksi Sampo Terho, Riikka Slunga-Poutsalo, Jussi Niinistö ja Jari Lindström. Tunnen heidät jollain tasolla jokaisen ja tiedän että he kyllä kaikki pystyisivät toimimaan puolueemme puheenjohtajana. Valitettavasti jokainen heistä kuitenkin leimautuu liikaa joko nykyiseen hallitukseen, tai paljon parjattuun puoluejohtoomme. Vaalivoittoa ei kukaan nykyiseen eduskuntaryhmäämme tai puoluejohtoon kuuluva henkilö mahdollisena uutena puheenjohtajana toisi.

Jussi Halla-aho valittiin europarlamenttiin vuonna 2014 yli 80 000 suomalaisen äänellä. Se oli kova lukema ottaen huomioon, että puolueemme kannattajat eivät juuri eurovaaleissa äänestä (tulos vaaleissa oli 12,9 ja viikon päästä Taloustutkimuksen gallupissa 17,9 %). Lisäksi perussuomalaisten lista niissä vaaleissa oli huomattavan kova. Mukana oli istuva meppi, lukuisia kansanedustajia ja esimerkiksi entinen ministeri. Halla-aho ei siis ollut listan ainoa potentiaalinen ehdokas ja silti hän sai yli kolmasosan kaikista äänistämme.

Saamani palautteen mukaan Jussi Halla-aho on tämän hetken ylivoimaisesti suosituin perussuomalainen. Jussi on varmasti myös vihatuin perussuomalainen, mutta lähinnä vain niiden keskuudessa, jotka eivät ikinä muutenkaan puoluettamme äänestäisi. Jussi lienee Teuvo Hakkaraisen ohella ainoa, jonka henkilökohtainen kannatus on tänään puolueemme vajaan kymmenen prosentin yleiskannatusta suurempaa.

Jussi Halla-aho on täysin ”syytön” nykyisen hallituksen tekemisiin (vaikka pakolaiskriisi alkoikin muuten heti kohta Jussin mentyä Brysselin simpukkapatojen ääreen). Oppositiojohtajat ja toimittajat eivät pääsisi puheenjohtaja Halla-ahoa vaaliväittelyissä hallituksen tekemisistä mitenkään rokottamaan, vaan Jussi ikään kuin olisi samassa tilanteessa kuten oppositiokin. Toisaalta hän kykenisi samalla esiintymään myös vastuullisen hallituspuolueen puheenjohtajanakin, sillä onhan nykyinen hallitus kieltämättä saanut monta asiaa myös paremmallekin tolalle.

Jussin ainoa miinus on se, että hän ei koskaan ole toiminut sen enempää puolue-, piiri-, kuin paikallispersujenkaan johdossa/ hallituksessa. Jussi tarvitsisi siis hyvät varapuheenjohtajat ja puoluesihteerin (nykyinen puoluesihteeri jatkakoon!). Näihin tehtäviin perussuomalaisista löytyy onneksi paljonkin kykeneviä henkilöitä, ja tästä syystä siis myös itsekin ilmoittaudun tavoittelemaan paikkaa puolueemme varapuheenjohtajistossa. On siitä sentään minulla noin neljän vuoden kokemus, ja päälle vielä tovi piirijärjestön ja paikallisosastonkin puheenjohtajuutta.

Perussuomalaiset voi vaihtaa puheenjohtajansa kahden vuoden välein pidettävässä puoluekokouksessa. Seuraavan kerran tämä on mahdollista kesällä 2017 ja sitä seuraavan kerran vasta vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Jo pelkästään se, että Jussi Halla-aho nyt ilmoittautuisi tavoittelemaan tätä tehtävää, toisi saman tien sysäyksen ylöspäin kannatuksessamme.

En ole miettinyt, mitä tämä tarkoittaisi ministerin salkkujen, tai Halla-ahon meppipaikan osalta. Omasta puolestani Soini voisi hyvinkin jatkaa ulkoministerinä ihan siinä missä Halla-aho europarlamentaarikkonakin. Onhan se Perussuomalaisten johtaminen ennenkin Brysselistä käsin onnistunut.

Kaikkialla Euroopassa ovat maahanmuuttokriittiset puolueet nostaneet kannatustaan. Kaikilla näillä puolueilla on johdossaan henkilö, joka pitää maahanmuuttopolitiikkaa ykkösasianaan. Se ei ole ihme, sillä maahanmuutto on tällä hetkellä koko Euroopan tärkein poliittinen kysymys. Maahanmuuttopolitiikassa nyt tekemämme linjaukset ratkaisevat tulevaisuutemme itsenäisinä kansakuntina, etnisinä ryhminä ja kielialueina yli 200 vuoden päähän. Manhattanin muutamalla lasihelmellä aikoinaan myyneet intiaanit eivät tajunneet hautaavansa jälkipolviensa sydämiä Wounded Kneehen.

Mainokset